Tutkimus: Ketut ajavat naalit ahtaalle pohjoisessa

Jaa artikkeliTilaa Seura
naali
Tutkijoiden mukaan kettuja on aina havaittu Norjan vuoristoaluella, mutta ei siinä määrin kuin nykyään. © iStock
Naali on Pohjoismaiden uhanalaisin nisäkäs. Suomesta naalit ovat hävinneet miltei kokonaan, Ruotsissa ja Norjassakin kanta on pieni.

Tuoreessa norjalaistutkimuksessa naalien elpymisen tielle povataan lisää vaikeuksia. Ketut ovat nimittäin viime vuosina levittäytyneet naalien elinalueille, jolloin naalit joutuvat entistäkin ahtaammalle.

Naalit saavat vieraita teitä pitkin

Norjan tiede- ja teknologiayliopiston tutkijat havaitsivat ketun yleistyneen Norjan vuoristoalueilla sijoittamalla maastoon riistakameroita ja seuraamalla kettujen ja naalien jälkiä yli 400 kilometrin taipaleelta.

Aineiston analyysi kertoi karua kieltä siitä, miten ketut naalien elinalueille tulevat: teitä pitkin. Kettuja houkuttavat tienvarsien roskat ja teiden alle jääneet eläimet.

Tutkimuksessa kettujen jäljet keskittyivät aina teiden ja ihmisasutusten läheisyyteen ja naalit selvästi karttoivat näitä alueita, Tutkijoiden mukaan naalien poissaolo tienvarsilta ei kuitenkaan johtunut ihmisestä, vaan ketusta. Naalitkin osaisivat hyödyntää teiden varsille kuolleita eläimiä, mutta ne eivät pärjää kilpailussa kettuja vastaan, ja kettujen tiedetään myös tappavan naaleja.

Kettu vieraslaji Norjan vuoristoalueella

Tutkijoiden mukaan kettuja on aina havaittu vuoristoaluella, mutta ei siinä määrin kuin nykyään. Heidän mielestään kettu on Norjan vuoristoalueilla käytännössä vieraslaji, joka voi vaikuttaa naalin ohella vahingollisesti myös muihin arktisiin eläimiin. Esimerkiksi riekon pesimämenestys vaikuttaa heikkenevän alueilla, jossa ketut liikkuvat.

Norjassa on kiinnostusta selvittää naalikannan elinvoimaisuutta, sillä sitä on koetettu elvyttää tarhaamalla ja siirtoistutuksilla. Suojelutoimet ovatkin saaneet kannan hieman lisääntymään, mutta jos tutkijoiden epäilykset pitävät paikkansa, naalit joutuvat taistelemaan elintilasta kasvavan kettukannan puristuksessa.

Lue myös: Palaako uhanalaisin nisäkkäämme naali viimein Suomeen?

naali

© iStock

X