Satulaseppä Jutta Luhtinen huoltaa satulat ja jatkaa vanhaa perinnettä - Hevoshierojaksikin kouluttautunut käsityöläinen tuntee hevosten anatomian
Kokonaisia satuloita satulaseppä Jutta Luhtinen ei valmista: ”Siinä ei olisi mitään järkeä. Hinta nousisi niin korkeaksi, ettei kukaan ostaisi satulaa.”
Satulaseppä Jutta Luhtinen näkee, että satulan etukaari on epäsymmetrinen. Maallikko ei eroa edes huomaa.
Satulaseppä Jutta Luhtisen työpaikalle tullessa ei tunnu siltä, että kyseessä on klinikka. Kangasalan hevospraktiikka, rimalaudoituksella vuorattu punamultainen rakennus, seisoo idyllisissä maalaismaisemissa.
Lämpimässä toimistossa leijailee hevosen, puhtaan sahanpurun ja nahan tuoksu. Kun kengitetyt kaviot kopsahtelevat betoniin, on aika siirtyä asiakkaan – tai potilaan luo, satulaseppä huomauttaa.
”Meidän täytyy aina muistaa, että usein meille tuotavilla hevosilla on kipuja. Ne eivät koskaan ilkeyttään ole hankalia, mutta kipu voi tehdä arvaamattomaksi”, Jutta Luhtinen sanoo.
Jutta Luhtinen tarkastelee satulan runkoa. © Sara Pihlaja
Hevonen aristelee selkäänsä
8-vuotias ruunikko Hyrrem, tuttavallisemmin Hyrrä, ei selvästikään haluaisi sen selkään koskettavan. Korvat taipuvat luimuun ja keho jännittyy, mutta hevonen pysyy aloillaan. Omistaja Mirka Nyyssönen kertoo, että Hyrrä on ollut jäykkä eikä sillä ole juurikaan voinut ratsastaa.
Jutta Luhtinen on siinä mielessä poikkeuksellinen satulaseppä, että hän tekee aina yhteistyötä eläinlääkärin kanssa. Ortopedisiin vaivoihin erikoistunut Heikki Saarinen tunnustelee Hyrrän selkää, minkä jälkeen Luhtinen kokeilee satulaa.
Luhtinen huomaa katsomalla ja satulan alta käsin sivelemällä, että hevosta vasten lepäävien satulan paneelien takaosien väli voisi olla hiukan leveämpi.
Ultraäänitutkimuksessa eläinlääkäri saa vahvistuksen epäilylleen: selkäjänteestä löytyy vaurioita.
”Ne voivat johtua esimerkiksi hevosen liukastumisesta, pienestäkin. Ennuste on hyvä, mutta toipuminen kestää kuukausia”, Heikki Saarinen sanoo.
”Tässä vaiheessa ei siis kannata vielä tehdä satulalle mitään. Sitä kannattaa sovittaa uudelleen, kun selkä on parantunut”, täydentää Luhtinen.
Eläinlääkäri Heikki Saarinen kuvaa ultraäänellä Hyrrä-hevosen selkäjännettä. Klinikka-avustaja Mira Korkeakoski ja satulaseppä Jutta Luhtinen katsovat, mitä sieltä löytyy. © Sara Pihlaja
Satulaseppä vetää vanhat villat ulos ja työntää uudet sisään
Koko porukka siirtyy takaisin toimistoon. Tunnelma on kotoisa: Hyrrän omistaja Mirka Nyyssönen siemailee kahvia ja juttelee eläinlääkäri Saarisen kanssa.
Jutta Luhtinen nappaa hyppysiinsä toisen asiakkaan tuomasta satulasta irrotetut paneelit. Pitkulaisilla koukuilla hän kaivaa villaa nahan sisuksista. Viereen kerääntyy kasa vanhaa villaa, mikä todentaa sen, että materiaali painuu ajan myötä kasaan.
”Suosittelen, että satuloiden toppaukset huollettaisiin kahdesti vuodessa. Toivoisin, että hevosenomistajat suhtautuisivat tähän samanlaisena säännöllisenä huoltotoimenpiteenä kuin kengittämiseen.”
Kun tumman suklaan väriset paneelit ovat tyhjät, satulaseppä täyttää ne uudella villalla. Työkalu vaihtuu koukusta toiseen pitkulaiseen toppausrautaan, jonka pää soveltuu tavaran työntämiseen.
Käsityönä täytetyistä paneeleista ei helpolla saa identtisiä.
”Annan villan yleensä asettua yön yli. Kokemus auttaa kyllä, mutta melkein aina joudun vielä joko ottamaan hiukan villaa pois tai laittamaan johonkin kohtaan lisää.”
Joskus Luhtinen ompelee satulan remmejä tai korjaa runkoniittejä, mutta yleisin ja hänelle mieluisin tehtävä on juurikin satulan toppausten vaihto ja huoltaminen. Toppaustyö maksaa asiakkaalle 150–440 euroa työn laajuudesta riippuen. Pari kuukautta täystoppauksen jälkeen tehtävä villan tasaus kustantaa 40 euroa.
Aivan kaikkea satulaseppäkään ei saa korjattua. Jos runko on vino, lähettää hän sen yleensä tehtaalle vaihdettavaksi tai toteaa, että satula on tullut tiensä päähän.
Luhtinen nostaa näytille yhden tällaisen tapauksen: maallikko hädin tuskin havaitsee etukaaren epäsymmetrian, mutta hevosen selässä sillä on suuri merkitys.
”Tälle on enää käyttöä lasten leikeissä tai koristeena. En suostu edes kasaamaan tällaisia, etteivät ne vain päädy enää hevosen selkään.”
Satulaa on sovitettava hevosen selkään, jotta satulaseppä hahmottaa, mitä kohtaa sitä pitää ehostaa. © Sara Pihlaja
Kisällinä koulun ohella – käsityöt oppii vain tekemällä
Satulaseppä Jutta Luhtisen työssä auttaa eläinlääkärin lisäksi sekin, että hän kouluttautui alkujaan hevoshierojaksi. Satulan sopivuus ja muutostarpeet hahmottuvat tarkemmin, kun anatomia on tuttua.
Muutamien opiskelukavereidensa kanssa hän pitää edelleen yhteyttä, ja kollegiaalinen tuki tuokin lisäarvoa pienen ammattikunnan keskuudessa.
”Kun tämä ammattitutkinto kehitettiin Ypäjän Hevosopistolle, olin ensimmäisessä ryhmässä mukana. Koska muutkin ryhmäläiset olivat jo alan ammattilaisia, saimme Englannista Kay Hastilowin opettajaksemme.”
Koska käsityöt oppii vain tekemällä, Luhtinen kunnosti kouluaikojen ulkopuolella satuloita Hevosopiston sepän kisällinä.
Satulaseppä Jutta Luhtinen vetää satulan paneelien vanhan lampaanvillan pois, jotta voi sulloa tilalle uutta. © Sara Pihlaja
Hän hyödyntää edelleen samoja perinteisiä menetelmiä ja materiaaleja. Tutkimusten mukaan aito nahka ja lampaanvilla soveltuvat tarkoituksiin parhaiten, Luhtiselle tärkeää on lisäksi ekologisuus. Kasviparkitut nahat hän tilaa Pohjoismaista tai Englannista.
Kokonaisia satuloita satulaseppä ei valmista.
”Siinä ei olisi mitään järkeä. Hinta nousisi niin korkeaksi, ettei kukaan ostaisi satulaa.”
Satula- ja valjassepiltä eivät työt lopu. Satula on hevosenomistajalle kallis ja ahkeraan käyttöön tuleva hankinta, josta kannattaa pitää huolta.
Avun siihen tuovat ainoastaan Jutta Luhtisen kaltaiset sepät, jotka jatkavat ikiaikaista käsityöperinnettä.