Vanhat työkalut ovat Kake Randelinin intohimo: ”Olen ollut entisessä elämässäni harakka, koska tykkään kiiltävästä messingistä – Vaimokin toteaa usein saman minusta”

Kake Randelin metsästää kirpputoreilla vanhoja työkaluja, jotka ovat usein parempilaatuisia kuin vastaavat uudet. Osa pääsee käyttöön, toiset koristeeksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vanhat työkalut ovat nostalgisia. Kake Randelin tarkastelee vanhaa suokuokkaa.

Kake Randelin metsästää kirpputoreilla vanhoja työkaluja, jotka ovat usein parempilaatuisia kuin vastaavat uudet. Osa pääsee käyttöön, toiset koristeeksi.
(Päivitetty: )
Teksti: Reija Ypyä

Aseman koulun kirpputorilla Mäntyharjulla tuoksuu tuore kahvi ja radiossa soi Tapio Rautavaaran Hummani hei. Tavaroita on lautasista lakanoihin, ja ne on jaoteltu teemoittain vanhoihin luokkahuoneisiin.

Kake Randelin kävelee suoraan kohteeseen eli työkalutaivaaseen.

”Työkaluhylly suorastaan pyytää, että tule Kauko tänne. Työkalut himottavat minua. Viikko sitten ostin täältä muovikassillisen 30 eurolla. Siinä oli muun muassa putki- ja leukapihdit sekä vanhanajan Fiskarsin halkomakirves. Sen terälaatu on niin hyvä, että se ei lohkea naulaan osuessaankaan.”

Itse asiassa hänellä on kotona samanlainen, Lauri-isän vanha kirves. Moni kaveri on huomauttanut, että eikö tuolla työkalumäärällä jo pärjäisi.

”Perustelen uusien ostamista sillä, että joku voi hävitä! Mitä isompi työkalu niin sitä helpommin se hukkuu,” Kake nauraa ja tarttuu silmät kiiluen vanhanaikaiseen käsiporaan.

Siitä hän on haaveillut pitkään, sillä kodin työkaluvarastossa on runsaasti vanhanajan poranteriä. Ne eivät käy sähköporakoneen istukkaan.

”Sähköporakoneissa terä lähtee helposti liiankin liukkaasti liikkeelle. Käsiporaan sen sijaan saan mainion tuntuman, kun otan hyvän työasennon ja lähden hissukseen porailemaan. Tälle pitää ensin tehdä herkistävä öljyhoito, mutta 4 euroa on oikein sopiva hinta.”

Kake Randelin

”Vanhasta pullosta tulee mieleen lapsuuden kodin kaapissa ollut kotikalja. Meillä kotona Varpasen kylässä Hilja-äidilläni oli hyvää kotikaljaa.” Pihla Liukkonen

Jos tongit tai pihdit ovat ruosteessa, Kake laittaa ne viikoksi dieselöljyyn likoon. Sen jälkeen ruosteen voi poistaa helposti. Vähäisen ruosteen voi hioa pois santapaperilla.

Kake huomaa hyllyssä 1960-luvun pumppuruuvarin, joka on oikea vanhan ajan high tech -tuote. Se helpotti aikoinaan kovasti työtä, kun voimalla tikistelty ruuvaus pystyttiin korvaamaan kevyellä pumppauksella. Hän toteaa, että tämmöisille työkaluille löytyy aina käsityötä ja vanhaa aikaa kunnioittava ostaja.

”Muistan vanhoista työkaluista lapsuuteni ihmisiä. Kuten naapurin Reinon, joka oli menettänyt sodassa toisen kätensä. Yksikätisenä hän kävi hevosellaan kyntämässä meidän pellon. Pitäessäni kädessäni 40-luvun vasaraa tunnen suurta kunnioitusta mennyttä aikaa ja kovaa työn tekemistä kohtaan.”

Kake Randelin

”Vanhat valokuvat innostavat minua, fiilis on oikea”, Kake Randelin sanoo. Pihla Liukkonen

Kiiltävä kiinnostaa

Kake ostaa työkaluja ihan käyttötavaroiksi karkeaan työhön, osa päätyy harrastetilan seinälle koristeeksi.

Yksi parhaista kirpparilöydöistä on Mäntyharjun kierrätyskeskuksesta neljällä eurolla ostettu härkähöylä, jolla ennen tehtiin ikkunankarmiin kolo ikkunalasia varten.

Kake löytää työkalulaatikosta messinkisen vesisulkimen, joka pääsee koristeeksi härkähöylän viereen.

”Tämä on arvokasta materiaalia ja hyvännäköinen, on ehkä ollut vanhanajan paloletkun pää. Olen varmaan ollut entisessä elämässäni harakka, koska tykkään kiiltävästä messingistä. Vaimokin toteaa usein saman minusta.”

Kaken ostokset pyörivät yleensä muutamassa eurossa. Tinkiminen kuuluu kirpparilla asiaan, onhan se vuosituhansia vanha perinne jo oravannahoilla vaihtamisesta lähtien.

Jos Kake etsii tosissaan jotain, hän on valmis maksamaan enemmänkin.

”Nyt haluaisin ostaa 1800-luvun lopun tai 1900-luvun alun kattovalaisimen. Mutta tavara kävelee vastaan jossain vaiheessa. Se on kirpparilla käynnin ideakin, tavaran metsästys.”

messinkinen vesisuljin

Kake Randelin tykkää kiiltävästä messingistä. Kuvassa vesisuljin, jota Kake arvelee vanhaksi paloletkun pääksi. Pihla Liukkonen

Pankista kirpputori

Seuraava kohteemme Reissukirppis on Mäntyharjun keskustassa kunnantalon naapurissa. Kirppari oli aikoinaan Säästöpankin konttori.

”Olin laulamassa pankin avajaisissa kesällä 1985. Porukkaa oli pari tuhatta ja tunnelma tiheä. Tuossa oli ennen pankkitiskit, tuolla holvit ja yläkerrassa hienot saunatilat.”

Kake huomaa hienon 50-luvun lipaston, jossa on radio ja levysoitin. Se irtoaisi 300 eurolla, mutta hän on jo sopinut ostavansa vastaavan kaveriltaan, intohimoiselta kerääjältä.

Kake Randelin

Tätä 300 euroa maksavaa huonekalua Kake Randelin ihaili Reissukirppiksellä. Hän haaveilee kaapista, jossa on radio ja levysoitin. Pihla Liukkonen

Vanhat vinyylitkin kiinnostavat. Kake tykkää erityisesti rokista ja jenkkikantrista.
Vaaterekillä Kake hypistelee VPK-takkia ja kertoo olleensa nuorena Mäntyharjun vapaapalokunnassa. Ruskean nahkatakin nähtyään hän tunnustaa ostaneensa kirpparilta mahdottoman hyvännäköisen puolipitkän mokkanahkatakin, vaikka sen hihat olivat liian lyhyet. Niihin voi teettää ompelijalla resorit.

Kake hipelöi keikarimaista kävelykeppiä.

”Pitäisiköhän ostaa jo valmiiksi, ennakoida tuleva tilanne?”

Taulujen maalarille

Reissukirppiksen sisustusosastolla Kake paljastaa, että hänellä on kotona paljon vanhoja koulujen opetustauluja. Maalausta harrastava mies kiinnittää kirpparillakin aina huomiota tauluihin.

”Jos ostan taulun sen pitää olla vanha, mutta voin ostaa sen myös komeiden kehysten takia.”

Paksut ja runsaat kultakehykset miellyttävät Kakea. Joskus hän ostaa myös taustakangasta ja pensseleitä. Hän on tehnyt löytöjä, silloin 5–10 pensseliä on lähtenyt eurolla.

”Kun heitän mikrofonin lopullisesti nurkkaan, alan kiertää veneellä Mäntyharjun vesireittejä ja ryhdyn maalaamaan luontotauluja.”

Taulu jossa näyttävät kehykset

Kake saattaa ostaa taulun näyttävien kehysten takia. Pihla Liukkonen

Peltisaksista iso ilo

Kirpparikierroksen päätteeksi Kake riemastuu nähdessään peltisakset ja pellintaivutuspihdit.

”Nämä ovat kunnon rautaa, eivät mene puristamalla rikki. Olen korjaamassa mökillä rännejä, ja nämä pääsevät heti hommiin. Pellintaivutuspihdeillä voin taivuttaa tarvittaessa vaikka monta metriä peltiä. Hintakaan ei ole paha, 8 euroa.”

Kake rakastaa nikkaroimista, vanhan korjaamista ja uuden rakentamista. Hommaa riittää sekä omassa kodissa että kesämökkikäytössä olevassa lapsuudenkodissa Varpasen kylässä.

Mökki on Kakelle hyvin rakas. Hän käy siellä viikoittain vähintäänkin leikkaamassa nurmikon. Siellä on myös harrastetila.

”Siitä piti alun perin tulla venetalli, mutta puolivälissä rakentamista päätin tehdä siitä nikkarointi- ja harrastetilan. Kiinnitin seinille 7,6 kilometriä paneelia. Parhaimmat kirpparilta ostamat työkalut pääsevät sinne seinälle.”

peltisakset ja pellinsuoristamispihdit

Kake Randelin osti peltisakset ja pellinsuoristamispihdit ränniremonttia varten. Vanha tikkisahakin lähti mukaan koristeeksi. Pihla Liukkonen

Aseman koulun kirppis, Mäntyharjuntie 203A, Mäntyharju

Reissukirppis, Koulutie 3, Mäntyharju.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 9/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X