Mobilisti Jyrki Laiho on säilyttänyt ensiautonsa Ford 17M:n vuodelta 1967: ”Uskon, että sähköautoistakin tulee samalla tavalla tärkeitä”
Mobilisti Jyrki Laiho ei aio enää ostaa pöriseviä autoja uutena. Muistoja herättävät vanhat kulkupelit ovat asia erikseen – ja sähköautoistakin tulee sellaisia.
Jyrki Laiho viihtyy kuvan Ford Prefectin ratissa, mutta arjen käyttöajot hän huristelee täyssähköautolla.
Jyrki Laiho, 67, on säilyttänyt ensiautonsa Ford 17M:n vuodelta 1967. Tallista löytyy muitakin museorekisteri-kulkupelejä, kuten Ford Transitin ensimmäinen dieselmalli sekä lähes 70-vuotias Ford Prefect. Viitisen vuotta sitten taloon tuli täyssähköauto Renault Zoe, jolla Laiho pian ajoi kaikki arjen käyttöajot.
”Ostimme ihan uteliaisuuttamme ja kokeeksi. Ei montaa kuukautta mennyt, kun tuli sellainen ajatus, että en minä kyllä enää pöriseviä autoja uutena osta. Vanhat ovat eri asia”, Jyrki Laiho sanoo.
Zoe riitti Laihon ja hänen vaimonsa reissuihin ja kulki kaupungissa mainiosti: se ei nykinyt eikä sammahdellut. Auton kiihtyvyys poiki aluksi myös huvittavia hetkiä.
”Sehän lähti liikennevaloista sillä tavalla, että siinä oli teinillä viereisessä Bemarissa ihmettelemistä.”
Mobilistin käyttöautona täyssähköauto
Harrasteautojen kanssa asiaan kuuluu, että toisinaan ollaan tienposkessa pää konepellin alla. Käyttöautossa Jyrki Laiho arvostaa varmuutta ja helppoutta. Auto latautuu omassa lämpimässä tallissa nopeammin kuin älypuhelin sekä kulkee bensiiniautoa edullisemmin. Nyt alla on jo seuraava täyssähköauto, Volkswagenin ID.4.
Laiho ei näe mitään syytä sille, ettei uusista sähköautoista tulisi yhtä rakkaita kuin takavuosien Kuplavolkkareista tai vaikkapa Harry Potter -sarjan Ford Angliasta. Nyt hän on pistänyt merkille, että nuorten haave- ja harrasteautot ovat ”muovisia” 1990- ja 2000-luvun taitteen autoja, joita Laihon ikäluokka osti uutena.
”Tuntuu hassulta, mutta sehän on pelkästään positiivista. Niillä on varmaan samanlainen merkitys kuin näillä Prefecteillä ja vanhoilla Transiteilla meidän polvelle.”
Leila Suutarinen pääsi hiljattain Mummo Ankan kulkupelinä tunnetun 1930-luvun sähköauton kyytiin. Vieressä auton omistaja Üllar Suvemaa. © Tero Hakala
Autot kuin perheenjäseniä
Juuri tunnesiteet arkipäiväiseen elämään tekevät ajokeista niin merkityksellisiä. Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen, 64, arvelee, että vastedeskin Suomessa suhtaudutaan autoihin niiden kalleudenkin takia kuin perheenjäseninä.
”Kyllä uskon, että sähköautoistakin tulee ihan samalla tavalla tärkeitä.”
Leila Suutarinen on ajanut lähes mitä tahansa pyörillä liikkuvaa, muttei sähköautoa. Repsikkana hän tosin on ollut eräässä harvinaisessa sähköajokissa, jollaisia tehtiin vuosina 1907–1939.
”Se oli tällainen Detroit Electric, jolla Mummo Ankka aina köröttelee.”
Kyyti nousi Suutarisen mielessä viiden parhaimman autokokemuksen joukkoon.
Lue myös: Nostalgiset kääpiöautot ovat Outi Svinhufvudin intohimo – Pieni auto, suuri ilo!
Outin mukaan kääpiöautot tuottavat iloa paitsi omistajalleen myös vastaantulijoille. © Pekka Nieminen/Otavamedia