Teksti:
Jussi Korhonen

pimentadiomar1Keksin muutama vuosi sitten upottaa muutaman kaupasta ostamani chilin siemenen multaan. Ne itivät, ja kesän mittaan niihin kasvoi jopa muutamia lehtiä. Seuraavana vuonna yritin uudelleen. Tulos oli sama.

Rupesin tutkimaan asiaa tarkemmin ja sain tietää, että kaupan chilit ovat usein peräisin kasveista, jotka on jalostettu tuottamaan satoa, mutta ei niinkään kovin elinkelpoisia siemeniä.

Tutkailtuani edelleen löysin verkkokaupan, josta oli saatavilla myös aloitteleville kasvattajille sopivien lajikkeiden siemeniä. Parinkympin paketti sisälsi kahdeksan eri lajikkeen siemeniä.

Viime kesänä asetin tavoitteeksi saada edes yksi kypsä chili. Kasveja oli kaikkiaan kymmenen. Niistä yhdeksän tuotti satoa.

pimentadiomar2Joukossa oli pari aivan erinomaista lajiketta. Kuvassa näkyvä Pimenta Diomar on toinen niistä. Sen maku tuo mieleeni habaneron, mutta se on miedompi. Jos marjat poimii hieman raakoina, kun ne vasta rupeavat punertumaan, ne sopivat mainiosti viipaloituna leivän päälle. Maku on voimakas, mutta ei tappavan tulinen.

Pimenta Diomar osoittautui myös erinomaiseksi talvehtijaksi. Loisteputkien alla on kypsynyt uutta satoa pitkin talvea. Kasvi on aika hauskan näköinenkin keittiön kaapin päällä. Se on kasvanut hieman omituisesti, koska ehdin leikkoa sitä talvikuntoon, mutta jätin prosessin kesken, kun se näytti pärjäävän niin hyvin sisälläkin.

Suurimman osan chileistä leikkasin pieniksi ja istutin talven ajaksi pienempiin purkkeihin. Ihme kyllä, yksikään ei kuollut. Juomalasin kokoisissa astioissa ne ovat tuottaneet jonkin verran satoakin.

En tiennyt, että Suomessa on meneillään chilibuumi, kun upotin ensimmäiset siemenet multaan. Sittemmin on käynyt ilmi, että harrastus on kasvattanut suosiotaan jo useamman vuoden ajan.

Erityisesti chilien kasvattaminen näyttäisi kiehtovan miehiä. Onhan se tietysti omalla tavallaan extremeä, kun popsii toinen toistaan polttavampia paprikoita. Todellinen syy harrastuksen miehisyyteen löytyy luultavasti sen teknisestä puolesta: tosikasvattajat rakentelevat kasveilleen ihanteelliset kasvuolosuhteet valaistuksineen ja ilmastointeineen. Jotkut nikkaroivat omat   vesiviljelyjärjestelmänsä ja sekoittavat kullekin kasville sopivat lannoitteet.

Itse asiassa teknisen osuuden puolesta chilien kasvattaminen ei eroa hirveästi kannabiksen viljelystä. Tunnustan, että olen itsekin vilkuillut valaistusvinkkejä kannabiskasvattajien nettikeskusteluista.

Tarina kertoo, että poliisi olisi ratsannut jonkun chiliharrastajan kodin saatuaan ilmoituksen asunnosta kajastavista valoista. En tiedä, kuinka totta tarina on, mutta en pitäisi sitä mahdottomana. Jos aikoo saada suuret kasvit menestymään sisätiloissa, on valaistuksen oltava sellainen, että se helposti kiinnittää jonkun ohikulkijan huomion.

Varsinkin esikoinen osallistuu innokkaasti viljelysteni hoitoon. Kypsien chilien poimiminen onnistuu kätevästi sivuleikkureilla, mutta harmi kyllä maistelemaan hän ei ole vielä päässyt. Toistaiseksi olen arvioinut miedoimmatkin chilini turhan tulisiksi lasten suuhun. Ensi kesäksi on tosin jo tuloillaan joitakin miedompia lajikkeita, joten ehkäpä sitten päästään maistelemaankin.

Ensi kesäksi on muutakin tulossa. Kaikkineen eri lajikkeita rupeaa olemaan jo parikymmentä kasassa. Kun viljelykset pitäisi mahduttaa pienehkölle parvekkeelle, on nyt varmaankin saavutettu maksimimäärä. Sadon syöminenkin saattaa osoittautua ongelmaksi, joskin miellyttäväksi sellaiseksi.

X