Maija kaatoi samppanjaa miljonääreille, mutta palasi Kainuuseen toteuttamaan isänsä unelman: ”Uskon, että isä on pilven reunalla ylpeä minusta”
”Isän kuolema muistutti, että unelmat pitää toteuttaa heti”, kertoo Maija Daly. Nuorena unelma vei hänet maailmalle. Lopulta tuli aika, jolloin koti Kainuussa alkoi kutsua takaisin.
”En ajattele, että tässä on loppuelämäni, mutta nyt tuntuu hyvältä. Haluan pitää aina oven auki maailman kutsulle, ”Maija Daly sanoo leirintäalueensa pihapolulla.
Se päivä oli kaunis, ensimmäisiä alkukesän lämpimiä päiviä Kainuussa. Maija Helttunen oli juuri tekemässä perunamuusia kotonaan Suomussalmella, kun puhelin soi yllättäen. Soittaja oli äiti. Hän oli itkuinen ja poissa tolaltaan. Isä oli saanut sairauskohtauksen kesken työpäivän.
”Jätin perunakattilan tiskipöydälle, ja lähdimme siskojen kanssa suoraan sairaalaan”, Maija kertoo.
Isä oli saanut aivoverenvuodon. Tilanne oli niin vakava, että hänet lennätettiin helikopterilla lähimpään yliopistolliseen sairaalaan Ouluun. Oltuaan kolme viikkoa koomassa isä kuoli.
”Suru oli suunnaton”, Maija muistelee.
”Unelmia ei voi siirtää eikä elämää liiaksi suunnitella”
Isä johti huoltoasemayritystä, jossa myös Maija työskenteli isän kuoleman jälkeen.
”Oli vaikeaa olla töissä. Kaikki ympärillä muistutti isästä. Pidin kuitenkin tärkeänä huolehtia, että työt yrityksessä hoituvat ja että olen äidin ja sisarusteni tukena. Olin lopulta kesän sijaan vuoden heidän apunaan myös kotona.”
Maija oli isän kuollessa juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja saanut jatko-opintopaikan Kuopioon kielten opiskelijaksi. Ehkä hän valmistuisi tulkiksi, ehkä opettajaksi, ehkä joksikin muuksi.
Huoltoasema myytiin.
Maija aloitti opinnot, mutta tunsi outoa kaipuuta. Jonnekin pitäisi lähteä, maailmalle, aivan sama minne.
Ystävä vinkkasi paikasta matkaoppaana, ja vuoden opaskoulun jälkeen aukesi paikka oppaana Teneriffalla.
”Opinnot saivat jäädä, enkä ole niitä sittemmin jatkanut. Tuli vahva tunne siitä, että minun pitää kokea ja nähdä maailmaa. Ehkä isän kuolema vaikutti ajatteluuni. Ymmärsin konkreettisesti, että elämä on tässä ja nyt. Unelmia ei voi siirtää eikä elämää liiaksi suunnitella.”
Isommat ympyrät kiinnostivat nuorena
Maijan isä oli pidetty henkilö. Kyläläiset pitivät häntä erityisen mukavana ja innostavana miehenä, joka ei halunnut pysähtyä, vaan halusi kulkea eteenpäin ja kehittää niin kylää, Kainuuta kuin yrityksensä toimintaa.
Saman asenteen Maija tunnistaa itsessään. Eteenpäin on mentävä.
”Ajattelin nuorempana, ettei Kainuulla ole minulle mitään annettavaa. Kuten niin moni muukin, halusin isompiin ympyröihin.”
Maija ei kaivannut kotiin, ei moneen vuoteen. Hän halusi elää hetkessä niin kauan kuin hyvältä tuntuisi.
Reppureissaaja teki töitä, mitä sai
Maija kiersi maailmaa ja teki osa-aikaisia töitä muun muassa siivoojana ja tarjoilijana, mitä nyt reppureissaajille tarjoutui. Vinkkejä työpaikoista jaettiin kansainvälisten reissaajien kesken omilla kanavilla ja yhteisöissä.
Maija asui pääasiassa hostelleissa, yhteisasunnoissa tai teltassa leirintäalueilla.
Teneriffalla, Mallorcalla ja Thaimaassa vietettyjen matkaopasvuosien jälkeen hän suuntasi Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.
Samaan aikaan toisaalla, Irlannissa, saman päätöksen arjesta irtautumisesta oli tehnyt sähköasentaja Lenny Daly, jonka Maija kohtasi Roinvalen kylässä, kaupassa muropakettihyllyllä. Lenny oli tulossa Seychelleiltä. Pari rakastui ja päätti jatkaa maailmaan tutustumista yhdessä.
Maija ja Lenny päätyivät Englannin kautta Ranskan Rivieralle. He työskentelivät muun muassa yksityisillä luksusjahdeilla. Maija vaihtoi lakanoita, silitti pyyhkeitä ja tarjoili miljardööreille samppanjaa. Lenny työskenteli kansimiehenä ja konemiehenä.
Miljonäärien maailma toi Kainuun kaipuun
Lähes kaikki palkkarahansa pari säästi. Arjen elämiseen ei kulunut juuri mitään, sillä välillä pari asui teltassa leirintäalueilla, välillä henkilökuntana jahdeilla.
Viimeisin kiinteä osoite Maijalla ja Lennyllä oli Miamissa, jossa he työskentelivät amerikkalaisen perheen jahdilla kaupungin keskustassa. Maija muistaa työpaikan hyvin. Huvijahti, jolla perhe vapaa-aikansa vietti, oli hulppea, lähes satametrinen, uusi ja loistelias.
”Se elämä, jota näin, oli hyvin erilaista kuin se, johon olin tottunut. Huomasin työnantajistani nopeasti, että mitä enemmän on rahaa, sitä suuremmiksi kasvavat tarpeet. Mikään ei oikein tunnu miltään, kun kaikki on mahdollista. En jaa samaa ajatusta.”
Miljardöörien elämää seuratessaan Maija muisti Kainuun, kotiseudut ja alkoi kaivata sisaruksia, sienimetsiä, hiljaisuutta ja rauhaa.
”Huomasin, mitkä asiat minulle tuovat hyvää oloa. Ne ovat sittenkin hyvin pienet asiat: kävelylenkki koirien kanssa, tähtitaivaan tuijottelu, uinti erämaajärvessä tai suppilovahveroiden kerääminen. Ja metsä. Se on erilaista meillä kuin muualla.”
”Tuli ikävä Kainuuseen. Minun oli aika palata kotiin.”
Maija teki isän haaveesta totta
Maijan isällä oli haave, joka jäi toteutumatta. Hän oli halunnut ostaa Suomussalmella, keskellä erämaata, sijainneen Erä-Hossan leirintäalueen. Isän oli tarkoitus mennä neuvottelemaan kaupoista samana kesänä, jona menehtyi.
Maija tiesi isän haaveesta. Hän näki mahdollisuutensa kotiinpaluulle koittaneen ja päätti ostaa säästöillä ja lainarahalla isän unelman.
Mielessä risteili kuitenkin kysymyksiä. Pystyisikö hän yrittäjäksi? Kyllä. Innostuisiko Lenny muutosta itärajalle? Kyllä. Saisivatko he homman toimimaan? Mahdollisesti. Ainakin he tekisivät parhaansa.
Maija ja Lenny saivat kaupat solmittua ja vuonna 2015 heistä tuli Hossan Lumo -nimisen leirintäalueen yrittäjiä. Kaksi vuotta myöhemmin leirintäalueen ympäristöstä tehtiin kansallispuisto. Turistimäärät räjähtivät käsiin. Presidentti Sauli Niinistö saapui vierailulle.
Vastuuta ja vapautta, jota Maija ei vaihtaisi
”Ensimmäiset vuodet olivat tunteiden vuoristorataa. Parisuhteelle ei juuri ollut aikaa. Lenny opetteli auraaman teitä ja pihoja ja ajamaan moottorikelkkaa. Minä opettelin johtamaan työntekijöitä ja lukemaan numeroita.”
Nyt yrittäjäpari istuu tyytyväisenä samalla erämaa-alueella sijaitsevan kotinsa keittiössä. Lenny on herännyt myöhään, sillä hän oli eilisen auraamassa retkeilyreittejä lähes kahteentoista yöllä. Kelkka oli juuttunut kiinni ja oli ollut melkoinen operaatio päästä kotiin.
Maija on herännyt aikaisin ja siivonnut neljä mökkiä valmiiksi pian saapuville turisteille, talvikalastajille.
Kysymys lomasta, viimeisimmästä vapaapäivästä, saa parin ensin hiljaiseksi, sitten tyrskähtämään nauruun.
”Viimeisimmästä vapaapäivästä on ehkä kahdeksan ja puoli vuotta, mutta en silti vaihtaisi tätä mihinkään. Minulla on vastuuta ja vapautta. En todellakaan haluaisi mitään kahdeksasta neljään työtä”, Maija toteaa.
Vapaus on vapautta päättää elämästä itse. Vapautta ovat myös yhteiset hetket, kuten sienirisotto, punaviini ja hyvä elokuva kotona, ulkoilun jälkeen.
Paluu Kainuuseen ei johdu velvollisuudentunteesta
Maija kertoo, ettei hän palannut Kainuuseen velvollisuudentunteesta, eli vain siksi, että olisi pitänyt isän kunniaksi palata ja toteuttaa hänen unelmansa. Ja silti:
”Uskon, että isä on tuolla pilven reunalla ylpeä minusta.”
Isän perintöä tuntuu olevan halu pyrkiä eteenpäin. Maija sanoo haluavansa kehittää aluetta, pitää valoa päällä harvaan asutulla seudulla. Myös suhde kotikylään on vuosien ja poissaolon aikana muuttunut. Se Suomussalmi, josta nuorena piti karata maailmalle, tuntuu nyt maailman tärkeimmältä paikalta.
”Eivät nämä seudut pysy täällä itsestään”, Maija sanoo.
