Palkitun valokuvaajan Jorma Poudan uran varrelle on mahtunut lukemattomia kohtaamisia ja kommelluksia

Jaa kaverilleTilaa Seura
Jorma Pouta
Työhuoneen seinällä on kehystettynä valokuvia, kunniakirjoja ja lehtileikkeiltä. Suurin kuva Lasse Virénin kaatumisesta Münchenin olympialaisissa palkittiin Vuoden urheilukuvana 1972. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Palkittu valokuvaaja Jorma Pouta on ikuistanut Lasse Virenin kaatumisen ja monet muut ikoniset hetket lehtien sivuille ja suomalaisten alitajuntaan.

Metsuri soitti toimitukseen ja kertoi löytäneensä metsästä kummallisen peltipalan. Savon Sanomien nuori valokuvaaja Jorma Pouta ja toimittaja kaasuttivat paikalle.

Pellinpala oli odotettua suurempi. Korkealta kuusen latvasta oli katkeillut oksia. Oli vain yksi vaihtoehto. Esine oli tullut alas taivaalta.

”Se oli silloisen Neuvostoliiton kantoraketin kuorta. Me vietiin metsuri lehden kustannuksella hotelliin asumaan, jotta tieto ei vuotaisi. Ukko asui viikon verran Hotellin Kallassa, toimitusta vastapäätä”.

Juttu ilmestyi ja sen yhteydessä kutsu lukijoille tulla ihastelemaan sirpaletta Savon Sanomien näyteikkunaan.

”Kaksi Suojelupoliisin miestä tuli vähin äänin ja vei sen pois. Laitoimme tilalle lapun, että sirpale on viety pois. Kaikkien piti olla niin rähmällään itään päin. Kansa katseli tyhjää ikkunaa, että jumankauta, te olette huijanneet.”

”Mutta tapaus kertoo jotain yleisön ja median välisestä suhteesta. Jos metsuri luottaa ja ottaa yhteyttä lehdistöön ennemmin kuin virkavaltaan, tällaista suhdetta ei pidä koskaan tärvellä.”

Eino Halonen

Metsuri Eino Halonen pitelee Neuvostoliiton kantoraketin palasta, jonka Jorma Pouta ikuisti Paukarlahdella 1967. Jorma Pouta / Otavamedia

Ehdot matematiikassa

Rakettiepisodin aikaan elettiin vuotta 1967. Koulua Jorma Pouta oli ehtinyt käydä keskikoulun neljänteen luokkaan asti.

”Matematiikasta tuli ehdot. Kerran suoritin, eikä ne menneet läpi. Siitä läksin töihin.”

Ikää oli 15–16 vuotta, kun Pouta astui ensi kertaa kuopiolaisen SVO-valokuvausliikkeen ovesta sisään.

”Olin kiinnostunut kameroista ja kuvaamisesta. En varsinaisesti ammattia ajatellut, mutta nälkä kasvaa syödessä.”

Pouta pyörittelee käsissään vanhaa filmikameraa, elämänsä ensimmäistä.

”Tämä maksoi 28 markkaa ja sillä tuli huvittavan näköisiä kuvia. Kaksi himmentimen aukkoa ja kaksi sulkijanopeutta, mutta tulipahan aloitettua.”

Sanomalehti Savon palstalta pisti silmään pieni ilmoitus, jossa haettiin lehdelle kuvaajaharjoittelijaa.

”Laitoin paperit vetämään ja tammikuun toinen päivä 1965 tuli kutsu. Jouduin heti kättelyssä kuvaamaan Kuopiossa tapahtuneita nylonsukkamurhia. Kolmantena päivänä päätoimittaja kutsui huoneeseensa. Ajattelin, että tässäkö tämä olikin, mutta se sanoikin vakinaistavansa minut.”

Jorma Pouta

Ensimmäisestä kamerastaan Pouta maksoi 28 markkaa. Hän uskoo filmin paluuseen, koska kaikki vanha tulee taas muotiin. ”Kun CD tuli, julistettiin levysoittimen hautajaisia. Nyt Amerikassa ja Euroopassa painetaan hulluna vinyylilevyjä.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Viren lankeaa

Armeijan jälkeen Pouta loikkasi Savon Sanomiin, jossa tutuksi tulivat tiukka työtahti ja kuvalaboratorion kemikaalihöyryt.

”Savon Sanomissa kaikki kuvat piti tehdä itse. Se oli kova koulu, ja ne, jotka sieltä on tulleet näihin hommiin, eivät säikähdä mitään.”

Kuopio vaihtui Helsinkiin 1971, koska Pouta oli saanut puhelun Lehtikuvasta, että valtakunnallisella kuvatoimistolla olisi paikka auki.

”Mulla oli Datsun Bluebird, matkalaukku ja kaksi pahvilaatikkoa, kun lähdin Helsinkiin”, Pouta muistelee.

Savolaiskuvaajan työt oli noteerattu jo aiemmin tiedotusvälineissä, mutta Lehtikuvan leivissä miehen maine kasvoi myös suuren yleisön keskuudessa.

Pouta laskee, että hänen tuotannostaan yhdeksän kuvaa on palkittu kansallisissa tai kansainvälisissä kilpailuissa.

Hänen tunnetuin kuvansa on Vuoden 1972 urheilukuvana palkittu otos kaatuneesta juoksija Lasse Virénistä Münchenin olympialaisissa 1972.

”Se on kautta aikojen eniten julkaistu valokuva Suomessa. Jos minulla olisi tekijänoikeudet kuvaan, Aatos Erkon perikunta olisi minulle kerrostalokaksion verran velkaa, mutta kuva on Lehtikuvan omaisuutta.”

Vuoden urheilukuva 1993

Vuoden urheilukuva 1993 syntyi kyttäämällä. Stuttgartin MM-kisojen kävelijät kiersivät lenkkiä ja Valentin Kononen kaatoi vettä päähänsä aina samassa kohdassa. Pouta halusi ikuistaa pisaroiden kimalluksen auringossa tummaa taustaa vasten, ja onnistui. Jorma Pouta / Otavamedia

Kekkonen ja mysteerinaiset

Poudan uran varrelle mahtui lukemattomia kohtaamisia ja kommelluksia.

”Montrealin olympialaisista 1976 lennettiin Washingtoniin, jossa Kekkonen oli vierailulla. Illanviettoon suurlähetystössä osallistui myös nainen, joka oli koko ajan Kekkosen vieressä. Minä olin, että eikö tuo voisi siirtyä että muutkin pääsevät juttelemaan presidentin kanssa.”

Kukaan suomalaiskollegoista ei tunnistanut mysteerinaista. Asiaa tiedusteltiin lähetystön väeltä. Hän oli 1930-luvun kuuluisin lapsitähti Shirley Temple.

Temple oli itse asiassa lähetystövierailun virallinen emäntä, hiljattain päättänyt pestinsä Ghanan suurlähettiläänä ja aloittanut presidentti Gerald Fordin neuvonantajana.

Hieman vastaava tilanne sattui 1981, kun Mauno Koivistosta oli tullut Suomen presidentti. Juuri Seura-lehden remmiin astunut Pouta seurasi presidenttiä valtiovierailulle Pariisiin.

”Olin illalla menossa syömään ja treffit kollegoiden kanssa olivat hotellin aulabaarissa. Nappasin kameran olkapäälle ja tilasin hissin.”

Samaan kyytiin astui jumalaisen kaunis nainen.

”Pitkä, vaalea mimmi ranteet ja kaula täynnä kultaa. Hän hymyili ja minä hymyilin takaisin. Kun pääsimme alas, siellä oli kymmenen tv-ryhmää sojottamassa kameroillaan.”

Pouta likisti itsensä pieneksi vasten seinää. Paha aavistus sanoi, että nainen olisi pitänyt tuntea.

”Se oli näyttelijä Catherine Deneuve. Ei voi heti tulla mieleen, kun täältä takametsistä sinne lähdetään”, Pouta nauraa.

Bobby Sandsin poika isänsä arkun äärellä

IRA-aktivisti Bobby Sandsin poika isänsä arkun äärellä toi kunniamaininnan Vuoden lehtikuva -kilpailussa 1981. Jorma Pouta / Otavamedia

Itkua ja naurua

Uransa pisimmän rupeaman Pouta teki Seurassa, jonka palvelukseen hän astui 1980-luvun alussa. Se oli lehdistölle lihavaa aikaa.

”Kaiken minkä pystyi perustelemaan, sai tehdä. Rahaa oli käytettävissä ja työnteko oli kaiken kaikkiaan vapaata.”

Seuran leivissä Pouta sai todistaa historian merkkitapahtumia. Kunniamaininta Vuoden Lehtikuva -kilpailussa 1981 heltisi valokuvalla Pohjois-Irlannista, nälkälakolla itsensä hengiltä näännyttäneen IRA-aktivisti Bobby Sandsin hautajaisista.

”Belfastin mellakat olivat kuumimmillaan. Menimme toimittajan kanssa paikalle. Lentokentältä otettiin taksi hotelliin. Jututimme matkalla kuskia, kuten aina.”

Kun Pouta ja toimittaja Hannu Toivonen olivat illalla lähdössä kaupungille, hotellin eteen ilmestyi kyytiä tarjoamaan sama kuljettaja.

”Kyselimme, mitä täällä tapahtuu ja missä. Kaveri osasi viedä täsmälleen oikeisiin paikkoihin. Kysyimme, missä täällä on turvallista, ja mies vastasi että hänen kanssaan. Hän kertoi olevansa IRA:n jäsen, istuneensa vuosia vankilassa ja tietävänsä kaiken.”

Bobby Sandsin hautajaiset keräsivät Belfastiin arviolta yli 100 000 ihmistä, mutta Pouta kiinnitti huomionsa pieneen poikaan, joka itki arkun äärellä äitinsä kainalossa. Bobby Sandsin poika suri kuollutta isäänsä.

”Päätin, että ei mitään yleiskuvia, vaan nyt keskityn pojan ilmeisiin, kun hän oli siinä haudalla.”

Jorma Pouta

Kolmas sija World Press Photo -kilpailussa 1972 irtosi kuvalla Israelin pääministeri Golda Meiristä Helsingissä. Jorma Pouta / Otavamedia

Vakavien kohtaamisten vastapainoksi Seurassa vietettyyn kolmeen vuosikymmeneen mahtui paljon hulvattomia kokemuksia.

”Seura näkyi kaduilla. Ratsupoliisi King ratsasti Helsingissä pitkin Esplanadia, se oli tämä muusikko Erkki Liikanen. Kesällä, kun poliitikot olivat lomalla eikä mitään tapahtunut, toimittaja Isto Lysmä keksi, että mennään raviradalle testaamaan, kuka voittaa nopeudessa, ravihevonen, juoksija vai ralliauto. Ne olivat erittäin luettuja juttuja.”

Ikuinen journalisti

Eläkkeelle Jorma Pouta jäi Seurasta 29 vuoden jälkeen 2009. Mutta journalisti on aina journalisti, eläkkeellä tai ei.

”Se on verissä. Menen minne tahansa, niin katson heti että tuosta tulisi hyvä kuva. Se visuaalisuus, kun sen on kerran ammatikseen oppinut, ei se katoa mihinkään.”

Pouta tarttuu edelleen kameraan, kun hän lähtee luontoon, tai kun lapsenlapset tulevat kylään.

”Huomasin, että kun niitä lapsia rupeaa kuvaamaan, siitä tulee reportaasi. Kuvaan sitä, mitä ne touhuaa, ihan koko ajan”, Pouta nauraa.

Työhuoneen seinät on peitetty suomalaisen kuvajournalismin merkkihetkillä. Lasse Virénin ja Bobby Sandsin pojan valvovien silmien alle on varastoitu ruskeaan käärepaperiin paketoitu ote miehen elämäntyöstä.

Jorman suosikki

Poudan oma suosikki on kuva Savonlinnan oopperajuhlilta 1967. Jorma Pouta / Otavamedia

”Tuossa on valmis valokuvanäyttely. Kuopiossa on ollut kahdesti ja Helsingissä kolme kertaa. Ei tarvitse kuin seinille nostaa. Mä ajattelin, että jos vielä Tampereelle saisi.”

Matkan varrella kameralle on taltioitunut tuhansia ja taas tuhansia kuvia.

”Kun suomalainen jää eläkkeelle, sitä kelaa, mitä on tullut tehtyä, niin minäkin. Olin ammatissa 44 vuotta ja neljä kuukautta. Sinä aikana tuli kuvattua 850 000 kuvaa.”

Arvio perustuu digikameran kuvalaskurin lukemaan muutaman vuoden ajalta.

”Jos olisin valottanut näitä keskimäärin 1/125 sekuntia per kuva, niin mulla olisi ollut työuran aikana tehokasta työaikaa yksi tunti ja 50 minuuttia. Siinähän pääsee jo Jorma Ollilan tuntipalkoille.”

X