Salaperäinen Berliini huokuu historiaa – Loma Saksan pääkaupungissa sykähdyttää: Nappaa matkavinkit!

Jaa kaverilleTilaa Seura
Marraskuussa 2019 Berliinissä juhlitaan.
Marraskuussa 2019 Berliinissä juhlitaan. ”Ostalgie” kiinnostaa sukupolvea, jolle muuri on tuttu vain historiankirjasta. © istockphoto
Kaupunkiloma Berliiniin on nostalgiatrippi, jolla ajellaan Trabantilla ja kuunnellaan tarinoita kylmän sodan ytimestä.

Vielä lokakuussa 1989 pikavisiitti Itä-Berliinin puolelle oli jännittävä retki. Se tiesi turistille hidasta ja hikistä jonotusta tylyjen rajaviranomaisten maanalaiselta tarkistuspisteeltä toiselle. Vasta sitten U-bahn Länsi-Berliinin Friedrichstrasselta nytkähti liikkeelle. Sen matkan tein kuukautta ennen muurin murtumista.

Perillä Unter den Lindenillä pääsin ihailemaan Berliinin uljainta aluetta, jota reunustivat 1700-luvulla rakennetut palatsit. Talot olivat kuin taidekirjasta. Jalankulkijat eivät olisi ikinä päässeet tavaratalo KaDeWen muotikatalogiin.

Länsimaiseen kulutusjuhlaan tottuneella oli ongelma. Rajalla oli ollut pakko vaihtaa 25 D-markkaa itämarkoiksi, joita ei saanut viedä takaisin. Mutta sijoituskohteita oli vaikea löytää. Onneksi kuppilasta sai Radeberger-olutta ja voitaikinapasteijan.

Meidän päiväkävijöiden oli lähdettävä maasta ennen keskiyötä. Aseman ulkopuolella itäsaksalaiset hyvästelivät länteen palaavia läheisiään. Myöhemmin kuulin, että rakennusta sanottiin Kyynelten palatsiksi.

Brandenburgin portilla on tehty monesti historiaa. Portti ehti olla 40 vuotta jaetun kaupungin rajalla.

Brandenburgin portilla on tehty monesti historiaa. Portti ehti olla 40 vuotta jaetun kaupungin rajalla. Sven Christian Schramm

Itä- ja länsiberliiniläiset juhlivat Brandenburgin portilla

Kuukautta myöhemmin, 9. marraskuuta 1989 katselin epäuskoisena tv-lähetystä. Itä- ja länsiberliiniläiset juhlivat villisti Brandenburgin portilla. Mikä huuma! Epätodellista.

Sitä ennen itäberliiniläiset olivat puskeneet rajatarkastuspaikkojen läpi. Vuodesta 1961 kaupunkia jakanut ja sukulaiset erottanut raja oli auennut sieltä täältä, muuri oli murenemassa. Saksat olivat yhdistymässä ilman veren vuodatusta.

Pian itäberliiniläiset (ossit) saivat huristella Trabanteillaan ja Wartburgeillaan länteen ja häikäistyä (wessien) mainosvaloista ja kulutusjuhlasta. Onni vai onnettomuus? Näkemyksiä riittää.

Marraskuussa 2019 Kyynelten palatsi on turistinähtävyys. Berliinissä leijuu nostalgia, ostalgie. Muinaisen Saksan demokraattisen tasavallan ikonisiksi muuttuneet tyyssijat, tarinat ja tuotteet kiinnostavat uusia sukupolvia.

Jalkakäytävässä on muistolaattoja, jotka kertovat pakenijoista. Ulla D. ja Hans K. jäivät henkiin.

Jalkakäytävässä on muistolaattoja, jotka kertovat pakenijoista. Ulla D. ja Hans K. jäivät henkiin. Tuomas Lindgren

Berliini on designin aarreaitta

Sosialismin väripaletti leiskuu Veb Orangessa yllättävänä: kirkkaita karkkivärejä on valtavasti. Huumaavimmillaan ne ovat kaupan nurkassa, jossa on myytävänä keittiötarvikkeita.

”On harhaluulo, että DDR:ssä kaikki oli harmaata, ruskeaa ja vihreää. Se on amerikkalaisten kommunisteihin liittämä kuva. Mutta DDR oli sosialistinen”, myyjä Lucia Corcuera Palet huomauttaa.

Hän pitää itäsaksalaisesta designista.

”Muotoilijoilla oli aivan erityinen suodatin, kun he tekivät kotimaan designia. He tekivät siitä käytännöllistä, ajatonta ja kestävää.”

Veb Orange-puoti

Veb Orange-puoti on pullollaan itäsaksalaisen tuotekulttuurin helmiä. Tuomas Lindgren

Itäsaksalaisissa keittiöissä jylläsivät keltaiset ja punaiset muoviastiat

Itäsaksalaisissa keittiöissä jylläsivät keltaiset ja punaiset muoviastiat, myyjä Lucia kertoo. Tuomas Lindgren

Veb Orangen myyjä Lucia Corcuera Palet

Veb Orangen myyjä Lucia Corcuera Palet. Tuomas Lindgren

Kauppa on herkullinen aarreaitta. Itäsaksalaiset ”ossit” käyvät siellä aikamatkalla lapsuuteensa tai nuoruuteensa. Äskettäin eräs nainen liikuttui löytäessään hyllyltä teiniaikojensa radion, jonka oli muurin murruttua vaihtanut pop-julisteeseen.

Veb Orangesta löytyy useita versioita suomalaistenkin vanhasta tutusta: aatteen lempeästä lähettiläästä Nukkumatista. Nuket ovat yksi kaupan kestohiteistä. Muodista ovat sen sijaan menossa muovikorut: värikkäät helmet, rannerenkaat ja sormukset.

Tänä vuonna kaupasta kannattaa ostaa oma pienoismalli 360 metriä korkeasta tv-tornista. Sen valmistumisesta Alexanderplatzille on kulunut 50 vuotta.

Kaikki ei ole liikkeessä myytävänä. Osa tavaroista on kaupan omistajan tekemiä löytöjä, jotka hän on tuonut liikkeeseen asiakkaidensa hämmästeltäviksi.

Oderberger Str. 29. www.veborange.de

Sandmännchen (vas.) eli Nukku-matti

Sandmännchen (vas.) eli Nukku-matti valloitti myös Tv2:n katsojat. Tuomas Lindgren

3 x kiinnostava kohde

1. DDR-museo
Leikkisässä museossa pääsee kurkistamaan itäsaksalaisen perheen kotiin ja availemaan stasi-tyyliin perheen laatikoita. Hiplattavana on kovaa vessapaperia, tekokuitumekkoja ja vanhoja äänilevyjä, joita saa soittaa.

Karl-Liebknecht-Str. 1.

Berliinin DDR-museo

istockphoto

2. Berlin Wall Memorial
Näillä kulmilla muuri nousi vuonna 1961 kerrostalojen eteen ja erotti naapurit ja sukulaiset. Muurimuseossa kuulee muurin kyljessä eläneiden tarinoita ja muurin uhrien valokuvia katsellaan hiljaisina. Arviot muurilla kuolleiden määrästä vaihtelevat 86:sta 227:ään.

Bernauer Str. 111.

Berlin Wall Memorial

istockphoto

3. Alpenstück restaurant
Jos haluat huippuversion wieninleikkeestä tai spätzlestä, tämä on oikea paikka. Modernissa ravintolasalissa saa Alppien klassikkoruokia 2000-luvulle tuunattuna. Mainittu Michelin Guidessa hyvästä hinta-laatusuhteestaan.

Gartenstraße 9.

Lue myös: Nauti saksalaisesta jouluhumusta – Esittelemme Berliinin houkuttelevimmat joulutorit

Trabantin rattiin ja katkuun

Mein lieber Gott! Legendaarisen itäauton Trabantin rattiin pääsee epäilyttävän helposti: jonottamatta ja ajokorttia vilauttamatta. Epäilyttävää on sekin, että matkaseurueen miehet peruuttavat nähdessään hassujen pikkuautojen rivistön. Heidän ajohalunsa ovat tiessään.

Oma itsesuojeluvaistoni ei estä kiihdyttämästä kohti armeijanvihreää Trabia. Lupaahan ajeluita järjestävä firma ”autenttista ajonautintoa, turvallisuutta, nähtävyyksiä ja huvia” 49 eurolla.

Itäsaksalainen ajonautinto alkaa sillä, että kuskidebytantti ohjataan pihan kolkkaan, jossa on rivi vanerilaatikkoja. Niillä on treenattava hetki vaihteiston kommervenkkejä. Laatikon päädyssä on ratti sekä rautatanko (vaihdekeppi) ja kyljessä kaavio vaihteiden sijainnista. Vaihteet sijaitsevat kuulemma samassa järjestyksessä kuin venäläisen miehistönkuljetusvaunun BTR-60:n.

Ajelemalla ”katetulla sytytystulpalla” saa häivähdyksen itäsaksalaisten arjesta. Vitsin mukaan isä ilmoitti vastasyntyneen lapsen tilausjonoon. Kun lapsi täytti 18, hän oli jonon kärjessä ja sai auton.

Ajelemalla ”katetulla sytytystulpalla” saa häivähdyksen itäsaksalaisten arjesta. Vitsin mukaan isä ilmoitti vastasyntyneen lapsen tilausjonoon. Kun lapsi täytti 18, hän oli jonon kärjessä ja sai auton.

”Trabant on vahva kuin leikkiauto”

Treenituokion jälkeen pääsen ujuttautumaan Trabantin ahtaaseen ja karuun ohjaamoon. Ensivaikutelmat Trabin kuskinpukilla ovat kieltämättä hivenen kuumottavia. Innokaskin kuski nielaisee, kun taputtelee käsillään Zwickaun kombinaatissa valmistetun autonsa koria. Se on muovinkaltaisen Duroplastin ja puuvillan sekoitusta, vahva kuin leikkiauto. Turvallisuus ei ole tämän elämyksen paras anti. Mutta näillä kulmilla on koettu kummempaakin kuin peltikolarit, joten baanalle!

Opas ajaa edellä ja höpöttää radiopuhelimella nähtävyyksistä. Heti Zimmer-strasselta startattuani huomaan varsin pian kolme asiaa. Opas on unohtanut antaa minulle radiopuhelimen hätätilanteita (eksyminen, kolari, paniikki) varten; hänen vilkkunsa ei toimi eivätkä sen puoleen minun jarrunikaan.

Joudun runttaamaan jarrupoljinta koko kehoni painolla ja silti auto liukuu joka kerta viisi metriä ennen kuin meno tyssää. Scheisse! Minun vilkkuni taas välkähtelee liikaakin, koska se ei tietenkään sammu automaattisesti rattia kääntäessäni. Ihme, ettei kukaan aja päälleni.

Vanhaa ddr:läistä toverimeininkiä kohtaan liikennevaloissa, kun viereisen kaistan taksikuski viittoilee minulle ja osoittaa repsikan ovea. Kappas, se ei ole kunnolla kiinni. Eikä muuten menekään.

Muurista jäljelle jäänyttä pätkää Mühlenstrassella. East Side Galleryssä on kilometrin matkalla 118 graffitia.

Muurista jäljelle jäänyttä pätkää Mühlenstrassella. East Side Galleryssä on kilometrin matkalla 118 graffitia. Tuomas Lindgren

Reitti kiertää kuuluisimmat nähtävyydet, millään sivukaduilla ei nyt lymyillä. Ohi vilahtavat Brandenburgin tori ja Potsdamer Platz, valtiopäivätalo, Berliinin tuomiokirkko, Gedächtniskirche,…

”Go west!”

Juhlavinta on kaasuttaa kohti Brandenburgin porttia. Pitkällä suoralla tunnelma kohoaa kattoon, kun opas hihkuu ”Go west!”. Harmikseni en saa Trabanttia kiitämään, koska nelonen ei löydy vaihdekepin tulisenkaan runnomisen jälkeen. Vain korin kitinä yltyy.
Liikennevaloissa huomaan, että yksi kaupungin nähtävyyksistä olen minä.

Japanilaisturistien kamerat säksättävät. Tätä ei Koti-Toiskun ratissa tavoita. Ei myöskään sisälle tunkevaa pakokaasun katkua.

Lopulta kulttiesineeni kaartaa oppaan perässä takaisin varikolle. Gott sei Dank! Ei kolaria, ei yliajoa, ei edes peräänajoa. Kyynärpää on kipeä vaihdekepin kampeamisesta, ja nähtävyydet näin vain sivusilmällä.

Mutta kruisailussa oli hetkensä. Mersujen ja Audien kiilatessa eteen mietin, miltä itäberliiniläisistä mahtoi tuntua, kun he marraskuussa 1989 pääsivät pöristelemään rautaesiripun länsipuolelle. Trabi, tuo hellyttävä pikkupioneeri, kulki varmasti silloinkin yhtä nöyrästi kohti annettua suuntaa.

Zimmerstraße 97. www.trabi-safari.de

Toisessa maailmansodassa tuhoutunut tuomiokirkko on saavuttanut vanhan loistonsa.

Toisessa maailmansodassa tuhoutunut tuomiokirkko on saavuttanut vanhan loistonsa. Wolfgang Scholvien

Koukuttavia pakotarinoita Berliinin muurin itäpuolelta

Tämä opaskierros on kuin huippudekkari: jännittävä, viihdyttävä ja koukuttava! Opas Peter Barsch, 65, kertoo elämän ankaruudesta Berliinin muurin itäpuolella niin elävästi, että hänen tarinaansa ahmisi vielä toiset kaksi tuntia.

Barschin hurja tarina alkaa siitä, kun sotilaat alkoivat vuonna 1961 rakentaa muuria hänen kotikortteliinsa Prenzlauer Bergissä. Itäberliiniläisen pojan elämä mullistui.

Peter Barsch onnistui pakenemaann Itä-Saksasta syksyllä 1978. Nyt hän vetää muurista kertovia opasretkiä.

Peter Barsch onnistui pakenemaann Itä-Saksasta syksyllä 1978. Nyt hän vetää muurista kertovia opasretkiä. Tuomas Lindgren

Siihen ujuttautui politbyroo ja perheen ulkopuolinen sanelu pakkomuuttoineen, kieltoineen ja käskyineen. Musertavinta oli kotikulmien muuttuminen valtavaksi vankilaksi, josta ei ollut ulospääsyä. Siitä pitivät huolen korkea betonimuuri, vartiotornit, valonheittimet, rajavartijat, kalashnikovit ja kuoleman kujan miinat.

Barsch kuljettaa turistia vanhan muurin jälkiä pitkin, hurjien pakojen tai pakoyritysten tapahtumapaikoilla: tuolla kadunpätkällä DDR:n nuori rajavartija Conrad Schumann loikkasi piikkilanka-aidan yli länteen, tämän nurmikon alla risteili pakotunneleita, joita pitkin jotkut onnekkaat pääsivät pakoon.

Kuuluisin pakokuva on ikuistettu kerrostalon seinään. Itäsaksalainen sotilas Conrad Schumann teki myöhemmin itsemurhan.

Kuuluisin pakokuva on ikuistettu kerrostalon seinään. Itäsaksalainen sotilas Conrad Schumann teki myöhemmin itsemurhan. Tuomas Lindgren

Bernauer Strassella muurista on jäljellä pelkkä luuranko.

Bernauer Strassella muurista on jäljellä pelkkä luuranko. Dagmar Schwelle

Kolmas pakoyritys onnisti

Kolkkoihin tapahtumiin kietoutuu Peter Barschin elämän ensimmäiset parikymmentä vuotta. Hän näyttää talon, jossa piti vauhdikkaita jatkoja ravintoloiden sulkeuduttua. Purkukunnossa olevassa talossa asui vain nuoria ja vanhuksia.

Moni vanhus teki itsemurhan muurin murtamana, mutta Barschin isoäiti säilytti järkensä. Koska eläkeläiset pääsivät käymään pari kertaa vuodessa Länsi-Berliinissä, hän toi nuorelle Peterille tämän himoitsemia levyjä: Rolling Stonesia ja Sex Pistolsia.

Ensimmäisen pakoyrityksensä Barsch teki 16-vuotiaana. Sen epäonnistuttua hän joutui kahdeksi vuodeksi vankilaan. Tämän kohdan Barsch ohittaa nopeasti.

Opastettu kävelykierros huipentuu Bernauer Strassen muurimuseon nurkalle. Siellä Barsch vihdoin kertoo, kuinka hän onnistui pakenemaan länteen kolmannella yrityksellään.

Ratkaiseva askel oli ollut tutustuminen tyttöön, joka oli entinen kilpauimari. Syyskuun 3. päivä vuonna 1978 oli pakoyritykseen sopivan harmaa mutta lämmin. Mustat t-paidat ylle, räpylät jalkoihin ja Spree-jokeen. Hermoja raastaneen uinnin lopuksi he nousivat vedestä lännessä, nykyisessä Kreuzbergissä. Pako oli onnistunut. Moni muu oli aiemmin hukkunut jokeen.

Kun Stasin arkistot avautuivat, Barsch kävi lukemassa itseään koskevat paperit.

”He ihmettelivät, kuinka Peter oikein teki sen (paon)”, hän nauraa hersyvästi.

Nykyään moni Saksan itäosista ponnistanut kokee olevansa liittovaltiossa toisen luokan kansalainen. Barschissa ei pilkahda katkeruus. Tiukoissa paikoissa pärjänneen itsetunnolla hän kuvaa: ”En ole wessi (länsisaksalainen) enkä ossi (itäsaksalainen) vaan wossi.”

Berlin on Bike: Berlin Wall -tour. Kulturbrauerei, Knaackstraße 97.

Lue myös: Nuori Sibelius sai lääkäriltä tiukan juomakiellon: Juhli Berliinissä niin hurjasti, että joutui leikkaukseen

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X