Tv-tuotantopäällikkö Lotta Leiwon masennusta hämmästeltiin: ”Minua pidetään aurinkoisena ja auttavaisena – kaikki sairaudet eivät näy ulospäin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lotta Leiwo
Lotta Leiwo kouluttautui joogaopettajaksi ja toimii nykyään hyvinvointialan yrittäjänä. Omien kokemustensa pohjalta hän keksi yritykselleen sloganin ”Hyvä olo kasvaa sisältä”. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Lotta Leiwo, 36, piti langat tiukasti käsissään tv-tuotantopäällikön työssään. Samalla hän kokosi itsensä itkemällä muilta salaa.

Lotta Leiwo, 36, ei pystynyt päättämään, mitä pukisi päälleen. Bussista myöhästyminen taas tuntui siltä kuin maailma romahtaisi. Kun Lotta sitten huomasi pohtivansa metroraiteille putoamista, hän päätti hakea apua.

Tulosta 18-tuntisista työpäivistä

”Pääsin 25-vuotiaana ison tv-tuotannon tuotantopäälliköksi. Tunsin kiitollisuutta saamastani luottamuksesta ja tein jopa 18-tuntisia työpäiviä. Kuvauskauden päätteeksi olin niin väsynyt, että ajatus karonkkaan lähtemisestä sai minut purskahtamaan itkuun.

Kun alaiseni kriittistä palautetta saatuaan huusi minulle, pidin itseni kasassa. Tilanteen jälkeen itkin ja tärisin toisen alaiseni edessä. Esimiehenä käytökseni oli asiatonta, ja häpesin.

Kuittasin oireiluni työpaineilla. Tunsin huonommuutta ja asetin korkeat tavoitteet itseni kovettamiseen. Työstä katosi ilo ja nautinto.”

Masennuslääkkeet turruttivat

”Puhuin työterveyslääkärille stressioireistani, rentoutumisvaikeuksista sekä merkityksettömyyden tunteestani. Hän kirjoitti minulle lihasrelaksantteja ja ehdotti lapsen hankkimista breikiksi työelämästä. Seuraavilla lääkärikäynneillä sain burnout-diagnoosin ja masennuslääkkeet. Kirosin koko tv-alan.

En halunnut sairauslomaa, mutta otin kesäloman iisisti. Masennuslääkkeet piristivät mutta myös turruttivat tunteitani, joten lopetin ne töihin palatessani. Lääkityksen purkaminen ja työkuormitus romahduttivat kuitenkin vointini nopeasti. Päädyin kuukausien sairauslomalle.

Työterveyspsykiatri kirjoitti minulle taas masennuslääkkeet, ja vaihdoin työpaikkaa liikuntakeskukseen. Alanvaihto ei kuitenkaan parantanut vointiani, sillä selvisi, että kärsin burnoutin sijaan mielenterveysoireista. Vointini olisi romahtanut vaikka käpyjen keräilijänä.”

Terapiasta psykiatriseen päivystykseen

”Jatkoin terapiaa, ja kolmantena masennuskautenani ystäväni vei minut psykiatrian päivystykseen.

Siellä kerroin myös vauhdikkaista kausistani. Heräsi ajatus kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, johon aloitettu lääkitys auttoikin unettomuuteeni. Lääke teki oloni kuitenkin sumuiseksi. Kävin töissä, mutta tuntui kuin olisin herännyt vasta neljältä iltapäivällä.

Masennuskausinani makasin sängyssä, tuijotin kattoa ja mietin, että pitäisi pestä hampaat.

Suihkuun jaksoin kerran viikossa, ja lopulta en pystynyt enää edes itkemään. Haaveilin kuolemasta ja pohdin, voisinko pudota metroraiteille. Päädyin taas päivystykseen ja halusin osastolle, mutta sairaalassa oli täyttä ja kiireistä. Mieheni pelkäsi henkeni puolesta.

Lopulta diagnoosini vakiintui masennukseksi. Vauhtikausinani olin manian sijaan vain elänyt täysillä ennen uutta masennusta.”

Kuusi masennuskautta – työkaluja lisää niiden käsittelyyn

”Toipumiseni muistuttaa sipulia, jota kuorimalla ytimestä on löytynyt lapsuudessa, nuoruudessa ja koulukiusattuna opittuja toimintamalleja.

Saan nyt apua terapiasta, uudesta masennuslääkkeestä ja kiinalaisesta lääketieteestä. Pitkillä sairaslomillani olen kohdannut asioita ja keskustellut läheisteni kanssa. Univaikeuteni helpottivat joogalla.

Minua pidetään aurinkoisena ja auttavaisena, joten monet hämmästyvät masennustani. Kaikki sairaudet eivät näy ulospäin. Yli kuukauden kestäneitä masennuskausia on takana nyt kuusi, ja uusia varmasti tulee vielä. Työkaluni niiden käsittelemiseksi kuitenkin karttuvat koko ajan.

Masentuneena näin itseni peilistä rumana. Kuljin ulkona ilman meikkiä, retkut vaatteet päälläni. Nyt peilikuvani näyttää toisenlaiselta. Minähän olen ihan kaunis.”

X