Matka Roomaan palkitsee italialaisen ruoan ystävän – Herkuttele ikuisessa kaupungissa parmankinkulla, pastalla ja pizzalla
Italiassa iltaa vietetään ravintolassa ystävien kesken arkenakin. Tarjolla on aina paikallisia herkkuja – myös kansainvälisessä Roomassa.
Pimeys laskeutuu Rooman ylle kuin esirippu ikuisen kaupungin oopperassa – nopeasti. Samalla ajankohtaan nähden huiman lämmin päivä vaihtuu illan viileydeksi: vielä marraskuun lopulla Roomassa päivällä lämpöä riittää kuin Suomen kesässä, 20 astetta.
Lämpötilasta huolimatta aina yhtä tyylikkäät roomalaiset ovat pukeutuneet jo päivällä turkiksiin ja untuvatakkeihin. Illalla matkalainenkin kaivaa oman tikkitakkinsa laukusta ja sujauttaa hansikkaat käteensä, sillä mittari näyttää enää viittä astetta.
Aikainen työlounas on enää muisto, joten kadulle valoisina aukeavat ravintoloiden ikkunat houkuttelevat.
Roomassa on erinomaiset mahdollisuudet syödä kevyt ”esi-illallinen”, että jaksaa hyvin varsinaiseen ruokailuun asti; roomalainen pitsa on kevyt ja ohuen rapea, ja koska se valmistetaan usein levynä ja sen jälkeen paloitellaan, kukin voi nauttia sitä oman sietokykynsä verran.
Yhdeksältä syömään
Rooman klassisimmat ja samalla kuuluisimmat pitseriat ovat Rosciolin suvun omistamat kaksi fornoa, Antico Forno Roscioli ja Forno Campo de’Fiori. Rosciolit ruokkivat sekä paikallisia että turisteja useissa ravintoloissa jo kolmannessa sukupolvessa.
Näiden lisäksi yksi maineikkaimmista pitsapaikoista on Li Rioni, jonka hälyinen tunnelma on suorastaan päällekäypä. Täällä valmistetaan sitä pitsaa, mikä tunnetaan myös Suomen kansallisruokana. Muodikkaampi muhkea napolilainen ei ole Li Rionissa kovassa kurssissa.
Maailma on muuttunut, sillä nyt myös talvisesongin aikana saa nauttia kauniista ruoasta – kurpitsankukkia tuotetaan nykyisin ympäri vuoden, kuten saan huomata Pasquinossa jo illan toista pizzaani syödessä.
Kansainvälisenä kaupunkina Rooma on yleiseurooppalaistunut, eikä täällä enää syödä niin myöhään kuin joskus aikaisemmin. Tyypillisin aika nykyään on saapua ravintolaan Roomassa yhdeksän aikoihin.
Kuulu lihaparatiisi
Salumeria con cucina on ravintola, joka on noussut liha- ja ruokakaupan yhteyteen vaivihkaa. Hyllyt on nostettu ylös seinille ja tilaa pöydille on raivattu jokaisesta kolosta.
Kinkkua on kaikkialta, kaikkina eri kuivauksen asteina. Omalle lautaselleni päätyy parmalaista kolmena eri versiona: 30–34 kuukautta tekeytynyttä Riano di Langhiranosta, 30–36 kuukautista
Capoponte Tizzanosta ja peräti 36–40 kuukautta valmistettua Lesignano de’ Bagnista – kaikki eri maatiloilta, mutta saman kylän alueelta.
Otan järjettömän kokoisen kinkkuvadillisen kyytipojaksi burrataa, jota listalla on useampia eri vaihtoehtoja. Suomessakin trendikkääksi noussut mozzarellajuuston ja kerman suloinen liitto saa nyt ylleen raputartar-verhoilun. Kruunaan annoksen siivuilla mustaa talvitryffeliä.
”Sitä on vielä muutama moukura jäljellä. Toin ne suoraan Alban tryffelifestivaaleilta”, keittiömestari ylpeilee ja haistattaa kuvun alta valioyksilöään.
Kaupungin pasta
Reissun aikana varaan pöydän kahdesta ravintolasta, jotka ovat tulleet tunnetuksi nimenomaan erinomaisesta carbonarastaan; se suosituin on cacio & pepe, jossa pastaan lisätään ytimekkäästi vain pecorino romano -juustoa ja mustaa pippuria.
Vierailuni aikana näen, että mitä hienompi ravintola, sitä erinomaisemmasta paikasta pippuri tulee. Juusto sen sijaan valmistetaan aina jos ei lähikorttelissa niin lähikylässä nyt ainakin.
Carbonarassa joukkoon lisätään vielä keltuaisia ja pancettaa – siansivua, jossa lihaa on mukana viitteenomaisesti.
Carbonaraa tarjotaan kaikkialla maailmassa, mutta missään se ei maistu yhtä hyvältä kuin Roomassa. On suorastaan käsittämätöntä, kuinka hyvää se esimerkiksi ravintola Da Danilossa voi olla.
Ei ihme, että ravintola on tullut carbonara-annoksensa ansiosta kuuluisaksi.
Ravintola Amedeo ei ole yhtä maineikas, mutta koska hotellini emäntä sitä niin voimallisesti suositteli, en malttanut olla ottamatta sieltä pöytää. Ja erinomaista on: keltaista ja täyteläistä olematta rasvaisen makuista tai kermaista.
Negroni toimii
Kaikkien metropolien matkaoppaissa kirjoitetaan, että paikallisten ilta kestää läpi yön ja päättyy vasta aamulla keskustorille pikku purtavan merkeissä. Roomassa ei ole näin. Kaupungissa on bilekulttuuriakin, mutta samoin kuin Helsingissä myös Roomassa on kaduilla typötyhjää heti työmatkalaisten kadottua.
Baarit menevät kiinni käsi kädessä ruokaravintoloiden kanssa. Kahden aikaan yöllä missään ei enää ole ketään. Vain pari tuntia aiemmin Fontana di Trevin suihkulähteellä jonotettiin kuvausvuoroa, nyt paikalla päivystää vain yksinäinen poliisiauto.
Joku satunnainen turisti ostaa paahdettuja kastanjoita hytisevältä myyjältä, minä etsin Trasteveresta vielä yhtä paikka ottaa negroni – muodikas vanhan koulukunnan drinkki, johon tulee montaa sorttia italialaisten omia alkoholilaatuja. Yhdistävä tekijä on ginin ohella Campari. Yksi kokeilun arvoinen paikka on Freni e Frizioni.
Oluen ystävälle vierailun arvoinen kohde on Ma Che Siete Venuti a Fà, paikallisille Makke vaan. Sieltä löytyy muun muassa muodikkaita käsityöläisoluita lähikortteleista.