Persut rakoilee – Soinin palli vapisee

Jaa artikkeliTilaa Seura
Perussuomalaisten puoluekokous oli vuonna 2014 Oulussa.

Perussuomalaisten puoluekokous oli vuonna 2014 Oulussa.Perusuomalaisiin sattuu. Puolue yrittää hätäpäissään kirjoittaa historiaansa uusiksi. Yhä useampi uhmaa Soinia.

Perussuomalaiset on kiihkeästi yrittänyt häivyttää muistot aikaisemmista linjauksistaan. Puolue omaksui nopeasti uuden kannan, kun sen omat mielipiteet jyrättiin euromaiden päästessä sopuun Kreikan lisätuesta. Takinkääntö kiistetään jyrkästi, vaikka asia on ilmiselvä.

Useat perussuomalaisten vaikuttajat ovat rientäneet puolustelemaan puolueensa päätöstä myöntyä Kreikan kolmanteen tukipakettiin kokoomuksen ja keskustan vanavedessä. Esimerkiksi kansanedustajat Mika Niikko ja Simon Elo sekä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ovat vakuutelleet, että Suomen vastuut eivät kasva, koska Kreikkaa ollaan tukemassa Euroopan vakausmekanismin kautta, johon Suomen rahat on sidottu jo edellisen hallituksen toimesta.

Perussuomalaisten selitys on se, että mahdollinen tukeminen tapahtuisi jo hallitusohjelmassa lukkoon lyödyllä tavalla – ikään kuin perussuomalaisetkin olisivat myöntyneet tähän kantaan jo toukokuun hallitusneuvotteluissa.

Mutta niinkin myöhään kuin perjantaina 10.7. oli kuitenkin todellisuudessa vielä toinen ääni persujen kellossa. Koska perussuomalaisilta näyttää unohtuvan puolueen vanhat linjaukset, on heidän muistiaan syytä virkistää lainauksella Iltasanomien jutusta.

* * *

EU-komissio on arvioinut Kreikan avun tarpeeksi jopa 50-100 miljardia euroa. Soinin mukaan tämän hyväksyminen olisi Suomessa täysin mahdotonta, vaikka esimerkiksi Saksa ja Ranska tähän taipuisivat.

– Tällaiset summat, mistä nyt puhutaan, olisivat selvää vastuun kasvattamista. Ei siitä millään sanakikkailulla pääse eroon, Soini totesi.

Tämä koskee Soinin mielestä myös tilannetta, jossa vakausmekanismi EVM:stä irrotettaisiin Kreikalle lisää rahaa.

* * *

Puoluejohtaja Timo Soini itse linjasi, että EVM:stä irrotettava raha lisää Suomen vastuuta. Tämä oli perussuomalaisten kanta, kun Kreikka-neuvotteluihin lähdettiin.

Siitä ei pääse millään sanakikkailulla eroon, että persujen takki kääntyi.

Kolme päivää Soinin Iltasanomissa tekemän linjauksen jälkeen perussuomalaisten linja oli jyrätty, kun tie Kreikan kolmanteen tukipakettiin oli avattu. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho lausui Ylen A-Studiossa uuden perusmantran, jonka mukaan vakausmekanismista irrotettava raha ei kasvattaisikaan Suomen vastuuta.

On turhaa rimpuilua yrittää väittää, että asia olisi ollut persuille jo hallitusneuvotteluista lähtien selvä. Perussuomalaiset nöyrtyivät ja joutuivat syömään hyvin tuoreet sanansa.

Uhmakkaat heiluttavat pallia

Minun lapseni pitäisi kuulemma ottaa huostaan ja Seuran kustantaja Otavamedia julistaa boikottiin, kun uskalsin kirjoittaa viime viikolla perussuomalaisten takinkäännöstä. Asiasta ei ole ilmeisestikään sopivaa puhua julkisesti.

Kaikki perussuomalaisetkaan eivät kuitenkaan niele hiljaisina puolueensa nöyristelyä kokoomuksen ja keskustan edessä. Puolueen kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala vaatii Iltalehden mukaan, että perussuomalaisten pitäisi ennemmin lähteä hallituksesta kuin tukea sen osana Kreikkaa. Saarakkalan mukaan puolueen ei pitäisi olla hallituksessa, joka harjoittaa perussuomalaisten vastaista politiikkaa.

Kansanedustaja Olli Immosen mukaan perussuomalaisten ei olisi pitänyt suostua neuvotteluihin Kreikan tukemisesta. Immosen mielestä perussuomalaisten olisi pitänyt vetää kovaa linjaa silläkin uhalla, että hallitus kaatuisi ja seurauksena olisi uudet vaalit.

Myös Perussuomalaiset Nuoret suhtautuu kriittisesti emopuolueensa touhuihin. Järjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen linjaa Soinin aiemman kannan tavoin, että EVM:stä irrotettu raha lisää Suomen vastuita. Tynkkysen mukaan Kreikan tukeminen ei jätä perussuomalaisille muuta vaihtoehtoa kuin lähteä hallituksesta. Tynkkysen mielestä kokoomus ja keskusta vedättävät perussuomalaisia hallituksessa myös muissa asioissa.

Säröt persurintamassa kertovat Soinin hiljalleen murenevasta otteesta puolueen johdossa. Yksi sen ilmentymä on, että elokuun puoluekokouksessa hänen asemansa haastetaan. Oululainen yrittäjä Raimo Rautiola yrittää syöstä Soinin valtaistuimelta asettumalla hänen vastaehdokkaakseen puoluejohtajaäänestyksessä *. Rautiola ajaa Suomen eroa EU:sta ja eurosta.

Aivan vielä Soinin aika ei kuitenkaan ole täysi. Puolue hurraa johtajansa vanhoja muistellen jatkokaudelle, mutta koko kentän kokoava voima Soini ei enää ole. Mikäli mies jatkaa nykyiseen malliin hallituskumppaneiden kumartelemista, voi puoluejohtajaäänestys olla jo seuraavalla kerralla tiukempi.

Aivan kaikkien arvojensa polkemista tuskin persujen kenttäväkikään loputtomiin sietää.

Takinkääntö on raskasta hommaa

Timo Soini valittelee blogissaan, että ei ole joutanut pitämään lomaa sitten vuodenvaihteen. On se varmasti ollut raskasta. Nyt hän aikoo korjata tilanteen peräti kolmen viikon vapaalla.

Ehkä Soini voisi siksi ajaksi ripustaa kääntötakkinsa johonkin oikein näkyvälle paikalle, josta hän voisi sitä tarkkailla. Ehkä hän voisi opetella myöntämään, että takavuosina on tullut puhuttua liian suurella suulla. Ehkä hän voisi opetella rehellisesti tunnustumaan, jos sanat on tullut syötyä.

Sillä niin hän on tehnyt. Eikä se ole jäänyt huomaamatta kuin sokeimmilta.

Persuihin sattuu, eikä sen kipeän ruumiinosan hoitamiseen pelkät letkautukset riitä, kun oma ahteri on kolmen ässän ministeri-Audissa.

Päivitys 21.7.2015 klo 11.15
Otsikkoa ja sisältöä muutettu kielikuvien ja sanavalintojen osalta.

Päivitys 13.8.2015
Raimo Rautiola ei lopulta haastanutkaan Timo Soinin asemaa perussuomalaisten puheenjohtajana. Rautiola vetäytyi kisasta, ja Timo Soini valittiin jatkokaudelle yksimielisesti.

*************

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Persut myivät perseensä (14.7.2015)

Aiheesta internetissä:

Mika Niikko: Kreikan talouskriisi ja hallituksessa pysymisen vaihtoehdot (17.7.2015)

Simon Elo: Suomen tiukasta Kreikka-linjasta (18.7.2015)

Riikka Slunga-Poutsalon kyselytunti perussuomalaisten Facebook-sivulla (17.7.2015)

Iltasanomat: Ulkoministeri Soini tiukkana: Suomi ei anna enää yhtään rahaa Kreikalle (10.7.2015)

Iltalehti: PS:n kansanedustaja tiukkana: ”Jos Kreikalle uusi tukipaketti, perussuomalaiset ulos hallituksesta” (13.7.2015)

Olli Immosen Facebook-päivitys (20.7.2015)

Sebastian Tynkkynen: Sanotaan se ääneen – kyllä nyt puhutaan nimenomaan kynnyskysymyksestä (13.7.2015)

Yle: Soinin haastaja haluaa Suomen itsenäisyysloikalla pois EU:sta (8.7.2015)

Timo Soini: Kreikkaa ja lepoa (17.7.2015)

Turun Sanomat: Soinin vastaehdokas vetäytyi jo ennen äänestystä (8.8.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä

 

X