Ulla ja Tapani Kiminkinen ovat pitäneet yhtä jo 47 vuotta: ”Ei Tapani sen kummemmin kosinut: se oli ilmoitusluontoinen asia, että naimisiin mennään ja saadaan kolme tytärtä – niin myös kävi”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Ulla ja Tapani Kiminkinen
Puhuminen ja läheisyys ovat Ulla ja Tapani Kiminkisen avioliiton kulmakiviä. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Ulla ja Tapani ovat pitäneet yhtä jo 47 vuotta. Vuonna 1972 alkanut seurustelu johti kihlaukseen 1976 ja kesähäihin 1977.

Tuli ja leimaus. Sellainen on Suomen maalaislääkäriksi tituleerattu Tapani Kiminkinen temperamentiltaan.

Vantaalaisessa lounasravintolassa istuskelee maaliskuisena maanantaina kuitenkin leppoisa mies. Hän on juuri puhunut terveydestä täydelle salille ja uhkuu yhä virtaa.

Vieressä on vaimo Ulla, jonka rauhallisuudellaan tasapainottaa Kiminkisen energisyyttä.

Kun Tapani kesken haastattelun ponnahtelee jaloittelemaan, vaimo huikkailee: ”Tuus nyt tänne Tapsa.”

Usein pari lähtee esiintymisreissuille yhdessä, sillä kaksin on mukavampi – edelleen.

Teinirakkautta

Ulla ja Tapani olivat samalla luokalla Saarijärven lukiossa, josta he kirjoittivat ylioppilaiksi vuonna 1973.

Ulla: Olimme molemmat pitkän matematiikan lukijoita.

Tapani: Ullaan liittyy vahva muistikuva lukioajoilta: Kun hän kirjoitti taululla jotakin matematiikan tehtävää, rintaliivit loistivat keltaisen puseron läpi. Hän oli niin kaunis. Näky oli aivan taivaallinen ujolle maalaispojalle, joka oli varttunut perheen ainoana lapsena.

Ihastuin Ullaan ja lähetin hänelle joulukortin, jonka allekirjoitin ”seiväshyppääjä”. En uskaltanut panna omaa nimeäni.

Ulla: Tiesin, että kortti oli Tapanilta. Hän oli niin pitkä, että huojui. Hän on minua 30 senttimetriä pitempi.

Tapani: Lähe mun kanssa tanssimaan, rohkenin sitten kerran pyytää.

Ulla: En lähe, vastasin.

Tapani: Lähe nyt vaan. Me mennään naimisiin kuitenkin, minä intin.

Ulla: Niin minä sitten lähdin Kukonhiekan lavalle Kimiksen kanssa, eikä siinä kai hullummin käynyt. Tässä ollaan!

Ulla ja Tapani Kiminkinen

”Meistä on vain harvoja yhteiskuvia. Varsinaista hääkuvaakaan vuonna 77 ei otettu. Häät olivat pienet, kuten siihen aikaan oli tapana. Meidät vihittiin Saarijärven kirkossa ja juhlat olivat Ullan kotona.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Haaveista totta

Vuonna 1972 alkanut seurustelu johti kihlaukseen 1976 ja kesähäihin 1977.

Ulla: Ei Tapani sen kummemmin kosinut. Se oli ilmoitusluontoinen asia, että naimisiin mennään ja saadaan kolme tytärtä. Niin siinä myös kävi.

Tapani: Ihmettelin jo heti alussa, että miten Ulla niin hyvin minun kanssani pärjää. En ole mikään helppo ihminen. Hänestä huokuu sellainen rauhallisuus, että asiat kyllä järjestyvät.

Ulla: Tapani on ollut aina kova puhumaan. Hän on vähän niin kuin Turhapuro. Sen kaiken kohelluksen takaa huomasin hänen älynsä. Ja lämmön. Hän sitä paitsi rakasti mummoja jo nuorena miehenä, mikä teki minuun suuren vaikutuksen.

Tapani: Ullaan on aina voinut luottaa. Vain hänelle uskalsin kertoa haaveestani tulla lääkäriksi. Minä pääsin opiskelemaan Helsinkiin lääkäriksi, Ulla sairaanhoitajaksi.

Opiskeluaikoina asuimme välillä eri paikkakunnilla. Ikävä toisen luo oli hirvittävä.

Minuun koski ihan fyysisesti. Kirjoitin paperille, että muista tämä tunne joskus myöhemmin. Ja olen muistanutkin.

Ulla: Minä sain sairaanhoitajaksi valmistuttuani heti vakituisen työpaikan Meilahdesta.

Tapani: Saimme perhekaksion Itä-Pasilaan juuri valmistuneesta kerrotalosta. Ensimmäinen tyttäremme syntyi vuonna 1979. Katsottiin synnytyksen välissä Pieni talo preerialla -sarjaa ja pohdittiin, että lähtiskö kohdunsuu avautumaan.

Ulla: Toinen tytär syntyi vuoden kuluttua.

Tapani: Kun sain lääkärinpaperit vuonna 1980, muuttokuorma lähti heti seuraavana päivänä Saarijärvelle. Meille oli itsestään selvää asettua sinne.

Ulla: Ei Helsingissä ole järveä eikä metsää niin kuin kotipihassa Saarijärvellä.

Tapani: Saarijärvellä asuimme ensin rivitalossa, mutta sitten rakensimme talon Pieni-Lumperoisen rannalle. Kolmas tytär syntyi vuonna 1988.

Ulla ja Tapani Kiminkinen

Osaamme Tapsan kanssa arvostaa ihan tavallista arkea, sillä molemmat joutuvat työnsä puolesta kohtaamaan vaikeita asioita. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kasvun paikka

Avioliiton alkuvuosina erilaisissa temperamenteissa oli joskus yhteensovittamista.

Ulla: Kun Tapani tulistuu, hän puhuu esimerkiksi puhelimessa niin kovaa, että minun pitää pitää luuria metrin päässä korvasta. Siinä on turha ruveta inttämään väliin. Vasta kun toisessa päässä tulee hiljaista, aloitan keskustelun.

Tapani: Ulla on jääräpäinen, se on sukuvika. Hänen on vaikea myöntää olevansa väärässä. Hän ei helposti loukkaannu, mutta jos niin käy, hän ei heti lepy. Avioliiton alussa kauhistuin, että apua, nyt tulee ero, mutta opin rauhassa odottamaan, antamaan aikaa. Vanhemmiten välillemme on kehittynyt vahva me-henki, olemme ehdoitta samalla puolella.

Ulla: Olemme aina keskustelleet paljon kaikenlaisista asioista. Myös läheisyys on meille tärkeää. Minun pitää saada Tapsan sylihoitoa puoli tuntia joka päivä. Minä puolestani hemmottelen miestä rasvaamalla tämän jalat.

Tapani: Ja tuntuu ihanalta, kun Ulla savusaunassa saunoessa rapsuttaa selkääni. Melkein kuin orgasmin saisi!

Ulla ja Tapani Kiminkinen

Tapani huolehtii Ullankin terveydestä. ”Vaimo ottaa kiltisti verenpainelääkkeensä, mikä on ollut minulle hienoinen yllätys.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Ihana elämänvaihe

Kiminkiset voisivat olla jo eläkkeellä, mutta jatkavat edelleen töissään.

Ulla: Työ on aina ollut minulle tärkeä osa elämää. Varsinkin vanhusten kanssa elämänkokemuksesta on hyötyä.

Tapani: Viime aikoina olemme keskenämme puhuneet paljon kuumasta puheenaiheesta, vanhustenhoidosta.

Ulla: Hoitavia käsiä tarvitaan enemmän. Hoivakodissa, jossa itse työskentelen, viemme liikuntakyvyttömänkin metsään. Eräs mies, joka ei ollut puhunut mitään pitkään aikaan, sanoi ”kuikka”, kun pääsi ulos.

Tapani: Kannatamme hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin, mutta ei se yksin kaikkea ratkaise.

Minusta tämä on ihana elämänvaihe! Saan tehdä työtä josta tykkään ja nauttia vapaa-ajasta Ullan kanssa. Saunomme, katselemme televisiota, käymme kävelyllä ja muuta mukavaa.

Ulla: Meillä on iso talo, mutta teemme kotityöt Tapsan kanssa tasan. Se tekee joka ehtii. On kiva yllätys, kun tulee töistä ja ruoka onkin jo valmiina tai koti siivottu.

Tapani: Minä olen siivonnut pienestä pitäen. Kun isäni sairasteli, autoin äitiäni pesemällä tuvan lattiat.

Käyn edelleen esiintymässä ja luennoimassa maalaislääkärinä eri puolilla Suomea. Ajan aina yöksi kotiin, jos suinkin mahdollista.

Laivaristeilyillä Ulla on mukana: syömme hyvin, luemme kirjaa hytissä, nautiskelemme. Se on juhlaa arjen keskellä.

Ulla: Juhlaa on myös se, kun kerran vuodessa lähdemme kaikki, me ja lapset perheineen Kreikan-lomalle.

Tapani: All-inclusive, minä maksan! Kukin saa tehdä mitä tykkää, mutta välillä syödään ja vietetään aikaa yhdessä. Taas on reissu varattuna. Näin on tehty varmaan jo 15 vuoden ajan.

Ulla: Viikon jälkeen on ihana palata kotiin. Osaamme Tapsan kanssa arvostaa ihan tavallista arkea, sillä molemmat joutuvat työnsä puolesta kohtaamaan vaikeita asioita: sairautta, kriisejä ja kuolemaa. Meillä asiat ovat hyvin juuri tässä ja nyt.

Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/19

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X