Kohtalo toi Vietnamin venepakolaisen Hue Vonin kyläkauppiaaksi Sonkajärvelle: ”En katso kelloa, teen työt loppuun – olen halunnut menestyä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
K-kauppias Hue Vo
Hue Vo ei ollut käynyt Sonkajärvellä koskaan ennen kuin muutti sinne kauppiaaksi. © Kari Pekonen
Kun Hue Vo oli vain vuoden ikäinen, hän pakeni perheensä kanssa veneellä Vietnamista. Moni veneessä uskoi, ettei lapsi selviä matkasta, tämä kun oli heikkona tuhkarokosta. Vaan vuosi sitten Huen tie vei kyläkauppiaaksi Sonkajärvelle, Suomen Savoon.

Oli pimeä ilta etelävietnamilaisessa kylässä vuonna 1988. Yksivuotiaan Hue Von perhe valmistautui pakenemaan. Tieto heidän pakosuunnitelmastaan oli vuotanut kyläpoliisille. Oli lähdettävä heti.

Huen isä ja äiti kertoivat myöhemmin Huelle, että poliisi oli jo tulossa hakemaan heitä. Pakoa oli suunniteltu etukäteen. Kuitenkaan kiireessä ei saatu mukaan mitään muuta kuin vain päällä olevat vaatteet. Perheen isovanhemmat jäivät Vietnamiin.

Alkoi vaaroja täynnä oleva merimatka Etelä-Kiinan meren yli Hongkongiin pakolaisleirille.

Hue Von vanhemmilla ei ollut juuri vaihtoehtoja. Pohjois-Vietnamin vallattua Etelä-Vietnamin 1975 moni etelävietnamilainen pakeni maasta poliittisen vainon takia.

Vietnamin talousihmeestä ei ollut vielä tietoakaan 1980-luvun lopulla, ja maassa nähtiin suoranaista nälkää. Näin oli tilanne ainakin Huen pienessä kotikylässä.

”Varsinkin isälleni lähtö merelle oli raskasta. Hän toimi veneen kipparina ja kantoi vastuun lähes 20 ihmisestä huterassa veneessä.”

Veneessä olivat Huen vanhemmat ja sukulaisia.

”Isäni kertoi, että laivoista lähti suuria aaltoja, jotka olivat upottaa veneen. Monet tuhannet hukkuivat pakomatkalla.

Matkalla Hongkongiin oli välillä rantauduttava etsimään ruokaa ja nukkumaan öisin. Aamuisin matka jatkui.

”Minä sairastin tuhkarokkoa, jota pahensi aliravitsemus ja heikko hygienia. Oli lähellä, etten kuollut. Muut veneessä epäilivät, etten selviä hengissä matkasta.”

K-kauppias Hue Vo

Tällaisella veneellä Hue Von perhe pakeni Vietnamissa.
Veneen ohjaimissa Huen setä. Hue Von kotialbumi

Sonkajärven kyläkauppias

On elokuinen lämmin päivä Sonkajärvellä, Pohjois-Savossa vuonna 2019. K-market Marjapaikkaan virtaa tasaiseen tahtiin asiakkaita. Ihmiset nauttivat kesästä ja jäätelö tekee kauppansa.

Vastaan tulee Hue Vo toimistostaan. Kauppa on täynnä asiakkaita. Hue menee hetkeksi kassalle ja purkaa tarmokkaasti kassajonoa.

Hue Vo aloitti Sonkajärvellä kyläkauppiaana viime lokakuussa. Ensimmäinen vuosi on kohta ohi.

Miten Hue päätyi noin 3 000 asukkaan Sonkajärvelle? Entä miten hän on pärjännyt supisuomalaisessa ympäristössä? Ja miten hän selvisi perheineen Etelä-Kiinan mereltä?

Neljä vuotta pakolaisleirillä Hongkongissa

Perhe ehti seilata 24 päivää Etelä-Kiinan merellä ennen kuin heidän veneensä pääsi Hongkongin läheisyyteen. He tiesivät etukäteen, että Hongkongin rajavartiosto olisi heitä vastassa jo merellä. Omin päin heitä ei laskettu maihin.

Hongkongissa perhe asui neljä vuotta pakolaisleirillä. Siellä olot olivat kehnot ja liikkuminen rajoitettua. Sieltä sai kuitenkin liikkua töihin, kuten Huen vanhemmat tekivät.

”Leirillä täytyi olla tiettyyn aikaan takaisin. Ruokaa sai niukasti, vaikka nälkää ei nähty. Asuminen oli ahdasta. Leirillä oli vain yksi iso huone, joka oli jaettu lakanoilla. Monta kymmentä perhettä samassa tilassa.”

Aika pakolaisleirillä voitti kuitenkin merimatkan kauhut. Mutta Huen vanhempia painoi epävarmuus. Ei ollut mitään takeita perheen tulevaisuudesta.

”Isä ja äiti kertoivat minulle myöhemmin, että nuo vuodet pakolaisleirillä olivat heidän elämänsä raskaimmat. Varsinkaan isä ei halunnut näyttää muille huoliaan.”

Huen vanhemmille syntyi pakolaisleirillä toinen lapsi, ja koti-ikävä Vietnamiin vaivasi. He olivat huolissaan myös Vietnamiin jääneistä vanhemmistaan.

K-kauppias Hue Vo

Hue pakolaisleirillä Hongkongissa. Olot olivat karut ja alkeelliset.
Hue Von kotialbumi

Perhe päätyi Suomeen vuonna 1993

Sitten Von-perheen elämä muuttui jälleen kerran. Pakolaisleirille saapui suomalaisia viranomaisia haastattelemaan pakolaisia. Huen äiti ja isä kävivät haastattelussa, ja niin perhe päätyi Suomeen.

Perhe pääsi Suomeen vuonna 1993. Hue oli silloin viisivuotias.

”Ensimmäiset omat muistikuvani ovat Suomen ajoilta. Ennen saapumistamme vanhemmillani oli hyvin vähän tietoa Suomesta. He tiesivät vain, että Suomessa oli kylmä ja että se sijaitsi pohjoisessa. Äitini luuli, ettei Suomessa ole saatavilla kuin perunoita, eikä lainkaan riisiä. Suomi tuntui kuitenkin hyvältä paikalta asua, sillä Suomi tiedettiin turvalliseksi maaksi.”

Perhe saapui Suomeen ja Joensuuhun syyskuussa, keskelle pimeyttä. Ensin he asuivat pakolaiskeskuksessa, sitten heille järjestyi asunto. Myöhemmin perheen isä remontoi heille omakotitalon, kätevä kun oli käsistään. Huelle syntyi myös lisää sisaruksia. Perheen vanhemmat aloittivat integroitumisen suomalaiseen yhteiskuntaan välittömästi.

”He menivät heti kielikursseille. Isä ja äiti työllistyivät nopeasti.”

Isä meni töihin Perlokselle ruiskuvalumuotin valmistajaksi ja äiti kokiksi ravintolaan.

”Kielen oppiminen oli minulle hankalaa. Kukaan meistä ei osannut suomea. Vielä ala-asteella minulla oli vaikeuksia suomen kielen kanssa. Muistan kuinka lukemiseni oli hidasta. Opettajat ja tukiperheemme auttoivat suomen kielessä.”

Nykyisin Huen isä työskentelee yhä muotinvalmistajana ja äiti auttaa toisinaan Huen kaupassa.

K-kauppias Hue Vo

Onnellisesti Suomessa. Huen perhe on saanut jälleen pikkutyttären. Isän kanssa poseeraa Huen lisäksi sisko. Hue kuvassa keskellä. Hue Von kotialbumi

Kiusaamista koulussa ja skinien silmätikkuna

Vaikeudet eivät päättyneet kieliopintoihin. Tyttöä kiusattiin ala- ja yläasteella. Hue epäilee syyksi sitä, että hän näytti erilaiselta. Tuota aikaa hän pitää elämänsä vaikeimpana, mutta myös vaikeutena, jonka voitti.

”Kiusaaminen oli fyysistä. Koulureitillämme erään suomalaisperheen lapset odottivat usein lumipallot käsissään. Muistan, kuinka he seisoivat siinä rivissä odottamassa. Vaihtoehtoina oli vain suunnitella, miten paeta tai juosta nopeasti ohi. Joskus jäimme koululle odottamaan, josko he olisivat lähteneet.”

Vietnamilaisyhteisö joutui myös skinien silmätikuksi.

”Suurimman osan elämästäni olen asunut Joensuussa. Kaupungissa on yhä pieni vietnamilaisyhteisö. Skinit ahdistelivat 1990-luvulla vietnamilaisperheitä, onneksi eivät kuitenkaan omaa perhettäni.”

Huen kiusaaminen jatkui ylä-asteella, mutta muuttui pelkäksi nimittelyksi. Vo sanoo sen silloin vaikuttaneen itsetuntoonsa, vaikka hän oli hyvä koulussa. Hän tunsi itsensä alempiarvoiseksi kuin muut.

”Kouluiässä oli hankala yhdistää kaksi kulttuuria. Vietnamilainen kasvatus on suomalaista tiukempi. Minulta odotettiin tiettyjä asioita, kuten menestymistä. Kasvatus on myös auttanut. Meillä painotettiin, että täytyy pärjätä omillaan ja mennä eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Jo varhain tiesin, että minun täytyy tähdätä korkealle: menestyä koulussa ja töissä.”

Ei paluuta synnyinmaahan

Hue Vo näkee erilaisuuden nyt hyvänä asiana.

”Vietnamilaisuus on minulle rikkaus. Hyödynnän hyvät piirteet molemmista kulttuureista. Vietnamilaisuudessa parasta ovat ahkeruus, pitkäjänteisyys ja päämäärätietoisuus.”

Hue Vo on käynyt neljästi pakonsa jälkeen Vietnamissa. Hän oli töissä Suomen Hanoin suurlähetystössä.

”Työskentelin siellä kehitysyhteistyössä. Kohokohta oli presidentti Tarja Halosen vierailu Vietnamissa. Olin mukana vierailun järjestelyissä. Sain kunnian vaihtaa muutaman sanan presidentin kanssa.”

Hue ei usko muuttavansa enää asumaan synnyinmaahansa. Paikalliset pitävät Hueta suomalaisena, vaikka hän näyttää vietnamilaiselta.

”Itse koen sekä Vietnamin että Suomen kotimaikseni.”

K-kauppias Hue Vo ja Mervi Räisänen

Bussinkuljettaja Mervi Räisänen saapui jäätelöostoksille. Hän kehuu kauppiastaan aikaansaavaksi. He molemmat toimivat Sonkajärven yrittäjissä. Kari Pekonen

”Haluan työllistää”

Hue halusi pienestä pitäen yrittäjäksi ja ajatteli, että kauppatieteitten opiskelu olisi paras väylä menestyä siinä. Hän uskoo, että yrittäjyys tarjoaa parhaat mahdollisuudet riippumattomuuteen.

Yrittäjyyden lisäksi Hue on halunnut pienestä pitäen työllistää ihmisiä, sillä hän haluaa tarjota muille mahdollisuuksia menestyä. Tällä hetkellä hän työllistää yhdeksän työntekijää.

”Kun olin valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, hakeuduin K-kauppiasvalmennukseen. En halua työskennellä pelkkien numeroiden vaan myös ihmisten kanssa.”

Sonkajärvelle Hue Vo muutti, koska hänelle tarjottiin K-kauppiaan pestiä pian valmennuksen jälkeen. Hän ei ollut käynyt Sonkajärvellä aiemmin, mutta hän ei pelännyt muuttaa: nyt hän saa toteuttaa unelmaansa yrittäjänä.

”Eukonkantokisoista olin kuullut. Minusta tämä on sympaattinen paikka. Vuosi täällä on opettanut minulle avoimuutta, uskoa itseeni ja onnistumiseeni yrittäjänä.”

Vo myöntää suoraan, että tekee ajoittain liikaa töitä, työ on hänelle myös harrastus.

”En katso kelloa, teen työt loppuun.”

”Voimavarani ovat perheeni, ystäväni ja päämääräni elämässä. Olen halunnut menestyä. Haluan inspiroida ihmisiä kokeilemaan uutta. Toivon, että rohkaisen naisia ryhtymään kauppiaiksi.”

X