Filmitähtien Roomasta lämpöiseen Fuengirolaan – Näin tytär ja yhdeksänkymppinen äiti rakensivat oman pakettimatkansa

Rooma tarjosi Tiinalle ja Railille hummailua ja ruokataivaan, Fuengirola Aurinkorannikolla puolestaan rentoa joutilaisuutta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä Anita Ekberg kylpi Fontana di Trevissä elokuvassa Ihana elämä. Turistin ei kannata yrittää, sakko napsahtaa.

Rooma tarjosi Tiinalle ja Railille hummailua ja ruokataivaan, Fuengirola Aurinkorannikolla puolestaan rentoa joutilaisuutta.
Teksti:
Tiina Vahtera

Miksi Rooma, miksi Aurinkorannikko? Molempiin suuntasivat keväällä 2023 Tiina Vahtera ja äiti Raili Vahtera. Yhteinen matka oli etulähtö äidin 90-vuotissyntymäpäiville. Loman aikana tuli myös puitua elettyä elämää.

Näin Tiina kertoo yhteisestä lomamatkasta:

”Äitini Raili Vahtera ja hänen puolisonsa, pappa, olivat reissanneet pitkin poikin ja viettäneet ennen pandemiaa talviviikkoja Espanjassa.

Joulun alla saattelimme papan iäisyysmatkalle. Loppukeväällä aika oli kypsä muistoretkelle Fuengirolaan sekä minun lempimaahani Italiaan, missä äiti ei ollut vielä käynyt.

Valmismatkoilla ei sopivia paketteja ollut, joten rakensimme sellaisen itse.”

Äiti Raili ja tytär Tiina lähtivät kaksistaan ­maailmalle esilämmittämään äidin 90-vuotispäivää.
Äiti Raili ja tytär Tiina lähtivät kaksistaan ­maailmalle esilämmittämään äidin 90-vuotispäivää. © Tiina Vahtera

Rooma ja aamiainen kattojen yllä

”Hullunhalpaan lentotarjoukseen ei kannata tarttua edes sinivalkoisilla siivillä, koska silloin matkalaukku ei yleensä sisälly hintaan. Netistä löysimme kolmeksi Rooman-yöksi suloisen boutique-hotellin (Relais Trevi 95) maailmankuulun Fontanan di Trevi -suihkulähteen naapurista. Se oli kalliinpuoleinen, mutta hintaan sai meille välttämättömän peruutusturvan, oman kuljettajan kentältä sekä aamiaisen Rooman kattojen yllä.”

Lue myös: Vietä pitkä viikonloppu Roomassa – Nappaa matkatärpit ja koe kuuluisimmat nähtävyydet!

”Trevin lähteessä kylpi näyttelijä Anita Ekberg elokuvassa Ihana elämä (1960), ja sen veteen ovat miljoonat ihmiset heittäneet kolikkonsa siinä toivossa, että saisivat palata Roomaan uudelleen. Heitin markan ensimmäisen kerran vuosia sitten vauva vatsassani, ja olen päässyt ikuiseen kaupunkiin jo neljä kertaa. Toimii!

Molempien matkalaisten mieleen muistui sykähdyttävä kuva näistä kujista. Audrey Hepburn ja Gregory Peck huristelivat vespalla kulttuurihistoriaan elokuvassa Loma Roomassa (1953). Äiti oli nähnyt filmit elokuvateatterissa.”

Tästä aamiaismaisemasta kelpasi lähteä tutustumaan Roomaan.
Rooma ja pittoreski aamiaismaisema. © Tiina Vahtera

Cappuccino iltapäivästä paljastaa turistin

”Herkuttelu on iso osa lomaa, mutta ravintolan etsiminen suurkaupungeissa on tuurinkauppaa. Rooman ruokataivaassa voi kuitenkin istahtaa lähestulkoon mille terassille hyvänsä eikä pety”, Tiina kertoo.

”Ensimmäinen lounastavernamme (Al Picchio) Treville johtavalla kujalla oli totta kai turistipaikka, mutta yhdeksän euron munakoisopastamme erinomainen, samoin palvelu.

Kahvi, pulla ja jätski ovat Italiassa aina priimaa. Cappuccinoa ei kuitenkaan pidä tilata enää iltapäivällä, koska se on moukkamaista jopa turistilta.

Kuplajuoma prosecco ja trendidrinkki Aperol Spritz herättelevät ruokahalua illansuussa, jolloin tyylikkäät roomalaiset harrastavat passeggiataa, joutilasta vaeltelua kaduilla. Se on hurmaavinta Roomaa ja Italiaa!”

Pääruoka ja lisukkeet erikseen

Illallisella ei tarvitse ahtaa koko menua alkupaloineen, pastoineen ja pääruokineen, kunhan muistaa tilata salaatin ja lisukkeen, contorni, erikseen. Muuten lautasella köllöttää pelkkä pihvi tai kala.

Ruokailuajat ovat vuosikymmenet samaa rataa kulkeneelle suomalaiskropalle koitos. Runsas illallinen seitsemän jälkeen on italialaiselle päivän pääateria, kun meillä tupataan jo aamuvatsaan puurot, kinkut ja kananmunat.

Kansanpaikoissa on edulliset hinnat.
Kansanpaikoissa on edulliset hinnat. © Tiina Vahtera
Tavallinen roomalainen kauppa pullistelee herkkuja. Ei vakuumi­pakkauksia.
Tavallinen roomalainen kauppa pullistelee herkkuja. Ei vakuumi­pakkauksia. © Tiina Vahtera

Hyppää bussiin

Katsauksen ikuiseen kaupunkiin saa helpoiten hop-on hop-off -bussissa, johon voi hypätä miltä pysäkiltä tahansa reitin varrelta. Tarjolla on monenväristä firmaa, jotka kiertävät suunnilleen peräkanaa keskeisimmät nähtävyydet. Otimme pinkin, koska se tuli kotipysäkillemme ensimmäisenä.

Forum Romanum, Colosseum, Piazza del Popolo ja Pietarinkirkko tulevat nähdyksi vaivatta parilla kympillä – ulkoapäin. Meille ajatuskin tuntien jonosta Sikstuksen kappelin Michelangelon freskojen ääreen oli liikaa, joten korvasimme sen rauhallisella iltakävelyllä Vatikaaniin pitkin Ponte Sant’Angelo-siltaa.

Rooma on rakennettu kukkuloille

”Valtava Borghesen puisto oli itsestään selvä päiväkohde meille, jotka halusimme välttää tungosta. Rooma on rakennettu kukkuloille – sen tosiaan tunsi luissaan puistoon kivutessa. Ylhäällä odotteli paitsi kukkaloisto, myös talon kokoinen Marcello Mastroiannin kuva näyttelijän nimikkoaukiolla.

Oppirahoja maksellaan joka reissulla. Pysähdyimme paluumatkalla söpöön pizzeriaan (Crazy Pizza), josta emme enää kehdanneet kääntyä, vaikka näimme elegantit asiakkaat ja pilviä hipovat hinnat: yksi pizza 33 euroa. Syy selvisi pois lähtiessä. Naapurikortteli on Yhdysvaltain suurlähetystönä.

Lasagne on aina varma valinta, jos ruokalista arveluttaa. Saa myös vegenä.
Lasagne on aina varma valinta, jos ruokalista arveluttaa. Saa myös vegenä. © Tiina Vahtera

Hotellille lasketellessamme katu kapeni, ruuhkautui ja tukkeutui lopulta kokonaan. Iltapäivän kuumimmalla hetkellä kylkimyyryä edetessä tuli mieleen, että oliko pakko valita majapaikka maailman ykkösnähtävyyden vierestä.

En yllättynyt, kun matkakaverini listasi kuumuudesta toinnuttuaan Rooman plussapuolia – olemmehan äiti ja tytär.

”Ihania ilmastoituja vaatekauppoja, eikä pahat hinnat! Niitäkin kiertämällä olisi aika kulunut.””

Nauru laukaisi harmituksen

Tiinan ja Railin iltalento Vueling-yhtiöllä Malagaan sujui hieman myöhässä ja korvia huumaavassa mekkalassa.

”Kyydissä oli meidän kahden ikäleidin lisäksi täysi lasti hormonimyrskyssä pöriseviä, mutta selväpäisiä luokkaretkeläisiä. Huumori on aina parempi lääke matkan epämukavuuksiin kuin omissa sappinesteissä kiehuminen. Nauru laukaisi tämänkin harmin.

Fuengirola tervehti neljän vuoden jälkeen kuin vanha ystävä, mutta kaihoa vailla. Kortteerimme oli tutunkauppaa vuokrattu huoneisto kilometrin päässä rantakadusta.

Fuengirolan El Boquetillon uudet muraalit eivät ehkä ole huipputaidetta, mutta piristävät tylsän kerrostaloalueen ilmettä.
Fuengirolan El Boquetillon uudet muraalit eivät ehkä ole huipputaidetta, mutta piristävät tylsän kerrostaloalueen ilmettä. © Tiina Vahtera

Ilahduimme, kun ”Fugen” Suomi-keskus, tutut kaupat ja ravintolat suomenkielisine listoineen olivat selvinneet pandemiasta. Osborne-sherryn mainoshärkä vartioi vuorella kuten aina.

Lue myös: Saila ja Eero viettävät talvet Fuengirolassa: ”Mielikin on kepeämpi auringossa”

Taksi rannalta majapaikkaan seitsemällä eurolla

Hektisen Rooman jälkeen rento joutilaisuus tuli tarpeeseen emmekä harkinneetkaan Malagaa tai Gibraltaria 33 asteen helteessä. Käytimme tosi halpaa ja luotettavaa taksia (Taxi Fuengirola) kuumimmilla etapeilla. Valkoisilla autoilla on säännellyt hinnat ja mittari päällä. Viiden minuutin matka rannasta kotiin maksoi seitsemän euroa.

”Jätehuolto on parantunut viime näkemästä, hieno homma. Elo tulee halvemmaksi kuin Suomessa, mutta Fuge on miellyttävämpi talven leudoilla säillä”, äiti summasi.”

Aallonmurtaja on kalastajien suosikkipaikka Fuengirolassa. Ihmiset myös kerääntyvät sinne iltaisin ihastelemaan ihmeellistä auringonlaskua.
Aallonmurtaja on kalastajien suosikkipaikka Fuengirolassa. Ihmiset myös kerääntyvät sinne iltaisin ihastelemaan ihmeellistä auringonlaskua. © Tiina Vahtera
Etelä-Euroopan kaksi kuvaa: kukkaloisto ja kuivunut joen uoma.
Etelä-Euroopan kaksi kuvaa: kukkaloisto ja kuivunut joen uoma. © Tiina Vahtera

Kotona sulateltiin

Kaksi kiihkeän temperamentin maata reilussa viikossa vaati tuplaten sulattelua koto-Suomessa. Matka maailmalle oli myös matka meihin itseemme äitinä ja tyttärenä, vuosikymmenten tauon jälkeen. Koko elämä tuli puitua. 

X