Laulaja ja taidemaalari Anne Mattila: ”Minun on ollut vaikea sanoa ’ei’ – nykyään koen empaattisuuteni vahvuutena”

Laulaja ja taidemaalari Anne Mattila saa voimaa positiivisesta ajattelusta ja onnellisesta parisuhteesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laulaja ja taide­maalari Anne Mattila oli valmistautunut hektiseen kevääseen, mutta sitten tuli korona. Keväällä hän keskittyi maalaamiseen, poltti kynttilöitä ja kirjoitti runoja. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Laulaja ja taidemaalari Anne Mattila saa voimaa positiivisesta ajattelusta ja onnellisesta parisuhteesta.
Teksti: Elina Kirssi

Anne Mattilan taidekahvilan pysäköintipaikalla Karvialla on jo kymmeniä autoja. Aurinko porottaa paahtavasti ja kärpäset surisevat ilmassa, mutta Annen ateljeen sisällä on viileää ja hiljaista. Keskeneräisen maalauksen vieressä pöydällä lepää sekaisin tärpättipurkkeja ja sivel­timiä.

Anne Mattila, 36, nojailee ryhdikkäänä harmaaseen sohvaan ja kertoo taiteestaan muutamalle kävijälle. Käsissä on maalipilkkuja.

Koronan takia kahvila avautui kaksi kuukautta tavallista myöhemmin, vasta kesäkuun alussa, ja kahvilan ryhmävaraukset jouduttiin perumaan. Samasta syystä Annelta peruuntui Lapin-kiertue ja esiintymisiä yhteensä noin parikymmentä.

Anne ei ole jäänyt murehtimaan mennyttä tai tehnyt laskelmia koronan aiheuttamista tappioista, vaikka laajensi jälleen taidekahvilaansa uudella ateljeerakennuksellaan täksi kesäksi. 1800-luvun hirsirakennus tuotiin Alahärmästä pala kerrallaan.

”Tälle kesälle oli isot odotukset. En ole jäänyt makaamaan siihen, mitä olisi voinut olla. Pettymyksiä tulee ja niiden kanssa on opittava elämään.”

”Tälle kesälle oli isot odotukset. En ole jäänyt makaamaan siihen, mitä olisi voinut olla. Pettymyksiä tulee ja niiden kanssa on opittava elämään.”

Hän uskoo, että tästäkin selvitään.

”Minulla on aina ollut tapana kaikenlaisissa tilanteissa lähteä etsimään ratkaisukeinoja ja keskittyä positiivisiin asioihin. Elämä on helpompaa ja tuntuu mukavammalta, jos edes yrittää ajatella positiivisesti.”

Pitkä tie

Taidekahvila ja maalaaminen ovat olleet Annen toinen työ viimeiset seitsemän vuotta. Keikkakalenterikin suunnitellaan taidekahvilan ehdoilla: isommat kiertueet ajoitetaan syksyyn ja kevääseen. Kesällä Anne on tehnyt vain yksittäisiä esiintymisiä siellä täällä. Maalaamiselle on jätetty suuria aukkoja väliin, sillä nykyään Anne tekee myös tilaustöitä.

Annelle laulajana ja taidemaalarina työskentely on lapsuudenhaave: hän piti ensimmäisen taidenäyttelynsäkin 13-vuotiaana. Sitten musiikki vei mukanaan, kunnes 11 vuotta sitten Anne alkoi taas maalata.

”Kun aloitin, joku sanoi, että minulla tulee olemaan pitkä tie. Ihmiset tulevat vielä 20 vuoden päästä kysymään, että ai maalaat myös. Vaikka minusta tuntuu, että olen tehnyt tätä koko ikäni, juuret iskelmälaulajana ovat vahvassa.”

Alkuun hän jännitti, mitä muut ajattelevat ratkaisusta vähentää keikkailua taiteen takia.

”Pelkäsin, että teen väärin omalle yleisölleni ja faneilleni, jos en keskity sataprosenttisesti keikkailuun ja musiikkiin. Pelkäsin, hyväksytäänkö minua.”

Anne iloitsee, että ihmiset ovat ottaneet toisen työn hyvin vastaan, mutta ymmärtää, että vielä nykyäänkin moni yllättyy kuullessaan hänen taiteestaan. Asenne kuvastaa Annea, sillä hän vaikuttaa ajattelevan muita.

Annen keikkakalenteri suunnitellaan taidekahvilan ehdoilla. Viime vuosina hän on nauttinut erityisesti akustisista konserteista.

Annen keikkakalenteri suunnitellaan taidekahvilan ehdoilla. Viime vuosina hän on nauttinut erityisesti akustisista konserteista. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

”Olen hyvin empaattinen, koen olevani aika kiltti. Vuosien varrella minun on ollut vaikea sanoa ’ei’. Nykyään koen empaattisuuteni enemmän vahvuutena ja pystyn kieltäytymään, jos tilanne vaatii. En kyllä tykkää siitä!”

Anne ei ole vielä valmis jättämään keikkailua, sillä hän rakastaa tunnetta, joka hänet valtaa lavalle noustessa. Kahden ammatin yhdistäminen ei ole väsyttänyt. Vuosia sitten Anne oli lähellä uupua, mutta hän osasi hiljentää vauhtia ajoissa. Nykyään hän huomaa – tai läheiset huomauttavat – milloin on syytä levätä.

”Minun pitää kuunnella itseäni, että voin tuottaa siveltimen ja musiikin kautta. Siksi minun täytyy huolehtia jaksamisestani ja huomioida myös itseäni. Ihan aamusta iltaan ei voi olla esillä, vaikka mielelläni juttelen kävijöille. Säästän ääntäni toista työtäni varten. Siinäkin täytyy tasapainoilla.”

Satatuhatta kävijää

On aika lähteä kiertelemään pihapiiriä. Keski-ikäinen mies ihastelee uutta aittarakennusta, ja Anne kertoo, että hirsikehikosta on rakentumassa lasten ateljee.

Pihan perältä punaisen mökin vierestä alkaa taidepolku, joka johtaa puiden varjoon. Metsikössä kaikuu linnun laulu, ja paahteisena hohtavalla polulla tuoksuu kuiva mäntykangas.

Linnunlaulua kuunnellessaan Anne muistaa, että satakieli lauloi silloinkin, kun hän ensimmäisen kerran tuli käymään tilalla. Anne oli suunnitellut rakennuttavansa Karvian kylälle pienen hirsiaitan, josta tulisi galleria ja kahvila.

Sitten hän näki myynti-ilmoituksen punaisesta mökistä, jonka vieressä oli vilja-aitta ja lampi. Pihaan ajettiin ruohikkoista metsätietä pitkin.

”Kun tulin pihaan, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Kun satakieli lauloi, näin taulut vilja-aitan seinällä ja tiesin, että tästä tulee uusi galleriani. Tein heti kaupat ja soitin matkalta äidille, haluaisiko hän keittää vieraille pannulla kahvia, posliinikupit olisivat aivan ihanat ja mustikkapiirakka. Sanoin äidille, että tuon television, että saat aikasi kulumaan, koska eihän tänne kukaan eksy!”

Anne on oppinut, ettei koskaan sano ”ei koskaan”. Niin hän sanoi ensin taidekahvilastaankin. Hän rakastui pieneen vilja-aittaan, lampeen ja piskuiseen kahvilaan niin, että päätti, ettei koskaan kasvata kahvilasta suurempaa. Muutama vuosi sitten äiti Tarja sanoi Annelle, ettei kahvilan keittiössä pystytä enää kahvittamaan niin suurta väkimäärää kuin pihaan saapui.

Anne päätti äitinsä Tarjan kanssa heti koronarajoitusten alkaessa, että kahvilan ovet avautuvat vasta myöhemmin, sitten kun on turvallista. Kahvila olisi saanut olla avoinna take away -kahvilana, mutta tänne ei tulla vain piipahtamaan vaan viipyilemään taiteen parissa.

Anne Mattila päätti äitinsä Tarjan kanssa heti koronarajoitusten alkaessa, että kahvilan ovet avautuvat vasta myöhemmin, sitten kun on turvallista. Kahvila olisi saanut olla avoinna take away -kahvilana, mutta tänne ei tulla vain piipahtamaan vaan viipyilemään taiteen parissa. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Kahvilaa laajennettiin uudella hirsirakennuksella. Hiljalleen pihapiiri on täyttynyt: tänä vuonna kävijät ovat päässeet vilkaisemaan Annen uuteen ateljeehen, sitten on uusi konserttitila ja ensi kesäksi valmistuva lasten ateljee.

Viime vuonna kävijämäärät kasvoivat räjähdysmäisesti: vierailijoita oli yli satatuhatta. Kahvila oli auki huhtikuusta myöhäissyksyyn. Anne arvelee, että väkimäärät kasvoivat Vain elämää -ohjelman ansiosta.

Anne ei paljasta summia, mutta tunnustaa, että taidekahvilan rakennukset eivät ole nousseet tyhjästä.

”Ovat ne aina sijoituksia. Tästä maailmasta ei saa mitään mukaansa. Tunnen oloni merkitykselliseksi, jos voin omalla toiminnallani tuottaa muille ihmisille iloa ja jotain, mistä he saavat voimaa.”

Kotijuuret tärkeät

Unessa Annesta oli tullut vanha nainen. Hän käveli taidekahvilansa pihassa selkä kyyryssä ja kävelykeppi tukemaan. Pihan keskellä oleva mongolianvaahtera oli kasvanut valtavan suureksi, ja unessa Anne ihmetteli sitä.

Anne toivoo, että uni olisi ollut enneuni. Hänelle tulevaisuus on Karvialla.

”En näe itseäni missään muualla. Toivon, että saisin olla täällä omalla paikkakunnallani ja pitää tätä kahvilaa loppuelämäni. Tunnen niin vahvasti. Ja vaikka en sano ’ei koskaan’, tässä asiassa tunnen oloni sellaiseksi, tässä voisi sanoa sen lauseen. Jos uskaltaa!”

Perhe asuu Karvialla pikkusiskoa Annelia lukuun ottamatta. Anne uskoo, että läheiset välit perheeseen ja kotiseutuun ovat pitäneet jalat maassa pitkän laulajan uran aikana.

”Rakastan juurevuutta ja kotijuuret ovat minulle tosi tärkeitä. Siksi halusin rakentaa tämän paikan omalle kotiseudulleni. Vuosien varrella olen kiertänyt pitkin Suomea ja nähnyt, miten ihanat pienet kylät hiljenevät. Haluan omalta osaltani olla vaikuttamassa, että maalaiskylät säilyisivät eläväisinä.”

”Nyt en sano enää koskaan ’ei koskaan’! Aiemmin olin niin ehdoton, mutta iän myötä olen oppinut”, laulaja ja taidemaalari kertoo.

”Nyt en sano enää koskaan ’ei koskaan’! Aiemmin olin niin ehdoton, mutta iän myötä olen oppinut”, laulaja ja taidemaalari Anne Mattila kertoo. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Hän ei ole koskaan haaveillut muutosta pääkaupunkiseudulle tai mihinkään muualle, vaan nauttii kotoilusta, omassa puutarhassa möyrimisestä ja kotisaunan löylyistä.

Kodin pihapiirissä on myös äänitysstudio, jonne Anne voi mennä laulamaan inspiraation iskiessä vaikka keskellä yötä. Kotistudiossa Anne ja muusikkomies Kari Tenkula ovat tehneet Annen levyjä ja pikkusisko Annelin jazzahtavan blueslevyn.

Myös kihlattu on sopeutunut Karvian maalaismaisemaan. Kari vilahtaa taidekahvilassa, mutta katoaa sitten omille teilleen. Anne kertoo, että Kalle ei julkisuudesta välitä ja pakenee silloinkin, jos Annen äiti Tarja yrittää ottaa kuvaa.

Parisuhde Karin kanssa voi hyvin. Kihloja on vaihdettu, mutta häitä ei ole toistaiseksi suunnitelmissa. Annella ei ole tarvetta piilotella onneaan, mutta kunnioittaa kihlattunsa toivetta pysyä pois julkisuudesta.

”Siinäkin mielessä saan olla tosi onnellinen, että on sellainen parisuhde, joka antaa myös voimaa, ja toinen tukee ja toimii ihanana muusana. Parisuhde on tärkeä asia ja vaikuttaa jaksamiseen sekä onnellisuuteen.”

Tasapainosta onnea

Taidepolku päättyy kurjenmiekkojen reunustamaan lampeen. Sitten olemme taas ateljeessa viisi metriä korkeiden kattojen alla.

Katon rajassa on harmaansävyinen maalaus, jossa leijailee höyheniä. Siihen liittyy myös runo tasapainosta, joka merkitsee Annelle onnellisuuden mittaria.

Välillä tasapaino horjuu. Koronan aikana Anne huomasi ahdistuvansa seuratessaan epidemiauutisia ja keskustelua sosiaalisessa mediassa. Hän päätti jättää kaikki negatiiviset uutiset lukematta ja seurasi vain välttämättömimpiä uutisia.

”Kukaan ei ole niin tasapainossa itsensä kanssa, ettei kokisi myös epätasapainoa. Onnellisuutta ei tarvitse tuntea, vaan sen voi yrittää kytkeä päälle. Ahdistuksen hetkinä olen muistuttanut itselleni, että kaikki menee ohi aikanaan. Se oli korona-ajan selviytymiskeinoni.”

Nyt elämässä kaikki on hyvin.

”Saan olla kiitollinen siitä, että elämä on kohdellut minua hyvin – ja olen myös itse kohdellut elämää hyvin. Herään joka aamu onnellisena ja näen elämän mahdollisuutena. Ympärillä on ihmisiä, joita rakastan, ja olen terveenä. Se on tärkeintä.”

Anne Mattila lausuu lempirunonsa:

Anne Mattilan haastattelu on julkaistu alun perin Seura-lehdessä 30/20.

Lue myös: Laulaja Anne Mattilan paras ystävä on Tarja-äiti: ”Hän huolehtii ja rakastaa, mutta ei puutu elämääni”

X