Risto ja Eini kohtasivat tanssilavalla – ja ovat pitäneet yhtä jo 47 vuotta: ”Timantit hiovat toisiaan loppuun saakka ja tulevat aina kirkkaammiksi”
Risto oli jo ehditty nimetä kotonaan vanhaksipojaksi – niin kuitenkin vain kävi, että yhtenä iltana vuonna 1976 Risto tuli Miehikkälän lavalle eikä saanut silmiään irti siellä kahvia ja makkaraa myyneestä Einistä.
Eini ja Risto Tulkin yhteinen matka on kestänyt jo 47 vuotta ja he toivovat, että voisivat nauttia vielä pitkään yhteisestä elämästään.
Tupa on täynnä puhetta.
Äänessä on Kaakkois-Suomen Miehikkälässä, Venäjän rajan tuntumassa asuva 65-vuotias Eini Tulkki. Toisinaan hänen 75-vuotias miehensä Risto Tulkki ehtii sanoa vaimonsa puheen lomaan sanan, ehkä toisenkin.
Puheen lomaan helähtää Einin nauru ja keinutuoliin asettunut Ristokin myhäilee, kun Eini sanoo olevansa tänään punapäinen pikkulintu.
Risto on värjännyt vaimonsa hiukset punaisiksi. Eini puolestaan leikkaa Riston hiukset, mutta niitä ei ole ainakaan toistaiseksi vielä värjätty.
Eini ja Risto ovat olleet pari jo 47 vuoden ajan ja ensi kesänä he viettävät 45-vuotishääpäiväänsä.
Eini kertoo, että he ovat Riston kanssa kasvaneet vuosikymmenten ja yhteisten kokemusten myötä yhteen. Heidän ei tarvitse teeskennellä toisilleen, vaan he voivat olla toistensa seurassa vapaasti juuri sellaisia kuin ovat.
”Timantit hiovat toisiaan loppuun saakka ja tulevat aina kirkkaammiksi”, Eini sanoo.
Eini ja Risto avioituivat vuonna 1978. © Juha Metso
Tulevana kesänä Eini ja Risto viettävät 45. hääpäiväänsä. © Juha Metso
Tiskiä ja seurustelua
Kun Suur-Miehikkälän seuratalolla pidettiin tansseja syksyllä vuonna 1976, puhvetissa oli myyntivuorossa tuolloin vasta 16-vuotias Eini Vilkki. Orkesterin ollessa tauolla makkaraa ja kahvia tuli ostamaan 26-vuotias Risto Tulkki.
Se oli ihastusta ensi silmäyksellä.
Eini kertoo nähneensä, miten kotonaan jo vanhaksipojaksi nimetty Risto ei saanut hänestä silmiään irti. Einiin teki vaikutuksen Riston ryhti ja reippaus.
Kun tanssit loppuivat, he jäivät yhdessä seuratalon keittiöön tiskaamaan astioita.
”Ukot kävivät oven raosta vilkuilemassa, mitä me siellä teemme, mutta me vain tiskasimme ja juttelimme”, Eini kertoo.
Sen jälkeen Virolahdella asunut Risto alkoi ajella veljensä Ford Anglialla naapuripitäjään Miehikkälään Einin luokse.
”Odotin niin hartaasti Ristoa, että en saanut toisinaan öisin nukutuksi”, Eini muistelee.
Kun pari avioitui, Risto muutti Riihelän-tilalle, missä Eini on syntynyt ja missä asuivat hänen lisäkseen hänen isovanhempansa ja tilaa isännöinyt Einin setä Manne ”Setukka” Vilkki.
”Hyvin meidän aikamme on täällä kulunut. Muistaakseni viisi vuotta sitten olimme viimeksi yötä pois kotoamme”, Risto kertoo.
Yhteistä matkaa Tulkit ovat taivaltaneet jo 47 vuotta. © Juha Metso
Kylän paras lypsäjä
Eini ja Risto Tulkki ottivat Riihelän tilan nimiinsä sukupolvenvaihdoksen myötä vuonna 1988.
Maatalon arki oli ankaraa puurtamista, varsinkin kun pariskunta laajensi vielä viljelyksiään ja rakensi miltei omin käsin itselleen uuden talon. Eini muistelee, että enimmillään heillä oli yhteensä noin miljoonan markan velat. Hän myöntää, että työn määrä ja velkojen synnyttämä paine kiristi ajoittain myös hänen ja Riston suhdetta.
”En kuitenkaan kulkenut ovet paukkuen, vaan olen lehmiltä oppinut, että hermoilemalla ei saa mitään hyvää aikaan”, Eini sanoo.
”Lehmäuskovaiseksi kylän parhaaksi lypsäjäksi” itseään kutsuva Eini tunnustaa hieman masentuneensa, kun Riihelän tilalla lopetettiin lypsykarjan pito vajaa vuosikymmen sitten.
”Rakkaista lehmistä ja rakkaasta työstä luopuminen kirvoitti monta kertaa kyyneleet silmiin, vaikka ymmärsin, että kroppa ei enää kestänyt raskaita navettatöitä.”
Einillä ei kuitenkaan ole taipumusta jäädä rypemään suruunsa, vaan hänellä itku vaihtuu nopeasti nauruksi.
Kun Einille rakas setä Manne ”Setukka” Vilkki eli viimeisiä hetkiään sairaalassa, Eini istui hänen vieressään ja silitti setänsä kättä useita tunteja, kunnes setä nukkui pois.
”Suuri suru siinä tuli, mutta kuolema on luonnollinen asia, mikä täytyy vain hyväksyä.”
Pilke silmäkulmassa
Puuhakas Eini Tulkki on tätä nykyä mukana kunnallisissa ja seurakunnallisissa luottamustoimissa ja hän harrastaa laulamista kirkkokuorossa.
Einillä riittää enimmillään useaksi illaksi viikossa menemistä. Toisinaan Risto Tulkki kyyditsee vaimoaan Kantolan kylän perukoilta kokouksiin, kuoroharjoituksiin ja -esiintymisiin Miehikkälän taajamaan, mutta kotiin jäätyään Risto odottaa malttamattomana jo vaimoaan takaisin.
”Jos Einillä menee kylällä pitkään, niin rupean katselemaan ikkunoista ja ihmettelen, missä hän viipyy”, Risto kertoo.
Hän ja Eini sanovat osaavansa 47 yhteisen vuoden jälkeen lukea jo toistensa ajatuksia. Puheliaampi Eini on myös oppinut tulkitsemaan miehensä ilmeitä.
”Kun Ristolla on se tietty pilke silmäkulmassa, minulle ei jää epäilystäkään siitä, mitä hän tarkoittaa”, Eini naurahtaa.
”Jos meillä ei olisi romantiikkaa ja läheisyyttä, niin tuskin olisimme pysyneet näin pitkään yhdessä.”
Einin ja Riston rakkaus on kiintymystä, toisen huomioon ottamista ja joskus myös sietämistä. © Juha Metso
Nopeutumista ja hidastumista
Keinutuolissa kiikutteleva Risto Tulkki silmäilee taajaan puhelintaan. Hän odottaa taas soittoa terveyskeskuksesta. Risto sanoo hymyillen olevansa kiireinen eläkeläinen, koska on käynyt viimeisen kymmenen päivän aikana neljä eri kertaa lääkärin vastaanotolla. Hänen viimeisin vaivansa on kyynärpäätä piinaava hermopinne.
”Ikä on tuonut mukanaan pientä kremppaa kroppaan, mutta uusittu ajokortti on jo lompakossa”, Risto sanoo.
Hän on kuitenkin jo aamulla hiekoittanut pihan ja huolehtinut koko talven lumitöistä. Risto vastaa myös yhä tilan viljelyksistä.
”Risto on ikääntyessään nopeutunut, kun taas minä olen hieman hidastanut”, Eini Tulkki sanoo.
Einillä ja Ristolla kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi, mutta lapset ovat jo ilmoittaneet, että he eivät tule jatkamaan sukutilan pitämistä.
”Se on heidän oma tahtonsa ja sitä on kunnioitettava”, Risto sanoo.
Hän ja Eini toivovat, että he pystyvät yhdessä aikanaan päättämään, mitä Riihelän tilalle tulevaisuudessa tapahtuu.
”Vielä emme ole siitä huolissamme. Pidämme tilaa ainakin seuraavat viisi vuotta, jos vain terveyttä ja kuntoa riittää”, Risto toteaa.
Eini ja Risto Tulkin lapset Sanna ja Ville ovat jo aikuisia ja Eini ja Risto ovat tätä nykyä myös tyttärentyttären mai ja taatta. © Juha Metso
Lentäviä työkaluja
Kun Risto Tulkki tulee pihalta tupaan hartiat lysyssä ja allapäin, Eini Tulkki tietää miehensä olemuksesta, että tilan työt eivät ole edenneet Riston toivomalla tavalla.
Kun Riihelän tilalla hajosivat viime kesänä samaan aikaan auto ja moottorisaha, ja pakastin ja pesukonekin lakkasivat toimimasta, niin Risto heitteli suutuspäissään työkalujaan.
”Toivoin, että Risto rauhoittuisi nopeasti, koska näin, että hänellä oli niin paha olla”, Eini kertoo.
Pariskunnan elämä saattaa olla vieläkin hieman räiskyvää, mutta Einin mukaan varsinainen riitely on jäänyt heidän osaltaan jo vähemmälle.
”Toisinaan kannattaa olla kuulematta, mitä toinen sanoo, niin ei tule turhaa mielipahaa.”
Einin ja Riston välinen rakkauskin on nuoruusvuosien jälkeen tasaantunut, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi vähentynyt.
”Rakkaus on kiintymystä, toisen huomioon ottamista ja joskus myös sietämistä. Pitää olla kiitollinen siitä, että on saanut rakkaan ihmisen omaan elämäänsä”, Eini sanoo.
Leskien neuvot
Kun Eini Tulkki käskee miestään pukemaan kauluspaidan päälle, niin Einin äänessä on määrätietoisuutta, mutta myös hellyyttä.
Pariskunnan keskeinen kiintymys näkyy ja tuntuu arkisissa askareissa.
Aamuisin Risto Tulkki herää jo kuuden ja viimeistää seitsemän aikoihin ja Eini häntä hieman myöhemmin.
”Kun nousen vuoteesta ja tulen keittiöön, niin Risto on keittänyt meille jo aamupuuron valmiiksi.”
Einin laajaan ystäväpiiriin kuuluu useita jo leskiksi jääneitä naisia. Eini kertookin ystäviensä neuvovan häntä pitämään hyvää huolta miehestään, kun hänellä kerran mies vielä on.
Eini ja Risto kertovat kuitenkin yhdessä pohtineensa myös sitä, mitä tehdä, jos toinen heistä jää leskeksi.
”Kumpaakaan ei sidota velvollisuuksiin tai lupauksiin, vaan leski saa tehdä tilalle ja elämälleen niin kuin itse katsoo parhaaksi”, Eini sanoo.
Hän myös kertoo Riston ajatelleen, että mikäli hän kuolee ensin, niin Eini tuskin malttaa elää loppuelämäänsä yksin.
”En ehkä malttaisikaan”, Eini naurahtaa.
Unohtumaton halaus
Eini ja Risto Tulkki sanovat, että toistensa lisäksi heille ovat tärkeitä omat lapset, lapsenlapset, muut sukulaiset ja läheiset ystävät.
”Olemme kuitenkin kaikkein tärkeimpiä toisillemme. Kun meillä on hyvä suhde, voimme jakaa hyvää myös muille”, Eini sanoo.
Riston kasvoille nousee hymy, kun Eini nousee silittämään hänen hiuksiaan.
He toivovat, että he voisivat elää vielä kauan yhdessä ja terveinä, toisistaan nauttien ja huolta pitäen.
Kun Eini taas seuraavana aamuna tulee makuuhuoneesta tupaan, he halaavat toisiaan ennen kuin käyvät syömään Riston keittämää puuroa.
”Puurosta voi joskus unohtua suola, mutta halaamista ei unohdeta koskaan”, Risto sanoo.
Einin ja Riston pitkässä yhteiselossa on riittänyt läheisyyttä ja elämäniloa. © Juha Metso