Opettajan ja oppilaan rakkaus roihahti lukiossa: ”Tavattuani Vesan tuntui kuin olisin syntynyt toisen kerran”
Leena-Riitta ja Vesa Salminen viettivät marraskuussa kultahäitään, vaikka opettajan ja lukiolaisen romanssiin ei uskonut aluksi kukaan. Adoptioperheessä kasvanut Leena löysi Vesasta turvasataman.
Leena-Riitan ja Vesan rakkaus on kestänyt.
Vuonna 1970 Leena-Riitta Kettunen, 25, oli juuri aloittanut kuvataideopettajana Kouvolan lyseossa. Hän oli kahden lapsen äiti, virallisesti vielä naimisissa.
Poikalukiossa oli yli tuhat oppilasta, ja 18-vuotias Vesa Salminen oli yksi heistä. Leena-Riitta ei opettanut Vesaa, mutta tämä meni luokkatoverinsa kanssa opettajanhuoneeseen kysymään, voisiko uusi opettaja ryhtyä vetämään kuvataidekerhoa.
”Vesa oli kypsän oloinen ikäisekseen. Meille syntyi heti keskusteluyhteys. Juttelin kaikkien kymmenen nuorukaisen kanssa kuvataidekerhossa maalaamisen ja kipsitöiden lomassa paljon elämästä. Vesalla oli valtava oman itsensä etsimisen ja puhumisen tarve. Halusin kuunnella häntä.”
Joulukuussa vietettiin kerhon pikkujoulua. Sieltä lähtiessä Vesa tarttui kadulla Leena-Riittaa kädestä. Se tuntui erilaiselta kuin mikään kosketus ennen sitä: turvalliselta. Leena-Riitasta tuntui, että Vesa oli ensimmäinen, joka näki hänet hyvänä.
Talvella 1972 otetussa kuvassa Leena-Riitta ja Vesa ovat lähdössä kyläilemään. © Leena-Riitan ja Vesan kotialbumi
Yksinäinen tyttö
Leena-Riitta kasvoi adoptioperheessä Liperissä. Hänet synnyttäneellä naisella oli jo avioton lapsi, eikä nainen voinut pitää toista. Hän löysi kodin tyttärelleen todennäköisesti lehti-ilmoituksella ajan tavan mukaan.
Leena-Riitan lapsuus oli yksinäinen ja rakkaudeton.
”En ollut sellainen lapsi, josta ottoäiti oli haaveillut. Ottoisä piti minua sylissä ja joskus kehuikin.”
Kun kylän lapset haukkuivat Leena-Riittaa ottopennuksi, äiti kertoi adoptiosta. Hän kuvaili biologisen äidin moraalittomaksi ihmiseksi, joka makaa kaikkien kanssa.
Myöhemmin Leena-Riitta löysi kotoa paperinivaskan, josta selvisi biologisen äidin nimi. Kuusitoistavuotiaana hän uskaltautui soittamaan naisen ovikelloa. Biologinen äiti oli ihan tavallinen, nainen, ei millään lailla kelvoton. Leena-Riitta sai rakennettua häneen melko hyvät välit, ja tutustui myös 13 vuotta vanhempaan veljeensä.
Mutta ei heistä perhettä tullut. Kuten ei Leena-Riitasta ja ensimmäisestä aviomiehestä. Liitto oli onneton.
Rakkaus alkoi skandaalista
Keväällä 1971 Leena-Riitta ja Vesa rakastuivat, eikä tunteita peitelty. Suhde tuntui pikkukaupungin skandaalilta. Sitten Leena-Riitta sai kuvataideopettajan paikan Kotkasta ja muutti lapsineen sinne. Häneltä salaa Vesa haki kesätyöpaikan lastenkodin kesätoiminnan ohjaajana.
”Tulin Kotkaan kitaran, makuupussin ja yhden vaatekerran kanssa”, Vesa muistelee ja nauraa.
Kihlat solmittiin syksyllä 1971, mutta häitä piti odottaa vielä vuosi Vesan täysi-ikäisyyteen saakka.
Vesan kanssa Leena-Riitta sai oikean perhe-elämän.
”Tavattuani Vesan tuntui kuin olisin syntynyt toisen kerran. Aikaisemmin olin aina kokenut, että minussa on jotain vikaa.”
Myöhemmin Vesa opiskeli sairaanhoitajaksi ja sosionomiksi. Perheeseen syntyi vuosina 1973 ja 1978 kaksi lasta.
”Suurperhe on ollut ihana elämän lahja. Vesa on ollut loistava isä kaikille lapsille. Hänessä on joku feromoni, joka vetää lapsia puoleensa. Ei ihme, että hän työskenteli 20 vuotta lastenkodin johtajana.”
Perhe-elämän alussa Leena-Riitan yksinäinen lapsuus näkyi siinä, ettei hän aina tiennyt, mitä lasten kanssa tehdään.
”Minulla viisilapsisen perheen keskimmäisenä oli paljon omakohtaista kokemusta lasten leikeistä ja riitelystä, ja toimintastrategioita riitojen selvittelyyn”, Vesa kertoo.
Kihlajaiskuva vuodelta 1971. © Leena-Riitan ja Vesan kotialbumi
Syvä rakkaus kantaa
Pitkän liiton salaisuus on yksinkertaisesti syvä rakastuminen. Siitä on riittänyt voimaa koko elämän ajaksi.
”Toki 50 vuoden yhdessäolo ei ole ollut pelkkää auringonpaistetta, vaan turnajaiskestävyyttä on vaadittu. Mutta meille oli alusta pitäen selvää, että pysymme aina yhdessä”, Leena-Riitta kertoo.
Vesa pohtii, että he ovat kasvaneet aikuisiksi yhtä matkaa. Kummallakin on ollut tilaa olla oma itsensä. He ovat aina arvostaneet ja kunnioittaneet toisiaan.
Salmiset sopivat heti periaatteen, että halutessaan saa aina valita kirjanluvun siivoamisen sijasta. Lastenkasvatuksesta ja rahasta ei ole koskaan kinattu.
”Kerran Leena-Riitta tuli töistä ja huomasi, että tiskauksen ja pyykinpesun sijaan olin leiponut lasten kanssa ämpärillisen lihapiirakoita. Hetken se ärsytti rouvaa. Mutta äkkiä opimme, että kotona olija vastaa tilanteesta siellä. Kotiintulija tyytyy tilanteeseen.”
”Me kumpikin tykkäämme leipomisesta ja ruoanlaitosta, mutta siivoaminen on väkinäisempää”, Riitta kertoo.
Vesa, 70, kehuu Leena-Riitan, 77, loputonta innostumista ja luovuutta.
”Hänet saa helposti syttymään esimerkiksi yhteisen taidenäyttelyn järjestämisestä.”
Riitta-Leena toteaa tuntevansa olonsa Vesan kanssa täydellisen turvalliseksi. Hän on aina voinut luottaa, että Vesa klaaraa kaikki asiat.
”Hän on herkän hienovarainen, eikä koskaan päästäisi suustaan mitään loukkaavaa. Hän on positiivinen ja äärettömän vähän itsekeskeinen ihminen. Aluksi yritin opettaa Vesalle, että saat sanoa myös ’minä’. Sinäkin olet tärkeä, ei aina vain me.”
Pariskunnan temperamentit ovat erilaisia. Rouva kiihtyy vauhdikkaasti, mutta kriisi menee äkkiä myös ohi. Vesa oli alkuun Leena-Riitan mielestä joskus rasittavan hidas, mutta he ovat vuosien mittaan lähentyneet toisiaan.
”Otamme huomioon toisemme aikatauluissa. En enää motkota liian aikaisesta lähdöstä. Leena-Riitta haluaisi aina lähteä puoli tuntia liian aikaisin, ja olemme päätyneet kompromissina varttiin.”
Perhepotretti Wiljami-vauvan kastepäivänä vuonna 1973. Sisaruksia Seljaa ja Miikaa naurattaa. © Leena-Riitan ja Vesan kotialbumi
Makuuhuoneessa on taulu Leena-Riitan ensimmäisestä näyttelystä vuonna 1980. ”Maalaus on meille hyvin tärkeä. Se on symbolinen teos turvallisesta hellyydestä rakastavaisten välillä.” © Linda Varoma
Rakkaus on yhteinen arki
Salmiset asuvat Kotkan Katariinassa vanhassa puutalossa, jossa seinän takana on pojan perheen koti. Kivijalan entisessä kaupassa on työtila, jossa Leena-Riitta tekee kuvataidetta ja Vesa veistoksia. He ovat pitäneet viisi yhteisnäyttelyä.
Salmiset toimivat pitkään kuntapolitiikassa kaupunginvaltuustossa. Yhteiskunnallisista asioista keskusteltiin myös kotona. Työelämän ja poliittisen uran päättyminen sekä lasten kasvaminen toi uuden tilanteen elämään. He olivatkin kaksin!
”Olimme aina tehneet kaiken porukalla, sillä meitä oli jo heti aluksi neljä. Nyt vietämme paljon aikaa mökillä Jaalassa, sillä vuodesta 2020 mökki on ollut talviasuttava. Aikaisemmin purjehdimme 25 vuotta.”
Pariskunta ei elä samassa rytmissä. Vesa on iltavirkku ja aamuntorkku, mutta Leena-Riitta tottui jo oppikouluaikanaan nousemaan kuudelta. Nyt tilanne on tasoittunut. He heräävät kello 8–9 yhteiselle aamupalalle lukemaan Helsingin Sanomia ja Kymen Sanomia.
Lounas syödään aina yhdessä.
”Saatamme ulkoiluttaa päivällä pojan perheen koiraa, ja illalla käymme ehkä konsertissa tai kirjastossa.”
Iso klaani yhdessä
Isoisälle ja isoäidille on tärkeää tavata 13–25-vuotiaita lapsenlapsia niin usein kuin mahdollista.
”Lapsenlapset ovat siinä iässä, että tapaamme heidän almanakkansa mukaan. Jouluna koko 17 hengen poppoo oli meillä, sillä nuoret halusivat viettää aikaa serkkujensa kanssa,” Vesa sanoo.
Koko klaani on myös matkustanut paljon yhdessä. Taannoin vuokrattiin Nizzan seudulta iso talo ja joka perheelle auto.
Meno oli leppoisaa. Kun ensimmäiset söivät jo lounasta, viimeiset vasta nousivat aamupalalle.
Salmiset suunnittelevat yhteiset reissunsa usein kiinnostavan taidemuseon ympärille. Museokortti on aktiivisessa käytössä, ja Helsinkiin hurautetaan nopeasti bussilla.
”Kun haluan herttaisesta pikkukaupungista pois, lähden Kiasmaan. Se on minulle kuin kirkko”, Leena-Riitta sanoo nauraen.
Lasten kasvettua Leena-Riitta ja Vesa Salminen ovat opetelleet elämään kaksin. ”Olimme aina tehneet kaiken porukalla, sillä meitä oli jo heti aluksi neljä.” © Linda Varoma/Otavamedia
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti