Enni Rukajärvi maanantain mitalitoivona – ehkä Kaisa Mäkäräinenkin

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kun edellisyön naisten slopestylen karsinta peruttiin, pääsivät kaikki kisaajat mukaan maanantain finaaliin. Enni Rukajärvi puolustaa olympiahopeaa Sotshista, joten mitalisaumoja on.

Slopestylen finaali alkaa jo aamuyöllä klo 3. Rukajärvi on kilpaillut maailmancupin slopestylessä tällä kaudella vain kerran, sijoitus oli 14:s. Kilpailu käytiin Uudessa Seelannissa jo syyskuussa. Voiton vei silloin USA:n Jamie Anderson, kakkonen oli Uuden Seelannin Zoi Sadowski Synnott ja kolmas Japanin Miyabi Onitsuka. Kaikki ovat mukana myös olympiarinteessä. Edellisessä maailmancupin kilpailussa USA:n Snowmassissa kukaan edellä mainituista ei ollut mukana. Sen kisan kärkiviisikosta mukana ovat nyt vain USA:n Jessika Jenson ja Japanin Reira Iwabuchi. Jo tästä voi päätellä, että mitalistien ennustaminen tulee olemaan hankalaa. Vuosi sitten MM-kisoissa mestaruuden vei Kanadan Laurie Blouin, Sadowski Synnott vei hopean ja Onitsuka pronssin. Myös Blouin on nyt mukana. Rukajärvi on kilpaillut harvakseltaan slopestylessä, toivottavasti se ei kostaudu.

Sunnuntain ampumahiihdon naisten normaalimatka oli suomalaisittain valtava pettymys. Vain Kaisa Mäkäräinen pääsi mukaan takaa-ajoon, johon kelpuutetaan 60 parasta. Mäkäräinenkin lähtee vasta sijalta 25 minuutin ja 30 sekuntia kärjen takaa. Pronssitilaan on matkaa 1.04. Mäkäräinen on ollut takaa-ajoissa vahva, joten ihan nappionnistumisella nousu jopa mitalille on mahdollista. Suksi kulki avauskisassakin hyvin, mutta kolme ohilaukausta vesitti kaiken. Nyt niitä ei saa kirveelläkään tulla yhtä enempää neljällä ampumapaikalla. Takaa-ajo ja yhteislähtö ovat ampumahiihdon herkkuja; tilanteet vaihtelevat moneen kertaan ja draamaa piisaa tunneskaalojen molempiin päihin. Toivottavasti nyt sinne ilon puolelle.

Saksan Laura Dahlmeier lähtee kirkkaasti ykkösenä matkaan. Hän on niin kovassa iskussa, että on erittäin suuri mestarisuosikki. Kaksi muuta mitalia ovat sitten jaossa. Daria Domracheva lähtee sijalta yhdeksän 49 sekuntia saksalaisen takaa. Anastasia Kuzminan lähtönumero on 13 ja ero keulaan 54 sekuntia. Heidän kelkkaansa Mäkäräisen pitäisi päästä mahdollisimman pian.

Miesten ampumahiihdossa yllätyksen hajua

Naiset kyykkäsivät, mutta miehet tekivät melkoisen jytkyn, kun kaikki kolme suomalaista selvisi mukaan takaa-ajoon. Olli Hiidensalo lähtee sijalta 19, Tero Seppälä 20 ja Tuomas Grönman 45. Hiidensalo ja Seppälä ovat alle 50 sekunnin päässä kärjestä. Miehet ampuivat kaikki vahvasti, mikä lupaa hyvää neljän ampumapaikan kisaan. Kymmenes sija on suomalaiskaksikolla vain noin 15 sekunnin päässä, joten saumoja ihan huippusijoitukseenkin on. Vuosia miesten ampumahiihto on kahlannut todella syvällä, hieno juttu, että nyt näkyy valoa.

Kilpailusta tulee muutenkin supermielenkiintoinen, sillä suursuosikeista Ranskan Martin Fourcade lähtee sijalta kahdeksan, Slovenian Jakov Fak sijalta 23 ja Norjan Johannes Thingnes Bö sijalta 31.

Freestylen kumparekarsinnassa ovat mukana Jussi Penttala ja Jimi Salonen. Salonen oli Sotshin finaalissa, mutta nyt kunto ei ole yhtä lupaava. Tämä on toinen karsinta, ensimmäisessä suomalaiskaksikko miehitti kaksi viimeistä sijaa. Ei taida jäädä lapsille kerrottavaa.

Julia Kykkänen hyppää normaalimäen kilpailussa. Valitettavasti 23-vuotiaan hyppääjän kehitys on pysähtynyt, ellei ole tullut jopa taantumaa. Tällä kaudella paras maailmancupin sijoitus on 18, kokonaiskilpailussa hän on sijalla 28. Norjan Maren Lundby on noussut lajin hallitsijaksi tänä vuonna. Hän johtaa maailmancupia peräti 300 pisteen erolla Saksan Katharina Althausiin. Lundby on voittanut kauden 12 maailmancupin kisasta seitsemän. Tosin kenraalissa ennen olympialaisia voiton vei Itävallan vanha kettu Daniela Iraschko-Stolz. 34-vuotias konkari on kisannut tällä kaudella vain kaksi maailmancupin kisaa (1. ja 4.) sekä ottanut kaksi voittoa Continental Cupista. Häntä ei voi unohtaa voittotaistelusta. Lahden maailmanmestari Carina Vogt ei ole ollut enää samassa kunnossa, mutta arvokisa on aina arvokisa. Kykkänen tappelee onnistuessaan sijoista 15-20.

Maanantain kisaohjelma:

02.05 Curling: Sekanelinpeli, välierä 1
03.00 Lumilautailu: N, slopestyle, finaali
03.00 Taitoluistelu: Joukkuekilpailu
03.15 Alppihiihto: N, suurpujottelu 1. kierros
06.30 Lumilautailu: N, halfpipe, karsinta
06.45 Alppihiihto: N, suurpujottelu 2. kierros
09.40 Jääkiekko: N, Sveitsi – Japani
12.10 Ampumahiihto: N, takaa-ajo
12.30 Freestyle: M, kumparekarsinta
12.50 Ohjaskelkkailu: N, 1. ja 2. erä
14.00 Ampumahiihto: M, takaa-ajo
14.00 Freestyle: M, kumparefinaali
14.05 Curling: Sekanelinpeli, välierä 2
14.10 Jääkiekko: N, Ruotsi – Korea
14.30 Pikaluistelu: N, 1 500 m
14.50 Mäkihyppy: N, normaalimäki

X