Hevonen on laumasielu: Näin Runoliisa masentui menettäessään poniystävänsä – Lopulta ilo palasi tamman elämään

Jaa artikkeliTilaa Seura
Runoliisa ja Stella
Ihmiset huomasivat heti, että Runoliisa ei voi hyvin ilman ystäväänsä. © Vessi Hämäläinen
Kun suomenhevostamma Runoliisa menetti parhaan ystävänsä Kinuski-ponin, sen leikkisä olemus muuttui varjoksi entisestä. Uusi kaveri oli löydyttävä vierelle nopeasti.

Kun nurmijärveläinen Jaana Salmi palasi heinäkuisena tiistaina Viikin hevosklinikalta kotiinsa Kukkakumpuun, takana oli yksi elämän raskaimmista päivistä. Suru puristi rintakehää ja tuntui, että pala sydämestä oli jäänyt rakkaan shetlanninponi Kinuskin mukaan tämän viimeiselle matkalle.

Kaikki oli käynyt yllättäen. Vielä sunnuntaina Kinuski oli laukannut laitumella parhaan ystävänsä suomenhevostamma Runoliisan kanssa, kun ponin olo oli käynyt kivuliaaksi. Naapurissa asuva eläinlääkäri oli hälytetty nopeasti paikalle, ja Kinuskin kipuja oli helpotettu lääkkeillä.

Pian selvisi, että mitään ei ollut enää tehtävissä. 29-vuotiaan shetlanninponin oli aika siirtyä ikiuneen. Jaana oli kiitollinen eläinlääkärille, joka teki hänen ja ponin omistajan puolesta lopullisen päätöksen lopettaa Kinuskin kärsimykset.

Kun Jaana palasi kotiin, Runoliisa etsi heti katseellaan poniystäväänsä. Nopeasti se aisti, että asiat eivät olleet hyvin.

Jaana koki, että samalla, kun oma sydän oli murtunut tuhansiksi palasiksi, myös Runoliisan vointi huolestutti. Kinuskin poismenon jälkeen se masentui silminnähden.

”Laitumella Runoliisa riiputti päätään ja tuli vähän väliä hakemaan rapsutuksia. Leikkisä olemus oli poissa.”

Jaana ei ollut osannut varautua siihen, miten syvästi eläin voikaan surra ystäväänsä.

Kinuski ja Runoliisa olivat jakaneet kaiken yhdessä – myös pihattona toimivan tallin, jonka karsinoiden väliseinät oli vedetty syrjään tarpeettomana. Nukkuminenkin sujui parhaiten vierekkäin.

”Kun kuljetin Runoliisaa laitumelta takaisin tarhaan, se teki stopin kesken matkan kuin kertoakseen, ettei halunnut mennä tarhaan yksin.”

Oli selvää, että Runoliisalle oli saatava pikaisesti ystävä rinnalle.

Runoliisan ja Kinuskin yhteistä taivalta kesti 1,5 vuotta. Toukokuussa vietettiin yhdessä vappua, joka jäi 29-vuotiaan Kinuskin viimeiseksi. © Jaanan kotialbumi

Runoliisan ja Kinuskin yhteistä taivalta kesti 1,5 vuotta. Toukokuussa vietettiin yhdessä vappua, joka jäi 29-vuotiaan Kinuskin viimeiseksi. © Jaanan kotialbumi

Hevosten kasvattama

Jaanan hevosharrastus alkoi jo nuorena kotipaikkakunnalla Virroilla.

”Edesmennyt äitini sanoi, että hevoset ovat kasvattaneet minut. Lapsuuteni ja nuoruuteni kotiolot olivat epävakaat. Jos en olisi löytänyt tietäni 4H-kerhoon ja talleille, en tiedä, missä tänä päivänä olisin.”

Murrosiässä hevostalli muodostui toiseksi kodiksi, jossa sai viipyä niin pitkään kuin halusi. Aivan erityinen suhde syntyi Kallas-nimiseen hevoseen, josta Jaana sai ottaa vastuuta. Sen kaulaa vasten oli lohdullista itkeä surut ja murheet muilta piilossa.

Kaikki muuttui, kun eräänä päivänä talleille pyöräiltyään Jaana huomasi pihassa hevosenkuljetustrailerin. Siihen pakattiin parhaillaan Kallasta. Jaanan ihmetellessä asiaa ääneen joku ohimennen kertoi, että Kallas on myyty uudelle omistajalle.

Uutinen osui herkkään teini-ikäiseen hevostyttöön kuin salamanisku taivaalta.

”Murenin siihen paikkaan. Kun kuljetustraileri ajoi ulos pihasta, juoksin sen perässä läheiselle tiensuoralle. Siellä seisoin ojanpenkassa ja katsoin, kun traileri hävisi kauas horisonttiin kohti etelää.”

Jaana ei koskaan saanut tietää, mihin Kallas oli myyty.

”En enää ikinä nähnyt hevosta, joka oli ollut minulle niin tärkeä ja rakas – ja omalla tavallaan pelastanut elämäni.”

Kipeän kokemuksen myötä aktiiviseen hevosharrastukseen tuli parin vuosikymmenen tauko. Vasta aikuisiällä Jaana on ymmärtänyt, miten paljon eläinten tuoma lohdutus ja turva on vaikuttanut omaan hyvinvointiin.

Kun shetlanninponi Stella saapui Kukkakumpuun heinäkuussa, Runoliisa sai kadonneen elämänhalunsa takaisin. Ystävyys kaksikon välillä solmittiin ensikohtaamisella, ja nyt arkea eletään tiiviisti rinnakkain. © Vessi Hämäläinen

Kun shetlanninponi Stella saapui Kukkakumpuun heinäkuussa, Runoliisa sai kadonneen elämänhalunsa takaisin. Ystävyys kaksikon välillä solmittiin ensikohtaamisella, ja nyt arkea eletään tiiviisti rinnakkain. © Vessi Hämäläinen

Omaan rauhaan

Vuonna 2010 vietettyään vuosikausia pääkaupunkiseudulla Jaana päätti puolisonsa kanssa muuttaa kaupungin vilinästä takaisin maaseudulle.

”Omaan rauhaan oli muuttoprojektimme otsikko, olemmehan molemmat maalta kotoisin. Kun myöhemmin Kukkakumpu-niminen talo tiluksineen löytyi Nurmijärveltä, tiesimme tulleemme kotiin.”

Elämässä oli jälleen tilaa hevosille. Suomenhevostamma Sara saapui Kukkakumpuun vuonna 2015.

”Löysin Saran kuin vahingossa vuonna 2014 verkon myynti- ja ostopalstalta. Huomioni kiinnittyi vaaleaan tammaan, joka näytti tismalleen samalta kuin lapsena seinälle kiinnittämässäni heppajulisteessa. Tiesin, että olin löytänyt etsimäni, mutta lopullinen ostopäätös vaati silti rohkeutta.”

Siinä missä Jaana empi hankintaa, mies kehotti etenemään asiassa rohkeasti ja kuuntelemaan sydäntä.

”Tiukkasin puolisolleni vastaan. Keksin sata ja yksi järkevää syytä, miksi hevosen hankinta olisi täysin pähkähullu idea. Eihän Kukkakummussa ollut vielä rakennettuna tallia tai aitaustakaan.”

Puolison viesti vaimolleen oli, että kaikki järjestyy – ja elämä menee ohi järkeillessä.

Miehen sanat osoittautuivat oikeiksi. Saralle järjestyi paikka läheisessä vuokratallissa, ja vuoden kuluttua tästä rakennustyöt Kukkakummun tiluksilla olivat valmiita.

Sara viihtyi ylhäisessä yksinäisyydessään tarkkaillen menoa omasta aitauksestaan. Ystävän shetlanninponi Kinuski, joka oli saapunut Saran seuraksi, jouduttiinkin pitämään turvallisesti kauempana ihmisrakkaasta, mutta nelijalkaisille kipakasta Sarasta.

Vuonna 2018 Jaana kaavaili Kinuskille kaveriksi shetlanninponi Stellaa, ja teki tästä tarjouksen. Kauppojen ollessa loppusuoralla Jaana sairastui yllättäen melanomaan ja joutui leikkaukseen. Kasvattaja myi Stellan muualle, ja Kukkakummussa keskityttiin emännän toipumiseen.

Runoliisa muistutti Jaanaa nuorena kadotetusta ystävästä, Kallaksesta. © Vessi Hämäläinen

Runoliisa muistutti Jaanaa nuorena kadotetusta ystävästä, Kallaksesta. © Vessi Hämäläinen

Lue myös: Aloita ratsastus aikuisena – Näin Pirjo nousi ratsaille ensi kerran 57-vuotiaana

Runoliisan tie Kukkakumpuun

Vuoden 2019 keväällä Jaanalla virisi haave toisesta hevosesta. Kesä oli jo kallistunut elokuulle, kun ystävä lähetti puhelimeen valokuvan muutaman päivän ikäisestä varsasta Ypäjällä.

”Katsoin kuvaa ja puhkesin saman tien itkuun – tuntui, kuin jokin pato olisi murtunut. Kuvan varsa muistutti niin suuresti Kallasta, josta ottamani valokuvat ja muistot olin sullonut vuosikymmeniksi kellariin ja sisimpäni pimeimpään nurkkaan.”

Jaana sai kuulla, että Runoliisaksi nimetty varsa oli jäänyt syntymänsä jälkeen orvoksi. Kuin ihmeen kaupalla sille oli löytynyt sijaisäiti tammasta, joka oli vastikään synnyttänyt kuolleen varsan.

Kun pieni Runoliisa tuotiin ensimmäistä kertaa sijaisäidin luo, sen ylle oli puettu loimi, johon oli hierottu tukko synnytyksessä menehtyneen varsan jouhia. Everiina-tamma tunnisti tuoksun ja otti Runoliisan hoivattavakseen.

Pian Jaana jo matkusti Ypäjälle katsomaan Runoliisaa. Ensikohtaaminen oli ikimuistoinen; Kun muut hevoset jatkoivat häiriintymättä puuhiaan, Runoliisa katsahti Jaanaan ja juoksi peräti kolme kertaa sijaisäitinsä tuimasta katseesta välittämättä tervehtimään ja hakemaan rapsutuksia. Yhteys oli syntynyt.

Runoliisa saapui Kinuski-ponin kaveriksi Kukkakumpuun tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 2020.

Kun ystäville ja naapureille järjestetyt varsakahvit oli juotu, arki osoitti nelijalkaisen kaksikon täydentävän toisiaan hienosti. Runoliisa ja Kinuski ehtivät elää yhteistä matkaa puolentoista vuoden ajan.

2-vuotiaan Runoliisan ja 4-vuotiaan Stellan luonteet osuvat Jaana Salmen mukaan hyvin yksiin. Leikit pistetään pystyyn joko pihatarhassa tai säiden salliessa laitumella. © Vessi Hämäläinen

2-vuotiaan Runoliisan ja 4-vuotiaan Stellan luonteet osuvat Jaana Salmen mukaan hyvin yksiin. Leikit pistetään pystyyn joko pihatarhassa tai säiden salliessa laitumella. © Vessi Hämäläinen

Elämänhalu palasi

Hevonen on laumasielu, jota ei ole luotu elämään yksin. Kun Runoliisa masentui, Jaana ryhtyi heti hakemaan uutta ponia sen seuraksi.

Asiasta kuuli myös Stella-ponin kasvattaja, johon Jaana oli ollut aiemmin yhteydessä juuri ennen kuin syöpädiagnoosi sotki suunnitelmat.

Pian Kukkakummussa soi puhelin. Samainen kasvattaja kertoi Jaanalle soittaneensa kahden vuoden tauon jälkeen Stellan nykyiselle omistajalle kyselläkseen kuulumisia.

”Aamukahvit taisivat sinä aamuna mennä väärään kurkkuun kaikilta osapuolilta, kun Stellan omistaja oli juuri samana aamuna päättänyt laittaa ponin myyntiin”, Jaana muistelee.

Jo muutaman päivän kuluttua puhelusta Stella saapui Runoliisan seuraksi Kukkakumpuun. Runoliisa sai Stellasta välittömän piristysruiskeen.

”Katsoimme onnellisina ja helpottuneina, kun ne kirmasivat yhdessä yömyöhään.”

Nyt Stella on elänyt Kukkakummun arkea lähes kaksi kuukautta, ja Runoliisan elämänhalu on palannut.

Elämänmittainen seikkailu

Jaanan mukaan elämä hevosten kanssa on elämänmittainen seikkailu, jossa ei tule koskaan valmiiksi. Jokainen on oma persoonansa; siinä missä Runoliisa on sympaattinen ja hellyydenkipeä, Stellasta löytyy shetlanninponeille tunnusomaista kipakkuutta ja veijarimaisuutta.

Runoliisan ja Jaanan yhteistä arkea rytmittävät yhteiset koulutustuokiot, jotka rakentavat luottamusta ihmisen ja eläimen välillä.

”Päivä päivältä tunnemme toisemme paremmin. Hevoset ovat mestareita lukemaan tunnetiloja, kuten Runoliisakin, joka lukee minua kuin avointa kirjaa”, Jaana kertoo.

Hevosten kanssa toimiminen kehittää itsehillintää ja tunnetaitoja.

”Isoa ja majesteettista eläintä ei hallita voimalla vaan rauhallisella määrätietoisuudella ja auktoriteetilla. Samalla se on kuitenkin ystävä, joka tulee lähelle, laskee pehmeän turpansa olkapäälle ja lohduttaa.”

“Jokainen hevonen on ainutlaatuinen persoonansa eikä yksi voi korvata toista. Stellaakaan emme halua verrata vasta menettämäämme Kinuskiin”, Jaana kertoo. © Vessi Hämäläinen

“Jokainen hevonen on ainutlaatuinen persoonansa eikä yksi voi korvata toista. Stellaakaan emme halua verrata vasta menettämäämme Kinuskiin”, Jaana kertoo. © Vessi Hämäläinen

Lue myös: Näin ravikuningas Evartti palasi kuolemanporteilta – ja ori ravaa jälleen voitoista

X