Teksti:
Kalle Lähde

Ilma on kyllä yhtä kostea kuin 25 vuotta sitten. Mutta kukaan ei juopottele tässä hotellissa. Ei yhden yhtä alkoholistia. Ei ole kyllä suomalaisiakaan muita kuin me. Silti tilastojenkin mukaan meitä pitäisi olla ainakin kaksi. Tai on meitä raittiita kaksi, minä ja vastaanoton päällikkövirkailija Daniel.

Saavuttuamme varmistelin useaan kertaan ettei tervetuliaismaljassa ole viinaa joukossa, salakavalasti sekoitettuna. Daniel sai minut vakuuttumaan maljan vaikutusten olevan lähinnä terveydellisiä.

Kerroin etten halua vaikuttaa hankalalta ihmiseltä, olen vain alkoholisti jonka viulu ei vaikene yhteen maljaan. Sitten juttua riitti.

Daniel kertoi olleensa juomatta 13 vuotta. Juodessaan oli juonut talossa ja puutarhassa, töissä ja vapaalla. Viinan haju kuulemma leijui hänen ympärillään sakeana. Jaoin kokemuksen.

Nauroimme sairaudelle joka oli meitä riivannut. Uskotteko että asialle voi nauraa makeasti, silmissä silti vakava pilke? Raitistuneet juopot tietävät että kyllä voi.

Itsensä hautaan hörppääminen tulisi täällä halvemmaksi kuin Suomessa. Katri asioi viinakaupassa ja minä olin asiantuntijan roolissa mukana. Toki mun asiantuntemus liittyy hintaan ja vaikutukseen. Hinta/tehosuhde on juopolle tärkeä.
Katri osti kuohuviiniä. Se on huono valinta. Vähän prosentteja, kohtuullisen kallista, ja mikä pahinta, se potkaisee helposti takaisin kun sitä yrittää juoda aamulla pullonsuusta.
Boss- merkkistä vodkaa olisi saanut hintaan 600 Kenian shillinkiä. Se on hieman alle kuusi euroa. Sitä olisi kannattanut ottaa monta pulloa. Katri on niin vihreä näissä juopotteluhommissa.

Kyllä mä sen juoponkin vielä täältä bongaan. Se taitaa olla tosi ammattilainen mutta mulla on näissä asioissa tarkka vainu.

X