Iso Pyhätunturi on Sallan kansallispuiston korkein laki – Vaella rotkoista ylängöille Lapin ikimetsien katveessa
Sallan kansallispuistossa patikoidaan ikimetsien katveessa rotkoista ylängöille. Iso Pyhätunturin laelta avautuu silmien eteen villi erämaa yli valtakunnan rajojen.
Sallan kansallispuiston Iso Pyhätunturin huipulta avautuu huikea maisema rajantakaisille Rohmoivan-, Väli- ja Sallatuntureille.
Iso Pyhätunturin laella on koko Salla jalkojen juuressa. Kylä kirkontorneineen erottuu vaarojen välistä ja Pyhäjärvi kimaltelee houkuttelevana. Kauempana, jo Suomen itärajan takana kohoavat Rohmoiva, Välitunturi ja Sallatunturi.
Etäisten tuntureiden rinteiltä hohtaa valkoisina läikkinä lunta.
Sallan kansallispuistossa talvi on ympäri vuoden läsnä.
478 metrin korkeudelle merenpinnasta nouseva Iso Pyhätunturi on Sallan kansallispuiston korkein laki. Karulla tunturin huipulla rivakka tuuli riuhtoo muutamaa, sitkeästi juurillaan seisovaa matalaa koivua ja pihlajaa. Kivikoiden väleissä punertaa ja vihertää. Pienet, valkoiset riekonmarjakukatkin ovat jo nupuillaan.
Lapin lyhyt kesä on Iso Pyhätunturilla aluillaan.
Vielä kesäkuun alun helteessä Iso Pyhätunturin katveessa loistaa valkoisia lumipälviä. © Toni Eskelinen/Metsähallitus
Koppelon pesäpaikat
Kesäkuussa avattu Sallan kansallispuisto on järjestyksessään Suomen 41. kansallispuisto. Kansallispuiston vuosisatoja vanhat ikimetsät ulottuvat rotkolaaksosta aina kurujen kirkasvetisten lampien ja soiden kautta ja ylängöille.
Vaikka noin sadan neliökilometrin kokoinen Sallan kansallispuisto sijaitsee miltei kokonaan yli noin 300 metrin korkeudessa merenpinnasta, niin harjujen ja tuntureiden katveissa, vanhojen, jo kelottuneidenkin mäntyjen ja kuusten seassa kasvaa rehevää koivikkoa ja yksittäisiä pihlajia.
Soralla päällystetyn polun vieressä solisevan, pienen puron kirkas vesi kimaltelee virratessaan tunturikuvetta alaspäin.
Juuri purojen varsille tai kosteikkojen heinikoihin, kannon tai juurakon kupeeseen metsonaaras eli koppelo kuopii keväällä pesäkuoppansa.
Kun sorapolku vaihtuu pitkospuihin, nousu Iso Pyhätunturille on vielä loivaa. Rinnesuon jälkeen polun reitin varteen avautuu kivipelto, joka on joko roudan muodostama rakkakivikko tai mahdollisesti jääkauden aikaista Sallan muinaisjärven rantakivikkoa.
Harmaa kelo kurkottaa taivasta kohden. Jo pientä lehteä kantavan koivun runko on kääntynyt maata kohti.
Puu on joutunut nöyrtymään talven tykkyjen alla.
Harmaantuneen kelon kupeeseen on noussut kämmenen kokoinen pahka. © Toni Eskelinen/Metsähallitus
Pitkospuita pitkin
Sallan harjumuodostelmat ovat syntyneet vajaat 10 000 vuotta sitten sulaneen jäätikön reunalle, railoihin ja tunneleihin sulamisvesien kasaamasta hiekasta ja sorasta.
Vaarojen ja tuntureiden kupeilla kuljettaessa haistaa yhtäkkiä suopursun. Sallan kansallispuiston erikoisuuksia ovat rinnesuot ja metsikköjen keskeltä aukeavat rämeet. Vaikka kevät on ollut myöhässä, niin hilla kukkii jo kesäkuun alussa.
Aivan pysäköintialueen vieressä sijaitsevan, männikköisen Kaunisharjun näköalapaikan katveessa on laavu, minne pääsee kesäisin patikoiden ja talvisin hiihtämällä.
Kolmiloukkosen kahdella laavulla voi taas ujuttautua kirkasvetisten erämaalampien rauhoittavaan tunnelmaan.
Taivaantavoittelijan taival- niminen reitti kuitenkin kivikon vierellä ylämäkeen nousevia pitkospuita pitkin jatkuu.
Iso Pyhätunturin huippu siintää yhä lähempänä.
Suurelta osalta yli 300 metrin korkeudessa merenpinnasta kulkeva Taivaantavoittelijan taival päättyy tunturin laella seisovaan näköalatorniin. © Toni Eskelinen/Metsähallitus
Kopsutusta kelossa
Sallan kansallispuisto ja sen lähialueet kuuluvat Kuusamon ylänköön eli niin sanottuun Koillismaahan. Kansallispuiston Iso Pyhätunturin lisäksi kansallispuiston ulkopuolella kohoavat yli 400 metrin korkeudelle merenpinnasta Ruuhi-, Palo- ja Vilmatunturit.
Matkalla Iso Pyhätunturin huipulle kuljetaan ikikuusikoiden ja aihkimänniköiden läpi.
Kansallispuiston tunnuslintu metso viihtyy kansallispuiston vanhoissa sekametsissä, joissa riittää sille ravintoa. Kansallispuiston itäosien männikköisillä rämeillä voi tavata talvisin jopa ukkometsojen parvia, kun taas koppelo talvehtii mieluummin nuoremmissa metsissä.
Pitkospuiden vierestä vänkyräisenä nouseva, kitukasvuinen mänty pitää sisällään enemmän raakavalkuaista ja energiaa kuin suuriksi kasvavat petäjät.
Pieni mänty on metson syömäpuu.
Aurinkoisena alkukesän päivänä metso pysyy kuitenkin Iso Pyhätunturin reitillä näkymättömissä, mutta korkeasta harmaasta kelosta kuuluu nakutusta.
Linnun kiivaasti heiluvasta päästä erottuu keltainen läikkä.
Pohjantikka on löytänyt apajan.
Kelo kurkottelee tunturin kupeelta kohti huikaisevan sinistä taivasta. © Toni Eskelinen/Metsähallitus
Valkoinen vartija
Sallan kansallispuisto ja sen lähialueet yhdistyvät Venäjän luonnonsuojelualueisiin siten, että ne muodostavat yhdessä laajan ekologisen verkoston. Ilmastonmuutoksen edetessä ja muuttaessa elinoloja yhtenäisten suojelualueiden merkitys korostuu, koska suojelualueiden viherkäytäviä myöten eri lajien on mahdollista siirtyä itselleen suopeampiin olosuhteisiin.
Aivan Iso Pyhätunturin laen tuntumassa, pitkospuiden vieressä kynttiläkuusi tekee kuolemaa. Aikojen saatossa tykkylumen ohueksi muovaama puu kantaa yhä harmaita, miltei valkoisia neulasiaan.
Tunturin vartija on väsynyt.
Viimeiset askeleet Iso Pyhätunturin laelle kiivetään jyrkkiä portaita pitkin. Vielä toiset portaat näköalatorniin ja koko maisema tuntureineen, metsineen, järvineen ja soineen on edessä.
Erämaa ei tunne valtioiden rajoja.
Erämaa jatkuu silmän kantamattomiin.