Pohjois-Italian Dolomiitit sopivat matkakohteeksi liikkuvalle lomailijalle – Lähde patikoimaan, pyöräilemään ja nauttimaan upeasta vuoristosta!

Jaa kaverilleTilaa Seura
Etelä-Tiroli
Etelä-Tirolissa aurinko paistaa 300 päivänä vuodessa. © Pekka Numminen
Patikointia, kylpylöitä ja gourmet-ruokaa. Pohjois-Italian Dolomiiteista on tullut kulinaarisia nautintoja arvostavien reippailuturistien suosikkikohde.

Sukellan heinäkasaan, kuin Suomi-filmissä. Tarkoitus ei ole muhinoida komean vastanäyttelijän kanssa, vaan virkistyä vuoristoheinästä. Kuivat heinät kutittavat paljasta ihoa. Dolomiittien hoitoerikoisuus on heinäkylpy, jonka uskotaan antavan energiaa ja imevän kehosta epäpuhtaudet.

Dolomiitit on ollut laskettelijoiden suosima kohde pitkään, mutta nykyään turistit ovat löytäneet paikan myös kesäisin. Useimmat tulevat patikoimaan, pyöräilemään ja nauttimaan kylpylöistä.

Dolomiiteilla on satoja kilometrejä hyvin opastettuja ja kaiken tasoisia patikkareittejä. Helpoimmat kulkevat tasaisilla alppiniityillä, varusteiksi riittävät lenkkarit.

Kallioisemmilla, vuorille kohoavilla poluilla kannattaa jo pukea maastokävelykengät.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Italian ja Itävalta-Unkarin välinen rintamalinja kulki Dolomiiteilla ja alueella käytiin kiivaitakin taisteluita. Sodan jäljiltä seikkailunhaluisille trekkailijoille on edelleen reittejä, joilla on riippusiltoja, tunneleita ja teräsvaijereita kipuamista auttamassa.

 San Cassianon kylä

Ruuhka-aika San Cassianon kylässä. Pekka Numminen

Patikointi Dolomiiteilla

Helpoimmat patikkareitit ovat yläniityillä kulkevia hiekkateitä. Dolomiittien huipuista 18 nousee yli kolmen kilometrin korkeuteen. Pekka Numminen

Nämä alun perin sotilaiden huoltoreiteiksi rakennetut via ferratat, rautaiset tiet, on kunnostettu turisteille ja niitä pitkin pääsee paikkoihin, joihin muuten vaadittaisiin vuorikiipeilyvälineet.

Patikkapolut lähtevät laaksojen pohjilta. Jos haluaa säästää voimia ja päästä kertaheitolla komeampiin maisemiin, voi mennä köysihissillä ylös vuorille. Vaelluksen voi päättää muualle kuin omaan kyläänsä, laaksoissa bussit kulkevat kylien välillä tiheästi.

Useimmat tekevät päiväpatikointeja, mutta Dolomiiteilla voi vaeltaa myös pitkiä taipaleita. Noin 150 kilometrin pituiset Alta Via 1 ja vaikeampi Alta Via 2 ovat tunnetuimmat pitkät vaellusreitit. Matkalla on paljon rifugioita eli taukotupia, joissa voi yöpyä ja syödä.

Dolomiittien maisemat

J.R.R. Tolkien sai innoituksen Taru sormusten herrasta -kirjaansa Dolomiittien maisemista. Pekka Numminen

Michelin-vuoristo

Ravintola St. Hubertuksessa pienessä San Cassianon kylässä asiakkaat ovat pukeutuneet rennosti ja ravintola on sisustettu kodikkaan maalaistyylisesti. Päädymme tilaamaan alku-, pää- ja jälkiruoan, vaikka naapuripöydissä näytetään tyytyvän usein vain kahteen lajiin. Syyn ymmärrämme myöhemmin.

Ensimmäinen kokin tervehdys, savustettua taimenta, tuodaan juomalasissa, jonka päällä on kansi. Kun kannen avaa, lasista pöllähtää savua. Annos seuraa toistaan.

Kun tarjoilija tuo kolmannen jälkiruoan jälkeen vielä ravintolassa käsintehtyjä suklaita, hän näkee ilmeistämme, että niihin emme enää kykene. Suklaat ilmestyvät myöhemmin pöytään kauniissa rasiassa mukaan vietäväksi. Juustokärrykin jäi kokeilematta.
Monet turistit tulevat Dolomiiteille reippailun lisäksi herkuttelemaan. Aluetta kutsutaankin Michelin-vuoristoksi.

Etelä-Tirolin keittiö

Etelä-Tirolin keittiö on sekoitus Välimeren ja saksankielisen alueen ruokakulttuureista. Pekka Numminen

Ravintola St. Hubertus

Michelin-tähditetyn St. Hubertuksen annokset ovat taidokkaita. Pekka Numminen

Michelin-tähdillä palkittuja ravintoloita on pienellä alueella 13, mutta Dolomiiteilla ei tarvitse mennä tähditettyyn ravintolaan saadakseen hyvää ruokaa. Gourmet-tason ravintoloita on joka kylässä ja myös patikkareittien varrella vuoristoravintolat ovat laadukkaita.

”Suuri intohimoni on ollut parantaa juuri vuoristoravintoloiden tarjontaa. Ne tekivät ennen hyvin samantapaista ruokaa. Jos hiihtäjä tai vaeltaja kohtaa aina saman menun, se käy tylsäksi. Nyt laaksojen huippuravintoloiden kokit vierailevat säännöllisesti rifugioissa ja tekevät sinne omia persoonallisia ruokalajejaan”, kertoo St. Hubertuksen keittiömestari Norbert Niederkofler.

”Täällä käy paljon trekkailijoita, jotka kiertävät vuoria pelkästään näiden ruokalajien vuoksi”, sanoo Niederkofler.

Dolomiittien vuoristo

Dolomiittien vuoristo on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2009. Pekka Numminen

Voimia heinästä

Löylyhuoneen ovessa lukee Finnish Sauna. Lämpötilassa on ehkä vähän toivomisen varaa, mutta kiuas kihahtaa sähäkästi, kun kiville heittää vettä. Ulkona olevan paljun vesi on ilmeisesti johdettu vuoristopurosta, kastautuminen sinne on kuin avannossa kävisi.

Dolomiiteilla on perinteisiä alppityylisiä majataloja, mutta viime aikoina sinne on tullut myös moderneja design-hotelleja. Niiden sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja muita luonnonmateriaaleja. Useimmissa vähän suuremmissa hotelleissa on kylpylä, jossa voi rentoutua ulkoilupäivän jälkeen.

Hemmottelua Italian Dolomiiteilla

Dolomiiteilla voi hemmotella itseään erilaisissa hoidoissa. Pekka Numminen

Dolomiiteilla käytetään hoidoissa paljon paikallisesta luonnosta poimittuja yrttejä ja kasveja. Kuuluisin paikallinen erikoisuus on heinäkylpy.

Maaviljelijät tapasivat heinäntekomatkoillaan ylhäällä vuoristossa nukkua niittämissään kasoissa. Heinänteko lähes kahden ja puolen kilometrin korkeudessa oli raskasta, eikä yöpaikka pistävässä heinäkasassa ollut mukavin mahdollinen.

Siitä huolimatta viljelijät huomasivat olevansa heinäkasassa nukutun yön jälkeen ihmeellisen pirteitä ja energisiä.

Varsinaiseksi hoitomuodoksi heinäkylvyn kehitti etelätirolilainen lääkäri Josef Clara 1900-luvun alussa. Vuoristossa kasvaneen heinän uskotaan puhdistavan elimistöä, vauhdittavan aineenvaihduntaa ja lievittävän kipuja.

Yleensä kylpijä makaa kuumassa vedessä liotetussa heinässä parikymmentä minuuttia. Kylvyn jälkeen kietoudutaan pellavaliinoihin. Tarjolla on myös perinteisiä heinäkasoja.

Kieriskelyä kuivissa heinissä

Kieriskely kuivissa heinissä on kutittava kokemus. Pekka Numminen

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 5/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X