Isyyden malleja Rokan Antilta

Jaa artikkeli

Kirjoitin edellisessä blogautuksessa isyyden mallien hukassa olemisesta. Toimivia malleja on kyllä olemassa, mutta niiden löytämiseen pitää nähdä vaivaa ja erilaisia vaihtoehtoja tarkastellessa voi olla vaikea erottaa mikä toimii ja mikä ei. Vaikeaa on sekin, että malleja voi löytyä yllättävistä paikoista. Siksi tässä tiivistelmä isyyden malleista Rokan Antilta. 

Minä en ole kynnysmatto enkä palveluautomaatti.

Kassoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. 

Myötäily ja liika sovinnollisuus on tuhon tie. Lapsen rajoittamattoman egon vaatimukset kasvavat kohti ääretöntä, jos vaatimuksia ei pysäytetä. Minun tehtäväni on vetää raja ja pitää siitä kiinni huudosta huolimatta. 

Jos sie pysyt paikollais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö?

Huutaa, raivoaa ja potkii, mutta siltä pystyy suojautumaan. Suosittelen vastamelukuulokkeita ja äänikirjaa. Tai vihaisinta musiikkia, jota spotifystä löytyy.

Se, mistä huuto ja raivoaminen viestivät pitää tulkita tapauskohtaisesti. Kyseessä voi olla minun turhaan aikaansaama tuska vaikkapa epäselvistä ohjeista tai liian vaikeasta tehtävästä lapsen ikään suhteutettuna. Tai sitten kyse voi olla siitä, että lapsen ego on törmännyt.

Se on merkki siitä, että lapsella on riittävän turvallinen olo huutaa ja raivota. Vanhemmille tämä on toki tuskallista, mutta suuri osa tuskasta sulaa pois suojaamalla kuulo ja muistamalla, että näin juuri kuuluukin tapahtua.

Jos minun yksi malli pitäisi valita tärkeimmäksi, se olisi tämä. Turvallisuus ei koskaan synny myötäilyllä. Myötäilyllä ei myöskään luoda kykyä selvitä arkielämän pettymyksistä sitten kun lapsen on aika pärjätä omillaan. Tämä turvallisuus syntyy jääräpäisellä, johdonmukaisella rajojen asettamisella ja siitä seuraavan myrskyn sietämisellä. Haastavaa on oppia tunnistamaan mikä osa lapsen huudosta on 

Se kertoo siitä, että raja on syntynyt. Ja joskus se vaatii myös vanhemmalta omien rajojen ylittämistä. 

Luulet sie saatana, että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan? 

Ylilyöntejä vanhempana ei voi kokonaan välttää. Kattilani on keittänyt yli useita kertoja, ääneni on noussut huudoksi, eikä kodin irtaimisto ole säilynyt vaurioitta. En ole siitä ylpeä, mutta en toisaalta tunne syyllisyyttäkään. Pysyviä vahinkoja millekään muulle kun hattuhyllyn laatikolle ei ole aiheutunut.   

Ylilyönti on nähdäkseni rajojen löytymisen kannalta välttämätöntä. En tällä kokemuksella usko uhmaikäisen kykyyn ymmärtää sanoja “tässä on raja.” Sen sijaan oman toiminnan seurauksena aikaansaatu isän ylireaktio kyllä upottaa opin, kunhan ylilöynti ei mene traumatisoivan väkivaltaiseksi. Esineiden hajoamista en ole onnistunut välttämään. Ihmisten hajottamisen olen. 

Se on minun ylittämätön rajani, jonka lähestymisen osaan tunnistaa käytyäni esineille vaarallisella rajalla tarpeeksi monta kertaa. Sen tullessa vastaan tilanne on pysäytettävä. Minun on poistuttava rauhoittumaan. 

Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siul on sellane.

Tämä on Antin ohjeista kaikkein vaikein. Arjen sekoiluissa tuntuu olevan lohduttoman vaikeaa muistaa, että lasten kiukuttelu on enemmän osoitus onnistumisesta kuin epäonnistumisesta ja että kyllä se mitä mä osaan ja teen on arvokasta. Vihollisia voi miehellä olla monenlaisia, mutta kaikista niistä minä oon kyllä itselleni pahin. Siksi tän lainin muistaminen on se, mitä mä haluan itselleni painottaa. Jos mä en muista tuota itse, ei mikään ulkopuolelta tuleva positiivinen palautekaan voi mennä läpi. Älä sie hyvä mies väheksy ittees. 

X