Puutarhan uusi henki hurmaa: Villa Aaltosen villiintynyt harmonia Loviisassa

Villa Aaltosen ympäröivä suuri puutarha on unelmieni täyttymys. Joka aamu ja joka ilta kuljen sen eri osioiden läpi kuunnellen, mitä puutarhallani on minulle sanottavaa. Silloin mieleni listaa asioita, joita pitäisi tehdä, mutta en enää stressaannu siitä.

Puhun puutarhalleni ääneen, ja se vastaa, sillä keskustelu on vuorovaikutteista, jatkuvaa dialogia. Joskus olen siirtänyt kasvia tai pensasta useita kertoja ennen kuin olen löytänyt sille mieluisen kasvupaikan.

Kesäisin vietän luonnollisesti aikaa puutarhassani todella paljon, sillä tekemistä riittää aina. Puutarhassa puuhaaminen ja kulkeminen on meditatiivista. Erityisesti rauhoitun puutarhaani reunustavalla viherkäytävällä, jota suojaa tuuhea kuusiaita. Kun käytävän kummallakin puolella on runsasta vihreyttä, joka kaiken lisäksi vielä päättyy eräänlaiseen umpikujaan, on olo rauhallinen ja turvallinen. Vaikka käytävä tuntuu päättyvän, sieltäpä onkin pääsy pienelle polulle. Se johtaa takaisin puutarhan metsä­osioon.

Viherkäytävä on meditaatiopaikkani, vaikka en tietenkään kirjaimellisesti istu maassa meditoimassa. Minulle kaikki luonnon ja kasvien läheisyys tarkoittaa rauhoittumista. Voin sanoa, että kaikkein onnellisin olen silloin, kun voin työntää sormet multaan.

Villa Aaltosta Loviisassa ympäröi suuri, reilun 3 000 neliön puutarha. Kuva: Susa Junnola

Penkille kukkien keskelle on ihana välillä istahtaa nauttimaan puutarhan tunnelmasta. Kuva: Susa Junnola

Villa Aaltosen puutarha

Villa Aaltosen puutarha on varsin suuri, 3 300 neliötä. Olen viidentoista vuoden aikana rakentanut siihen erilaisia osioita. On hyötykasvipuutarha, muotopuutarha, metsäosio ja mehiläispaviljonki.

Olen edennyt puutarhani kanssa vyöhykkeittäin lisäten aina jonkin uuden osion. Ensin istutin isoja kasveja, kuten puita ja pensaita. Omena-, päärynä- ja kirsikkapuut antavat yleensä runsaasti satoa.

Sitten perustin perennapenkit muotopuutarhaan. Seuraavaksi toteutin metsäpuutarhaosaston, ja lopulta vielä hyötypuutarhan. Kaikki nämä osiot ovat muuttuneet vuosien mittaan. Puutarha on elävä olento, joka muuttuu ja kasvaa koko ajan.

Enää en jatkuvasti tarkkaile joka nurkkaa, vaan hyväksyn sen, että luontoa ei voi hallita. Tavallaan puutarhani on kuitenkin puoliksi kesytetty. Se on löytänyt muotonsa, vaikka se elää jatkuvaa muutosta. Siinä vallitsee kuitenkin tietynlainen harmonia. Vertaan sitä rakastamaani barokkimusiikkiin.

Enää en stressaa siitä, että jossain on jokin ongelma. Esimerkiksi erilaisia taudinaiheuttajia tulee ja menee. Ei siitä kannata ottaa paineita. Onneksi en ole luonteeltani perfektionisti.

Puutarha ja runsas luonto

Talo ja puutarha on nimetty näyttelijämieheni Risto Aaltosen mukaan. Se, että päädyimme juuri Loviisaan, oli oikeastaan mehiläisten ansiota. Olen ollut aina kiinnostunut mehiläisistä ja niiden kasvattamisesta.

Olen lähtöisin maaseudulta Savitaipaleelta, jossa pihapiiriin kuuluivat puutarha ja runsas luonto järvimaisemineen. Aikuisiän asuin Helsingissä, lopulta aivan ydinkeskustassa. Meillä oli kuitenkin Riston kanssa kesäpaikka Inkoossa. Viisitoista vuotta sitten halusimme muuttaa maalle.Halusin toteuttaa haaveeni suuresta puutarhasta.

Katsoimme myytäviä taloja rannikoilta Turusta Haminaan. Sitten näin tämän talon ilmoituksen. Siinä mainittiin lasikuisti ja merinäköala, mutta tärkeintä minulle oli maininta mehiläispaviljongista.

Tulimme katsomaan taloa vuonna 2005 talvipakkasella. Sillä tiellä olemme. Saman vuoden syksyllä muutimme Loviisaan ja aloitimme mittavan remontin vuonna 1898 rakennetussa talossa. Remontointiin kului kaksi vuotta, jona aikana täällä työskenteli jatkuvasti kaksi miestä.

Aina jotain paikkaa täytyy kohentaa, mutta enää Sisko Hallavainio ei ota siitä stressiä. Kuva: Susa Junnola

”Veden niukkuuden takia olen hiljalleen lisännyt puutarhaani kasveja, jotka sietävät myös kuivuutta.” Kuva: Susa Junnola

Villiintynyt tontti

Muuttaessamme puutarhaa ei ollut. Oli vain villiintynyt tontti, jolla kasvoi lumimarjapensas, vanha syreeni ja muutama omenapuu.

Muuttoa seuranneen talven yöt valvoin ja mietin, miten toteutan unelmieni puutarhan. Vaikka äitini oli viherpeukalo, en oikeastaan tiennyt puutarhurin hommista juuri mitään. Se oli kieltämättä aika stressaavaa.

Hiljalleen mieleeni kuitenkin piirtyi ajatus talon historiaa ja julkisivua kunnioittavasta puutarhasta värikkäine kukkineen ja pensaineen.

”Talven yöt valvoin ja mietin, miten toteutan unelmieni puutarhan.”

Oikeastaan minun oli pakko ryhtyä toimeen, koska lupauduin mukaan vuoden 2006 Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan. Samaan aikaan puutarhuri Eija Klaucke halusi tehdä Villa Aaltosesta osion tv-ohjelmaansa, ja sain häneltä neuvoja, mistä aloittaa.

Aloitin muotopuutarhasta talon edessä. Ajatuksena oli, että kävijät kohtaavat heti jotain kaunista ja erikoistakin tullessaan tapahtumaan ja tutustumaan puutarhaan ja Villa Aaltoseen.

Olen osallistunut avoimet puutarhat ja joulukodit -tapahtumiin monta kertaa. Myyn niissä kirsikkahilloa ja hunajaa. Näin puutarhastani saamani tuotteet tuovat jotain takaisin, sillä ainahan puutarhaan täytyy hankkia kaikenlaista.

Sisko Hallavainion itse tekemä puutarhakoriste syntyi betonityöstökurssilla. Kuva: Susa Junnola

Kesällä sadetta

Toivon kesäisin sadetta, sillä näin isoa puutarhaa ei voi kastella osto­vedellä. Minulla onkin joka nurkalla säiliöitä, joihin kerään sadevettä. Esimerkiksi vuoden 2018 kesä oli niin kuiva, että tuli surullinen olo puutarhan puolesta.

Veden niukkuuden takia olen hiljalleen lisännyt puutarhaani kasveja, jotka sietävät myös kuivuutta. Ja koska hoidan tätä valtavaa puutarhaa yksin, olen muuttanut sitä puistomaisemmaksi.

Risto ei osallistu puutarhahommiin muuten kuin työkaluja huoltamalla. Ja siitä hänelle iso kiitos.

En jaksa enkä ehdi enää olla koko ajan kitkemässä perennapenkkejä. Kun maalasimme Villa Aaltosen valkoisesta okran ja murretun sinisen väriseksi, muutin myös perennoiden värimaailmaa vahvemmaksi.

Mehiläisten kasvattaja tarvitsee oikeanlaiset suojavarusteet. Kuva: Susa Junnola

Mehiläisille annetaan savua savuttimella, jolloin ne rauhoittuvat. Kuva: Susa Junnola

Harmonian puutarha

Olen onnellinen siitä, että puutarhani on saavuttanut harmonian, mutta voin sen sisällä leikkiä muun muassa kukkien väreillä ja lisäilemällä jotain uutta.

Sateen lisäksi toivoisin, että hyönteiset eivät katoaisi maailmasta. Niitä tarvitaan kipeästi tärkeään pölytystyöhön. Kun kaikki hyönteisille välttämättömät kukat niitetään, ei jää enää pölyttäjiä.

”Olen onnellinen, että puutarhani on saavuttanut harmonian.”

Olimme toissa vuonna Virossa autolla, ja huomasin, että tuulilasiin lensi valtavasti ötököitä. Niin ei enää Suomessa käy.

Kesäisin emme matkustele, enkä haluaisikaan silloin lähteä Suomesta. Mutta jos matkustamme muina vuodenaikoina, haen inspiraatiota puutarhaani.

Kovin eksoottisten kasvien perään en haikaile, eivätkä ne pärjäisikään Suomessa. Eikä niitä välttämättä saa tuodakaan Suomeen. Mielelläni kuitenkin kokeilen aina jotain uutta.

Taidan olla täysin hurahtanut puutarhaani. Ja sellaisena tulen varmaan aina pysymäänkin.

Puutarhuri on aina puutarhuri.

Lue myös: Sukupuuttoaalto uhkaa maailmaa – kirjailija Reetta Niemelän ötökkäystävällinen luontopiha auttaa

Lue myös: Nyt on oikea aika auttaa ötököitä: viisi vinkkiä luontoystävälliseen pihaan ja puutarhaan

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/20.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti