Sarjakuvataiteilijat Marja Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen tarvitsevat laatuaikaa perhe- ja työarjen lomaan: ”On ihan eri asia mennä treffeille”

Marjo Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen kohtasivat Taiteiden yössä, ja siitä alkoi tuttavuus, joka johti poikkeukselliseen kosintaan ja avioliittoon. Yhteinen sarjakuva Kamala luonto aiheuttaa työparille joskus kränää, mutta molemmat osaavat luovuttaa silloin, kun toisen idea on parempi.

Liian pitkä halaus metroasemalla

Marja Lappalainen:

Kuvaamataitoa opettanut isäni ­perehdytti minut piirtämiseen ja sarjakuviin jo pienenä. Olen piirtänyt sarjakuvia koko elämäni, siksi pyörin sarjakuvapiireissä.

Minun ja Jarkon ensikohtaaminen tapahtui Taiteiden yönä sarjakuvaväen jatkoilla vajaa kymmenen vuotta sitten. Hakeuduimme illan aikana toistemme seuraan juttelemaan, ja meille tuli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne.

Sitten se hetki, kun halasimme metro­asemalla ennen kuin lähdimme eri suuntiin. Olemme myöhemmin puhuneet, että se oli ehkä aavistuksen liian pitkä halaus. Seurustelimme molemmat silloin tahoillamme.

Jäimme tapaamisen jälkeen Facebook-kavereiksi, ja meillä oli huikeita keskusteluja Messengerissä. Kaksi vuotta ensitapaamisen jälkeen olimme molemmat vapaita ja päätimme katsoa, mitä tästä tulee.

Työhuone on pelastanut paljon

Marja Lappalainen:

Emme varsinaisesti koskaan päättäneet ruveta tekemään Kamalaa luontoa yhdessä, mutta yhteistyö alkoi välittömästi, kun aloimme seurustella.

Olin jo meidän kaveruutemme aikana heitellyt Jarkolle strippi-ideoita. Kun Jarkko tuskaili, että hänellä ei ole enää mitään uusia ideoita ja kysyi, voisinko minä keksiä niitä, niin sehän onnistui ja sillä tiellä ollaan.

Yhteistyömme on todella sujuvaa, mutta tietysti välillä on haasteellista, kun työkaveri on myös puoliso, jonka kanssa jakaa kaiken muunkin. Meillä on nykyään erillinen työhuone, se on pelastanut paljon.

Kumpikaan meistä ei ­saisi yksin aikaan samaa, mitä saamme yhdessä. On hämmentävää, kun Jarkko keksii jostain minun rönsyilevästä ideastani nasevan tiivistyksen.

Kiireisessä arjessa romanttista on se, kun ­minulla on toimistopäivä virkamiestyössäni ja Jarkko tekee minulle jääkaappiin aamuksi eväsleivän valmiiksi. Siihen on liimattu Post-it-lappu, johon on piirretty sydämiä.

Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen järjestävät treffiaikaa lastenhoitajan avulla. © Sini-Marja Niska

Hämmästyttävä kosinta

Marja Lappalainen:

Julkinen kosinta oli hienosti junailtu ­selkäni takana. Luin aamupalapöydässä Helsingin ­Sanomista Kamalan luonnon sarjakuvaa, johon oli piirretty minut aamupalapöytään lukemaan sitä sarjakuvaa. Sarjakuvan viimeisessä ruudussa kysyttiin, menetkö kanssani naimisiin?

En voinut uskoa, että sama on oikeasti kaikkien lehdissä. Arvostin elettä ja tiesin, mitä se vaati. Jarkko ei tykkää olla esillä.

Aloitettuamme seurustelun muutin Helsingistä Jyväskylään Jarkon luo, aloimme heti tehdä töitä yhdessä ja parin vuoden päästä ­meille syntyi vauva. Kun Jarkon aikuistuneet ­tyttäret muuttivat pois kotoa, muutimme tällä ­pienellä perheellä Helsinkiin. Lapsemme on parasta, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan, hän on niin hieno tyyppi.

Meillä on ollut kiireisiä vuosia Kamalan luonnon ja pienen lapsen kanssa. Raskaimpiin aikoihin liittyy vahvasti myös isäni poismeno.

Koska meillä ei ole Helsingissä tukiverkkoja, hankimme puolitoista vuotta sitten lastenhoitajan ja aloimme käydä treffeillä. Se on jännä, että vaikka olemme niin paljon yhdessä perhearjessa ja työhuoneella, se ei korvaa laatuaikaa. On ihan eri asia mennä treffeille.

”Elämme nyt tyytyväisintä aikaa koskaan”

Jarkko Vehniäinen:

Treffejä ei saisi kiireessäkään unohtaa, ­meillä on niillä tosi kivoja hetkiä. Olemme päättäneet, että työn ja vapaa-ajan välille ­pitää saada ­parempi tasapaino. Ei tämä elämä voi olla pelkkää puurtamista.

Varsinkin kun täytin ­viisikymmentä, niin olen ajatellut, että en halua seuraavaa viittäkymmentä vuotta tehdä pelkästään töitä.

Kun parisuhde on kohdillaan, olisi kiva ­vaikka matkustella Marjan kanssa. Elämme nyt tyytyväisintä aikaa koskaan. Kai syy on se, että olemme keskustelleet paljon, mitä haluamme elämältä ja parisuhteelta.

Osaamme hirveän ­hyvin keskustella. Vaikka Marja on puhelias ja rönsyilevä ja minä se, joka tiivistää kaiken muutamaan sanaan, niin meidän keskinäisissä jutteluissa minä olen rönsyilijä ja Marja tiivistäjä. Se on hupaisaa, että miten se niin voi olla.

”Millainen tyyppi juuri se meidän lapsi olisi”

Jarkko Vehniäinen:

Ensimmäinen kohtaaminen Marjan kanssa jäi mieleen, hän oli kiehtova tyyppi. Ensin kiinnitin huomiota ulkonäköön, ja juttuakin ­riitti koko illaksi. Marjassa on luonnonlapsimaisuutta, en ole ikinä tavannut hänen kaltaistaan ­hyvässä mielessä erikoista naista. Tavallaan Marja on tarkka ja säntillinen, mutta toisaalta ei sitten ollenkaan.

En ollut ajatellut saada enää lisää lapsia. ­Sitten kuitenkin mietin, että millainen tyyppi juuri se meidän lapsi olisi. Tuntuu, että hän on saanut meistä molemmista ne parhaat puolet. Hän on ihaninta elämässäni.

Monta kuukautta mietin, mikä olisi ­minun ­tapaiseni kosinta. Tuli mieleen, että onko kukaan tehnyt sellaista, että laittaa sarjakuvan lehteen. Ajattelin, uskaltaisinko, kun vihaan kuitenkin sellaisia julkisia kosintoja, mutta tätä en pystynyt ohittamaan. Olen ollut sarjakuvapiirtäjä lähes koko aikuisikäni, joten mikä olisi ollut enemmän minun tapani.

Työntekomme Marjan kanssa on parhaimmillaan kivaa ja hedelmällistä. Riitaa tulee esimerkiksi siitä, miten joku sarjakuva loppuu. Yleensä käy niin, että se, kummalla on huonompi ­loppu, ymmärtää sen ja myöntää, että toisen on ­parempi.

Lue myös: Puolison vakava sairaus – Johanna Orasta kalvaa huoli, jota rakkaus valaisee: ”Reijon kunnon heikkeneminen ja joutuminen sairaalaan säikäyttivät”