Nukkuisitko vieraassa maassa tuntemattoman kotona? Sitä on sohvasurffaus – ”Olen osa yhteisöä, joka todistaa, etteivät ihmiset toivo pahaa toisilleen”

Ventovieras tarjoaa matkalaiselle katon pään päälle ja syötäväksi lämmintä omenapiirasta. Samalla hän kertoo tarinoita matkoista kaukomailla. Keskustelut jatkuvat yömyöhään, kunnes matkalainen ja talon emäntä käyvät nukkumaan omiin huoneisiinsa sydän täynnä rakkautta ympäröivää maailmaa kohtaan.

Tällainen kuvaelma voi vaikuttaa lasten sadulta tai murhadekkarin pahaenteiseltä alulta, mutta kyse ei ole kummastakaan. Kyse on jostain, jonka olen kokenut ja johon olen vastavuoroisesti tarjonnut toisillekin tilaisuuden. Sohvasurffailusta.

Olen yöpynyt viisi kertaa tuntemattoman maailmankansalaisen, sekä naisten että miesten, sohvilla, ja päästänyt 12 kertaa vieraan ihmisen omaan kotiini nukkumaan.

Vastoin ennakkoluuloja ketään ei ole murhattu tai pahoinpidelty seksuaalisesti. Vaikeuksien sijaan minulle on tarjottu ruokaa ja salaisia näkymiä suuriin kaupunkeihin sekä paikkoihin, joita turisti ei osaisi itse löytää.

Olen puhunut palestiinalaisen kanssa Palestiinasta ja ­israelilaisen kanssa Israelista, ukrainalaisen kanssa Ukrainasta ja venäläisen kanssa Venäjästä. Italialaisen maahanmuuttajan kanssa keskustelimme siitä, millaista on asua Hollannissa.

Budjettimatkailijoiden suosima sohvasurffaus yhdistää yhteisön omassa sovelluksessa

Sohvasurffaus (englanniksi couch­surffing) on sovelluksessa toimiva ­yhteisö, joka yhdistää ihmisiä eri kulttuureista budjettimatkailun muodossa. Yhteisössä voi joko tarjoutua majoittamaan reppureissaajia tai etsiä itse majapaikkaa.

Majoittuminen ei maksa mitään. Se perustuu molempien osapuolten vastavuoroiseen haluun tutustua toiseen ja oppia jotain hänen elämäntavastaan ja kulttuuristaan. Toiminta on pyyteetöntä, ja jäsenet ovat kaiken ikäisiä 18-vuotiaista yli kahdeksankymppisiin.

Liityin itse yhteisön jäseneksi oltuani Interrail-matkalla. En halunnut, että eri maalaisten ihmisten kanssa ystävystyminen ja maailmaan tutustuminen loppuisi Suomeen palaamisen myötä. Pistin profiilin pystyyn ja aloin majoittajaksi.

Sohvasurffailijoiden sovellus vaatii käyttäjiä kertomaan itsestään paljon yksityiskohtia: kansalaisuuden, ammatin, iän, kotikaupungin, kielitaidon, kiinnostuksenkohteet ja harrastukset.

Saman ikäisiä yöpyjiä vieraspatjoilla

Majoittajan puolestaan täytyy ­kertoa täsmällisesti, minkälainen koti ja sen nukkumisjärjestelyt ovat. Sohvan lisäksi saa toki tarjota muutakin: vierashuoneen sänkyä, patjaa lattial­la tai telttaa takapihalla. Perillä ei tarvitse jännittää, sillä asiat on käyty läpi etukäteen.

Minulle on tärkeää, että vieraat olisivat kanssani suunnilleen saman ikäisiä ja että heillä olisi hyvät arvostelut edellisiltä majoittajilta. Toivon myös, että heidän lähettämänsä viesti kertoisi, miksi he haluavat tutustua juuri minuun.

Ensimmäiset vieraani olivat puolalaiset parikymppiset tytöt, jotka nukkuivat kaksioni lattialla vieraspatjoilla. Kävimme Helsingin Kauppatorilla, kuuntelimme suomalaista ja puolalaista musiikkia, tein heille kalakeittoa ja he ­letittivät hiukseni ja toivat minulle puolalaista suklaata.

Luonani kävi myös ukraina­lainen nuoripari. Puhuimme nuorille tavallisista asioista, kuten opinnoista, vanhemmistamme ja rakkaudesta, mutta myös sodasta. Ystäviämme on kuollut siellä, he kertoivat. Olen pahoillani, minä vastasin. Olimme yhdessä hiljaa.

Kolmas vieraani oli venäläinen Mariia. Hän oli matkalla Pietarista ­Prahaan, missä hän ­opiskelee. Mariia oli kotoisin ­köyhästä kylästä, ja hänen perheensä oli satsannut kaikki rahat kemian ja biologian opintoihin Tšekeissä.

Tyttö oli onneton. Hän vihasi biologiaa, mutta ei halunnut palata Venäjälle, jonka sotaa ja propagandaa hän ei kannattanut.

Vieraanvaraisuus ei katso tuloja

Kokemusten myötä luottamukseni yhteisöön kasvoi, ja seuraavan kerran matkustaes­sani menin itse sohvalle. Reppureissulla olin useissa kohteissa, mutta merkittävimmän sohvakokemuksen koin Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa, jossa yövyin ikäiseni tytön luona elämää nähneessä opiskelija-asuntolassa.

Slovakialaisten minimipalkka on noin 4 euroa tunnissa, eikä valtion sosiaaliturva­tukia ole. Moni opiskelija elää äärimmäisen niukasti. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivätkö he olisi vieraanvaraisimpia ihmisiä, joita olen koskaan tavannut.

Kun saavuin asuntolaan, yhteiskeittiössä oli tuntematon ukrainalainen tyttö. Sillä välin kun majoittajani oli käymässä huoneessaan, tämä asuntolan satunnaisasukas oli ehtinyt tarjota minulle omenapiirakkaa, teetä ja suklaata.

Tervetuloa, ihanaa, että olet täällä! Nuo sanat tunkeutuivat syvälle. Joku, jolla ei ole juuri mitään, tarjoaa minulle vähästään.

Lue myös: Testasimme: Näin matka sujuu halki Euroopan, kun lennon sijaan valitseekin junan

Ristiriitaiset maailmankuvat

Toimittajana luen, kohtaan ja kirjoitan asioista, jotka synkentävät maailmankuvaa. Haastateltavat kertovat esimerkiksi seksuaali­väkivallasta, tutkijat äärioikeiston noususta tai mikromuoveista, jotka tuhoavat kehomme. Suomessa oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kouluammunta.

Ammatillinen ja henkilökohtainen maailmankuvani ovat ristiriitaiset. Toimittajana kirjoitan usein pahasta maail­masta, mutta yksityishenkilönä olen osa yhteisöä, joka todistaa kerta toisensa jälkeen, etteivät ihmiset toivo pahaa toisilleen, vaan halua­vat tutustua, kertoa, selittää ja auttaa.

Kokemukseni on subjektiivinen, enkä voi luvata kenellekään, ettei mitään ikävää satu. Varovainen kannattaa olla, mutta sen voin kuitenkin taata, että ihmisten tapaaminen eri maista vähentää vihaa ja ennakkoluuloja.

Se auttaa myös ymmärtämään taloudellisia eroja ja sotia sekä paljastaa sen, että maailma ei kaikilta osin ole niin paha paikka kuin usein ­väitetään.

Yhteisön kautta voi vaikuttaa muihin

Tapasin venäläisen ­Mariian uudelleen Prahassa. Hän kertoi lopettaneensa kemian alalla työskentelyn ja vaihtaneensa muodin pariin. ”Keskustelu kanssasi muutti minua”, hän kertoi. Liikutuin kyyneliin.

Toisaalta maailma ei ole kaikille samanlainen. Minä olen valkoinen pohjoismaalainen nuori nainen.

Eräs majoittamani kiinalainen 24-vuotias nuori mies kertoi, että hänen oli vaikeaa löytää majapaikkoja. Ihmiset olivat häntä kohtaan epäluuloisia. He vastasivat hänen viesteihinsä ­tylysti ja laukoivat rasistisia vitsejä siitä, että hän on kiinalainen.

Ehkä juuri siksi tällaisia yhteisöjä tarvitaan. Yksi vieras kerrallaan muukalaisviha vähenee, ja opimme eri kulttuureista.

Kansainvälisen yhteisön kautta voi myös itse vaikuttaa muihin. Minä en esimerkiksi suostu majoittamaan ketään, joka on matkalla turistiksi Venäjälle. Kirjoitan heille pitkän viestin, jossa kerron, että sinne ei pidä mennä, ellei halua rahoittaa sotaa.

Lue myös: Z-sukupolvisen pulma: ”En osaa tehdä pienimpiäkään päätöksiä – uskon sen kertovan ikäisteni ristiriitaisesta suhteesta sitoutumiseen”