Tutkimus: Miksi käärmeenpurema on koiralle kohtalokkaampi kuin kissalle?

Lemmikin saama käärmeenpurema on monen koiran- ja kissanomistajan painajainen. Siksi on hyvä tietää, että käärmeen myrkky puree kissaan ja koiraan eri tavalla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Käärmeenpurema on kohtalokkaampi koiralle kuin kissalle. Lemmikkiemme hyytymisjärjestelmässä on selviä eroja. Kuva: Steward Macdonald/istockphoto

Lemmikin saama käärmeenpurema on monen koiran- ja kissanomistajan painajainen. Siksi on hyvä tietää, että käärmeen myrkky puree kissaan ja koiraan eri tavalla.
Teksti: Jani Kaaro

Kissoilla esimerkiksi on paljon paremmat mahdollisuudet selvitää käärmeenpuremasta kuin koirilla. Australiassa idänruskokäärmeen puremista kissoista 66 prosenttia selviää hengissä, mutta koirista vain 31 prosenttia. Australiassa lemmikkien käärmeenpurema on peräisin suurimmassa osasta idänruskokäärmeen leukaperistä.

Käärmeenpurema vaikuttaa eri tavoin

Queenslandin yliopiston tutkijat ovat nyt selvittäneet, mistä ero kissojen ja koirien välillä johtuu. Idänruskokäärmeen myrkky vaikuttaa veren hyytymiseen; veri ei kykene hyytymään, joten purtu saaliseläin kuolee usein sisäiseen verenvuotoon. Samalla tavalla vaikuttaa myös kotoisen kyymme myrkky.

Tutkijat altistivat kissan ja koiran verta kymmenen eri käärmelajin myrkylle ja havaitsivat, että lemmikkiemme hyytymisjärjestelmässä on selviä eroja. Koirien veressä reaktio myrkkyyn tuli paljon nopeammin kuin kissojen veressä.

Australialainen varoituskyltti kääremistä

Australiassa varoituskyltit on syytä ottaa tosissaan, ettei käärmeenpurema yllätä. © iStock

Kuolema korjaa koiran herkemmin

Ilman myrkkyäkin koiran veri oli nopeampi hyytymään kuin kissojen veri. Näistä eroista johtuen koiran hyytymisjärjestelmä on ilmeisesti herkempi pettämään, ja siksi kuolema korjaa ne herkemmin.

Tutkijat muistuttavat myös erot, että kissojen ja koirien käyttäytymisessä voivat vaikuttaa kuolleisuuteen. Koirat saavat pureman usein paljon verisuonia sisältävään kuonoon, kissat sen sijaan käpälään.

Lue myös: Kun kyy puree koiraa tai kissaa, hakeudu heti eläinlääkäriin – Näin kyyn purema ja myrkky voi lemmikillä oireilla

Lue myös: Tiesitkö? Käärmeillä ei ole pesää mutta niillä on kaksi siitintä – Nämä faktat suomalaisista käärmelajeista yllättävät

X