Marjo Pantti ei ollut lääkärinä ja äitinä uskoa käsiään, kun Iiris-tyttären vatsassa tuntui kasvain: ”Iiriksen sairastuminen on muuttanut minua”

Myötätunto on lääkärin supervoima. Tämän lääkäri Marjo Pantti oppi omien kokemusten kautta. Saman voiman hän uskoo lisäävän myös syrjäseudun vetovoimaa työmarkkinoilla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuokatinvaaralta avautuvat maisemat ovat Marjo Pantille tärkeät. Vaaralla kävellessään hän rauhoittuu ja järjestää ajatuksiaan. © Miika Manninen

Myötätunto on lääkärin supervoima. Tämän lääkäri Marjo Pantti oppi omien kokemusten kautta. Saman voiman hän uskoo lisäävän myös syrjäseudun vetovoimaa työmarkkinoilla.
Teksti: Leena Hirvonen 

Nyt Iiris nukkuu. Korkea kuume ei johtunutkaan verenmyrkytyksestä, vaan koronasta – onneksi.

”Parempi näin. Toivotaan, että tällä tästä päästään”, Iiriksen äiti, Marjo Pantti huokaa.

Äiti ja tytär ovat viettäneet yön Oulun yliopistollisen sairaalan syöpätautien osastolla. Paikka on tuttu. Iiriksellä on Wilmsin tuumori. Se tarkoittaa, että Iiris sairastaa lasten syöpää. Ennuste on hyvä, mutta infektioiden vaara on jatkuvasti olemassa.

Toissailtana hänelle oli noussut korkea kuume.

”Iiriksen tila heikkeni taksimatkan aikana, joten hyvä, että lähdimme ajoissa matkaan, vaikka kotona tilanne näytti vielä vaarattomalta”, Marjo Pantti sanoo.

Kotoa sairaalaan on 200 kilometriä.

Marjo Pantti on äiti, lääkäri, yrittäjä ja Lapista Kainuuseen juurtunut sisupussi. Hän työskentelee naistentautien ja synnytysten erikoislääkärinä, urheilulääkärinä, yleislääkärinä sekä vastaavana lääkärin asemassa Pihlajalinnan Kainuun toimipisteissä.

Parempi lääkäri tyttären sairastumisen myötä

Vakavat sairaudet eivät ole hänelle vieraita. Kyllä hän tietää, miten syöpätaudit etenevät, miten niitä hoidetaan ja millaiset ovat ennusteet. Mutta:

”Iiriksen sairastuminen on muuttanut minua. Vasta nyt osaan aidosti asettua potilaan ja omaisen asemaan. Tiedän, miltä huonojen uutisten saaminen tuntuu. Oman tyttären sairastuminen on varmasti tehnyt minusta aiempaa paremman lääkärin.”

Raskasta. Sellaista läheisen sairauden seuraaminen on, Marjo Pantti myöntää. Mutta myös opettavaista, senkin hän tietää.

”Työni vuoksi ymmärrän, mistä on kyse, mutta olen huolissani lapseni puolesta. Olen onneksi luonteeltani sellainen, että katson eteenpäin. Asetan tavoitteen ja lähden sitä kohti asenteella: Tämä voitetaan.”

Wilmsin tumoori tuntui vatsasta tunnustellessa

Viime elokuussa yhdestä Marjo Pantin unelmasta tuli totta. Hän allekirjoitti kauppakirjan, jolla myi enemmistöosakkuuden omasta lääkärikeskuksesta Pihlajalinnalle. Oman yrityksen johtaminen oli ollut pitkäaikainen haave, jota Marjo ehti toteuttaa reilun parin vuoden ajan.

Yrityskauppa tuli hieman yllättäen ja aikaisessa vaiheessa, mutta Marjon mukaan ehkä sittenkin juuri sopivaan saumaan yrityksen kehityksen kannalta. Loppuviikko oli tarkoitus viettää perheen kesken, vähän juhlia, tehdä ehkä pieni irtiotto.

Seuraavana yönä tyttären vatsa tuli kipeäksi.

”Tunnustelin Iirisen vatsan ja tunsin sen heti. Iso patti, selkeä kasvain. En halunnut uskoa käsiäni ja muistan ajatelleeni, että ei voi olla totta! Tunnustelin uudestaan, uudestaan ja uudestaan.”

Diagnoosi varmistui pian. Toisessa munuaisessa oli useita kasvaimia, toisessa yksi iso. Hoito oli aloitettava heti.

”Minulla oli vaikka mitä tehtävää ja suunnitelmia seuraavalle viikolle, potilaita ja tapaamisia. Tyhjensin kalenteriani jonkinlaisessa shokissa. Soittelin ihmisille reippaana, että tässä on nyt vähän tällainen yllätystilanne ja palataanpa viikon päästä asiaan! Lopulta olin kuukauden sairauslomalla.”

Voisi ajatella, että syövässä olisi jo riittävästi. Kuluneen vuoden aikana samaan perheeseen on tullut myös kaksi muuta vakavaa sairautta: Marjo Pantin isälle ja äidille.

”Elämäni on pysähtynyt vuoden aikana kolme kertaa, eikä mikään kriisi ole vielä täysin ohi. Mutta olen ajatellut tämän niin, että saan nyt valtavasti sellaista paineensietokykyä, joka auttaa minua selviämään. Ihan pienet huolet eivät enää hetkauta.

Luonto ja ihminen lähellä

Marjo Pantilla on ilman vaikeita kokemuksiakin poikkeuksellinen taito toimia paineessa. Tausta vaikuttaa. Hänestä nimittäin piti tulla kilpahiihtäjä, kuten ampumahiihtoa aktiivisesti harrastaneesta isästä. Suksille tytär aseteltiin jo kaksivuotiaana ja siitä lähtien kuljettiin hiihtokisoissa. Kotoa Sodankylästä Marjo muutti 16-vuotiaana Sotkamoon urheilulukioon tavoitteenaan ammattiurheilijan ura.

Kiinnostus ihmiskehon toimintaan muutti urasuunnitelmia. Marjo Pantti pääsi Kuopioon opiskelemaan lääkäriksi. Työpaikka löytyi lopulta Kainuusta niin Marjolle kuin puolisolle.

”Sotkamo on mainio paikka työskennellä. Täällä on monipuolinen luonto sekä neljä vuodenaikaa. Välimatkat harrastuspaikkojen välillä ovat lyhyitä eikä ruuhkia ole, ehtii tehdä monenlaista myös töiden ulkopuolella.”

Noilla sanoilla Marjo Pantti houkuttelee Kainuuseen myös kollegoitaan. Hänestä harvaan asutuilla alueella pitää osata käyttää pelisilmää uusien asukkaiden ja työvoiman houkuttelemiseksi.

”Saatan sanoa, että tulkaa viikoksi vähän hiihtelemään ja hoidatte samalla muutaman potilaan!”

Moni on tullut, osa jäänytkin.

”Ei pidä olettaa, että ihmiset haluaisivat yhtään mihinkään loppuelämäkseen tai kokeilematta arkea. Ei maailma toimi enää niin kuin ennen.”

Aktiivinen nainen on Kainuun valopilkku. Jonkun on pidettävä syrjäseudun puolta.

”Kainuulaisten tasa-arvo ei toteudu terveyspalveluissa eikä se ole kainuulaisten vika. On meillä haasteita, se on selvää, mutta ei tilanne parane valittelemalla. Kuunnellaan toisiamme. Ollaan läsnä. Osoitetaan, että meillä on täällä aikaa ihmiselle.”

Sekin voi lisätä syrjäseudun tenhoa: aikaa itselle, luonnolle ja työlle. Ei mikään huono yhdistelmä.

Marjo Pantti ei kaihda tavoitteita

Sukset ovat Marjo Pantilla käytössä enää kuntolenkeillä Vuokatin vaaroilla, mutta kilpaurheilijan asenne on säilynyt.

”Edelleen asetan itselleni tavoitteita sekä haasteita niin pidemmälle kuin lyhyemmälle aikavälille. Ja teen sinnikkäästi töitä niiden eteen. Pitää olla unelmia, muuten ei ole elämää.”

Johdettua, tavoitteellista. Sitäkin voi täysi elämä olla. Marjo Pantti elää arvojensa mukaan: johtaa omaa vastaanottoaan ja houkuttelee uusia lääkäreitä Kainuuseen samalla, kun käsittelee vaikeaa elämänvaihettaan.

”Suunnittelin aiemmin, että minusta tulee sairaalalääkäri, mutta arki sairaalassa teki minusta yrittäjän.”

Työssään sairaalassa Pantti huomasi, että kollegat väsyivät ja muuttuivat kyynisiksi. Kunnianhimo ja ilo työstä hävisivät. Hän ei halunnut, tulla sellaiseksi.

”Halusin johtaa omaa työtäni itse. Haluan antaa potilaalle riittävästi aikaa, ja vastaanotolla kohdata potilaan, en vain hoitaa sairautta.”

Marjo Pantti on valovoimainen ja positiivinen. Miten sellainen asenne sopii kainuulaiseen mielenmaisemaan, joka tunnetaan lähinnä pessimismistään?

”Vaihtelevasti. Olen minä kuullut sitäkin, että ”mitäpä se hyvejjää” ja että onko siitä yrittäjäksi ja tuleekohan siitä mitään. Mutta toisaalta olen saanut valtavan paljon tukea ja hyviä tyyppejä elämääni esimerkiksi yrittäjistä, jotka ovat aidosti Kainuun kantavia voimia.”

Marjo ymmärtää, miksi moni kollegoista haluaa asua ja työskennellä isoissa kaupungeissa. Välillä hän kaipaa itsekin Helsinkiin. Siellä perhe asui Marjon erikoistumisen ajan kaksi vuotta.

”Kaipaan välillä arjen helppoutta, palveluita sekä elämyksiä. Oli helppoa tilata sovelluksella ruokaa ravintoloista, joiden tarjonta oli loputon. Tai hommata sovelluksella vaikka lastenhoitaja, jos tarvetta oli.”

Lisää myötätuntoa

Myötätunto, herkkyys, luovuus, hauskuus. Usein näitä ominaisuuksia ei liitetä lääkäreihin, mutta Marjo Pantti on poikkeus. Asiakkailtaan hän saa myös palautetta: rehellinen, aito, lämminhenkinen.

”On totta, että valitettavan moni kollega on hiukan ylimielinen tai vähintään vaikuttaa siltä. Aivan kuin empatia ei kuuluisi lääkärille. Minusta se on vahvuus.”

Marjo Pantti kiittelee lääkärien opintoihin joitakin vuosia sitten mukaan tullutta vuorovaikutuskoulutusta. Sillä tärkeää supervoimaa voidaan vahvistaa. Voiko myötätuntoa opettaa?

”Totta kai. Ei keneltäkään voi edellyttää rankkoja elämänkokemuksia tai tunneherkkyyttä jotakin työtehtävää varten. On hyvä, että opetetaan edes ne oikeat sanat ja eleet.”

Pantin mukaa kyse on lopulta ihan tavallisesta ihmisenä olemisesta ja toisten kohtaamisesta. Empatiaa, ei sen kummempaa. Marjo Pantti uskoo, että sen avulla työssä viihtymistä voitaisiin parantaa, johtamisen haasteita selvittää ja työssä jaksamista lisätä – niin sote-, kuin muillakin aloilla.

Lisäksi pitää muistaa huolehtia omasta jaksamisesta. Etenkin myötätuntoiselle ihmiselle omien rajojen laittaminen on tärkeää.

”Kun haluan hengittää, kävelen Vuokatin vaaralle ja katson kaukaisuuteen. En halua olla lääkäri 24/7 ja pitää vastaanottoa jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa. On tärkeää muistaa myös omat rajat.”

Lue myös: Alisa Parpalan syöpätaistelu alkoi vauvana – Erityislapsen äiti loi voimavaran arjen iloista: ”Aikuisten tehtävä on pitää elämä elämisen arvoisena”

X