2 + 2 = neekeri

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kansallismielinen matematiikka on melkein tiedettä.Lyriikan lisäksi kansallismieliset turvautuvat viestinnässään mielellään matematiikkaan.

Kansallismieliset, maahanmuuttokriitikot, isänmaalliset, roturealistit ja muuten vain nuivat perustelevat näkemyksiään mielellään numeroilla. Näin ihan nurkan takana vaaniva tuomiopäivä saadaan todistettua ikään kuin tieteellisesti.

He kauhistelevat, kuinka paljon Suomeen tuleekaan turvapaikanhakijoita tai maahantunkeutujia, kuten he asian leikkisästi ilmaisevat. Syyskuussa tulijoita oli noin 11 000. Se on paljon, vaikka kuka asiaa tarkastelisi.

Kriitikko ottaa tuon lukeman ja pitää sitä tulijoiden minimimääränä aina hamaan maailmanloppuun saakka. Kansallismielinen laskutoimitus osoittaa, että se tekee 132 000 ihmistä vuodessa. Tuota lukemaa soveltaen voidaan johtaa suuri totuus, jonka mukaan viimeistään vuonna 2030 Suomi on läpeensä islamilainen maa. Eikä mikä hyvänsä islamilainen maa, vaan ihan sieltä fanaattisimmasta päästä. Sellainen kuin Saudi-Arabia, jota isänmaallinen ihailee kovasti, kun se ottaa niin vähän pakolaisia.

Roturealisti valittaa, että vain harvalla turvapaikanhakijalla on oikeutus turvapaikkaan.  Se tekee hänen silmissään koko porukasta elintasosurffareita, jotka ovat saapuneet tänne pelkästään leveän elämän perässä. Laskelmissaan hän lähtee kuitenkin siitä, että yksikään maahan joskus tullut ei ikinä mistään syystä poistu Suomesta. Tämän todettuaan kriitikko poistuu valittelemaan sitä, kuinka kalliiksi se on tullutkaan, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on poistettu maasta.

Nationalisti laskee, että jos turvapaikanhakijasta aiheutuu tänään jokin tietty kustannus, niin tämä raha kuluu vähintäänkin saman suuruisena aina maailman tappiin. Niissä laskelmissa rahasta ei päädy senttiäkään kiertoon tai veroina takaisin yhteiseen pussiin. Ne rahat katoavat kopeekalleen jäljettömiin. Sitten nuiva valittaa, että kaupassa on nykyään niin ikävä asioida, kun kassoilla tungeksii prepaid-liittymän ostajia.

Kansallismielinen hohottaa isänmaallisesti europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps) lohkoessa, että 5 460 000 suomalaista ei osoittanut heinäkuussa mieltään monikulttuuriin puolesta, kun 15 000 ihmistä kokoontui Meillä on unelma -mielenilmaukseen Helsinkiin. Tämän jälkeen sankari jakaa Facebookissa uutisen, jonka mukaan Torniossa jopa 600 ihmistä vaati rajoja kiinni. Lukema todistaa hänen mukaansa sen, että kansa on liki yksimielisesti kaikkea ulkomaalaiselta vivahtavaakaan vastaan.

Kun 70 turvapaikanhakijaa kehtaa valittaa ruuasta, on helvetti irti. Se osoittaa maahanmuuttokriitikon silmissä aukottomasti ihan jokaisen maahan tulleen kiittämättömäksi lurjukseksi ja terroristiraiskaajaksi. Myös ne 10 930 muuta pelkästään syyskuussa Suomeen tullutta turvapaikanhakijaa, jotka eivät istuneet syyskuisena iltana Oulun poliisilaitoksen pihalla.

Suomessa ollaan leikkaamassa kansan kouluttamiseen käytettäviä rahoja ennenkuulumattoman rankalla kädellä. Antaa mennä vaan. Kuten näemme, ynnä- ja kertolaskut ovat melkein liiankin hyvin hallussa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Yle: Tilastot: Irakilainen saa turvapaikan Suomesta todennäköisemmin kuin Ruotsista (13.9.2015)

Yle: Tuhansia turvapaikanhakijoita käännytetään – osa ei palaa koskaan kotiin (10.9.2015)

Yle: Turvapaikanhakijoiden käyttäytyminen kuumentaa tunteita kaupassa (11.9.2015)

Jussi Halla-ahon Facebook-päivitys (29.7.2015)

Helsingin Sanomat: Helsingin mielenilmauksissa kiinniottoja, käsirysyä ja liikennekatkoksia – muualla Suomessa protestoitiin rauhallisesti (2.10.2015)

Kaleva: Mie­le­no­soit­ta­jat: ”Ruoka ja majoitus eivät kelpaa” (30.9.2015)

Uusi Suomi: Poliisi: Meillä on unelma –mielenosoituksessa vähintään 15 000 ihmistä, ei häiriöitä (28.7.2015)

Verkkouutiset: Saudi-Arabiassa valmiit tilat kolmelle miljoonalle pakolaiselle – yhtään ei oteta (15.9.2015)

Verkkouutiset: Saudi-Arabia aikoo mestata ja ristiinnaulita teini-ikäisenä vangitun pojan (28.9.2015)

Iltalehti: Näin koulutusleikkaukset iskevät: ”Opiskelijat hädissään” (19.8.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X