Petteri Sihvonen, oletko todellinen henkilö vai Johtavan hahmo?
Petteri Sihvonen ymmärtää, etteivät kaikki hänen lukijansa ja kuulijansa erota toisistaan Johtavaa ja Sihvosta.
Petteri Sihvonen on jääkiekkoanalyytikko, toimittaja, kirjailija ja yksityishenkilö. Hattu roolien välillä vaihtuu luontevasti, mutta yleisöllä on joskus vaikeuksia pysyä perässä.
Jääkiekkoanalyytikkona tunnettu Petteri Sihvonen pyöräytti kynästään muistelmateos Johtavan, jonka luki sitten nauhalle. Johtava julkaistiin äänikirjana vuonna 2022 ja Seuran mies kuunteli teoksen marras-joulukuussa 2023.
Omaelämäkerrallinen teos käsittelee ennen kaikkea Sihvosen uraa Johtavan roolissa. Johtava oli hahmo ja karikatyyri, jonka Sihvonen ja Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä aikoinaan loivat.
Kuten suomalaista urheilujournalismia tällä vuosituhannella seuranneet muistavat, hahmo oli kärkäs, välillä jopa aggressiivinen kommentaattori, jonka raskaan kynän alle joutuivat vuoroin kaikki jääkiekkojohtajat ja toisinaan jopa toiset toimittajat.
Seuran mies ymmärsi jo vuosia sitten, että Johtavan hahmo ja Petteri Sihvosen henkilö ovat kaksi eri asiaa. Tätä teemaa monin paikoin käsittelee myös Johtava, toki monen muun teeman ohella.
Äänikirjan kuunneltuani soitin heti Sihvoselle, sillä halusin kysyä monta asiaa. Ja tässä kysymykseni ja Sihvosen vastaukset nyt tulevat.
Elinvoimainen Divari
No niin Petteri, käydäänpäs nyt läpi tämä äänikirjasi Johtava. Eli käsittelet myös peliuraasi, ja viimeinen ammattilaistason kautesi pelaajana oli 1994-95 I-Divisioonassa turkulaisessa Kiekko-67:ssa. Oliko divari vielä tuolloin sarja, jossa pelaamalla aikuinen ihminen saattoi elättää itsensä?
”Oli. En mene takuuseen siitä, oliko se sitä ihan kaikilla divaripelaajille, mutta aika monille oli. Itse pelasin divarissa jonkinlaisella liigapelaajan statuksella. Turkua edeltävän kauden pelasin divarissa Imatran Ketterässä, jossa sopimus oli aika erikoinen, sillä osa siitä tuli tavarana ja osa milloin mitenkin. Mutta kyllä sillä itsensä elätti, samoin kotona olleen vaimon ja pienen lapsen. Turun aikana oli jo kaksi pientä lasta ja kolmas tulossa. Silloin opiskelin pelaamisen ohessa, eikä tarvinnut opintolainaa ottaa.”
Niin että ruokit sillä divaripelaajan palkalla muitakin kuin itsesi.
”Niukasti elämällä divaripelaajan palkalla tuli perhe toimeen silloin. Jyrki Santalan kanssa käytiin pitkät ja mielenkiintoiset palkkaneuvottelut Turussa. Hän oli siis Tepsin pomo, mutta päätti myös farmiseura Kiekko-67:n asioista. Sopimusta oikein vänkäämällä vängättiin. Hän valitteli, että tulee niin kalliiksi, kun pitää niin monelle maksaa palkat. Kaiken kaikkiaan mulla oli sellainen onni, että vuosina 1986-95 sain divarissa ja SM-liigassa pelaamalla olla enemmän kuin puoliammattilainen.”
Eli niihin aikoihin Suomessa todella oli kaksi enemmän tai vähemmän ammattilaissarjaa.
”Oli. Tai kyllä Divari enemmän oli puoliammattilaissarja, mutta kuitenkin moni sai elantonsakin. Joka tapauksessa ihan erilaista kuin mitä Mestis nykyään on.”
Jursinovilaisuuden ytimessä
Kyllä. No kirjassasi palaat monta kertaa aivan ensimmäiseen julkaistuun lätkätekstiisi. Se on juttu nimeltä Jursinovilaisuus, ja julkaistiin Jääkiekkolehdessä silloin 90-luvulla. Niin kerro nyt vielä, kuinka tärkeä tuo teksti ja sen julkaiseminen oli kirjoittajan urallesi?
”Kyllä se oli aivan ratkaiseva. Ari Mennander sen julkaisi, ja siitä alkaen oli tie kirjoittajana auki. Vaikka todellisen urheilukirjoittajan työn aloitin vasta kymmenisen vuotta myöhemmin, niin kyllä esimerkiksi Urheilulehden Jukka Rönkä muisti, että sellainen teksti oli ollut. Ennen kaikkea tekstin julkaisemisesta tuli itselleni tuli ymmärrys siitä, että osaan siirtää ajatukseni paperille. Opiskelin yliopistolla kirjallisuutta, ja kun tekstini julkaistiin, joku sellainen alustava ajatus tuli, etten ole aivan mitätön, vaikka jääkiekkourani päättyisikin. Kirjoittamisesta syntyi minulle omassa ajattelussani silloin varakortti valmentajan uralle ja ylipäätään asia, johon ajattelin joskus vielä varmasti palaavani.”
Varakortti valmentajan uralle?
”Niin, voi olla, että se teki minusta vähän huonomman valmentajan. On omalla tavallaan huono asia, että on olemassa varakortti, koska silloin ei välttämättä panosta joka soluaan siihen sen hetkiseen pääasiaan. Olen esimerkiksi seurannut läheltä Antti Pennasen uraa. Ei hänellä ole koskaan ollut mielessään mitään varakorttia, vaan hän on aina tähdännyt vain siihen, että hänestä tulee jääkiekkovalmentajana aivan huippu. Kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, satsaaminen on maksimaallista.”
Kirjastasi jäi mieleen, että Summasen Rami oli ilmeisesti siitä Jursinovilaisuus-tekstistä hyvin innostunut?
”Kyllä Rami luki sen Jääkiekkolehden numeron hiirenkorville. Hänellä oli lehti mukanaan jäähalleilla ja näytti sitä muun muassa selostaja J-P Jalolle ja sanoi, että jumalauta asia on juuri niin kuin tässä tekstissä lukee. Sitten Rami vielä soitti minulle, ja sanoi, että tuota se jursinovilaisuus tasan tarkkaan on. Kyllä se tuntui hyvältä, sillä Rami jos kuka tiesi, mitä se jursinovilaisuus tarkoitti.”
Jursinov senior & junior
Eli silloin siis viimeisellä pelikaudellasi Vladimir Jursinov vanhempi valmensi Tepsiä ja nuorempi Jursinov Kiekko-67:aa. Mistä siinä jursinovilaisuudessa oli tai on lyhyesti kerrottuna kyse?
”Siinä kyse on valmentajasta, joka Neuvostoliiton ajoista alkaen oli aina joutunut valmentamaan toiseksi tai kolmanneksi parasta pelaajamateriaalia. Siitä seurasi, että jursinovilaisuus oli eräänlaista vastavalmentamista pelitavan suhteen. Vastoin jokseenkin kaikkia pallopelien perussääntöjä syöttäminen oli minimoitu. Hänen ohjeensa oli, että parempi kuin kuljetat ja vedät itse, älä syötä. Kamppailupelaamista harjoiteltiin merkittävästi. Saku Koivu oppi Jursinovin treeneissä älyttömän taitavaksi irtokiekkojen poimijaksi. Treeneissäkin aloitettiin kamppailemalla ilman edes alkulämmittelyä. Suurin pohjaidea oli se, että lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensinnäkin tuotettiin NHL-pelaajia, eli saatiin yksilö kehittymään, ja samalla tietysti joukkue voitti pelejä ja mestaruuksia.”
Syöttäminen minimoitiin?
”Niin, TPS syötti siihen aikaan vain noin 60-70 prosenttia siitä määrästä, mitä joukkue oli Jortikan aikana syöttänyt.”
Kun olit Kiekko-67:ssa, veljesi Toni pelasi Tepsissä. Oliko Jursinov seniorin ja Jursinov juniorin jursinovilaisuus sitä yhtä ja samaa, vai oliko heillä jotain eroja?
”Kyllä se aika lailla samaa oli. Metodologia oli sama. Harjoitteet olivat samat. Poika Jursinov antoi syöttää vähän enemmän, mikä tosin saattoi johtua siitäkin, ettei hänellä ollut yhtä kovaa auktoriteettia kuin isällään. Mutta silti esimerkiksi kerrankin, kun olin joukkuekaverini kanssa kahdella yhtä vastaan hyökkäyksessä, olin hyvässä vetopaikassa valmiina, mutta kaveri veti itse huonommasta paikasta. Maalia ei syntynyt, mutta kun mentiin vaihtoaitioon, niin Jursinov junior vain kehui, että hyvä kun vedit itse.”
Mutta ajattele, ei sinun Kiekko-67:n kaudesta mennyt kuin vuosi tai kaksi, niin Jursinov junior valmensi Ilveksessä Raimo Helmistä. Eihän hänelle voinut sanoa, että syötä vähemmän.
”No siinä se ero onkin, liigavalmentajana Jursinov junior ei enää valmentanut jursinovilaisittain, vaan jotakin välimallia. Hän oli lentäjän poika, eli lähes sankari siis itsekin laulun sanojen mukaan. Varmaan Ilveksessäkin jatkettiin kamppailutreenejä ja näin, mutta kyllä itse peli oli erilaista.”
Johtavan hahmo
No mennään sitten tähän Johtavan hahmoon, jota siis kutsun nimenomaan hahmoksi. Tämä hyvin kontroversiaali hahmo voimakkaine mielipiteineen ja hyökkäävine kirjoitustyyleineen luotiin sinun ja Urheilulehden päätoimittajan Jukka Röngän yhteistyönä. Oliko ja onko se nyt sitten näin, ettei mediassa oikein pärjää kirjoittajana, jos esiintyy sovittelevana toisaalta ja toisaalta -henkilönä? Täytyykö olla mustavalkoiset ja jyrkät näkemykset saadakseen suosiota kirjoittajana?
”Ehkä se on mennyt siihen, että kaikki journalismi, etenkin urheilujournalismi, on sattumoisin nyt sellaista, että brändätään. Siihenhän kuuluu kantaa ottaminen. Kun aloitin, journalismi ylipäätään tuntui objektiivisemmalta. Nyt yleisö ainakin on tunnistavinaan, melkein kaikilla journalisteilla on kantoja. Mutta en toki usko, etteikö edelleen voisi tehdä hyvää uraa journalistina ottamatta liikaa kantoja. Sehän se journalismin alkuperäinen ja parempi idea on, että on juuri se toisaalta ja toisaalta -punninta. Oma ajatuksenihan oli alun perin olla ihan toisenlainen kirjoittaja. Sellainen, joka kirjoittaa pelkkää kuivaa, narisevaa asiaa ja analyysia.”
Mutta kuivan narisevasta ei synny mitään pöhinää.
”Ei synnykään. Mutta tajusin jo 16-vuotiaana, että kynällä voi ottaa minkä tahansa roolin. Silloin tuli yksi ymmärryksen hetki, että pärjään kynällä. Rönkä oli varmaan jostain englanninkielisen journalismin maailmasta haistellut, että tuollaiselle Johtavan kaltaiselle mielipidejournalismille, joka on oksymoroni, voisi olla kysyntää.”
No tähän mielipidejournalismiin olinkin juuri tulossa. Eli kirjassasi käytät Urheilulehdestä tosiaan muutamaan kertaan tätä ilmaisua mielipidejournalismi. Muistan itsekin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä muutamaan kertaan Urheilulehteä tilanneeni ja jo tuolloin journalismin parissa puuhastelleena ihmetelleeni, että tässä lehdessä voi olla hyvinkin pitkiä juttuja ilman kuitenkaan yhtään haastattelua.
”Toki ainakin omissa teksteissäni oli taustalla erottuminen. Siihen Johtavan rooliin oli kirjoittajana hyvin helppo heittäytyä.”
Ei tarvinnut soitella
Niin, toimittajana se ainakin tuntuu aika tehokkaalta, ettei tarvitse käyttää aikaa asiantuntijan tavoitteluun ja haastatteluun, vaan sen sijaan ryhtyy vain kirjoittamaan, miten itse näkee asiat.
”Noinhan se on, tässähän samaan kirjoittavaan persoonaan tungetaan se toimittaja ja asiantuntija. Urheilulehdestä ei tarvinnut alkaa soittelemaan kellekään. Nykyään ymmärrän paremmin sitä närkästystä, mitä toimintatapamme aiheutti. Silloin aikoinaan ajattelin vain hölmösti, että mikseivät muutkin tee näin. Kyllä mä nykyään ymmärrän, että se närkästys oli ihan oikeutettuakin.”
Minusta tuntuu, että monilla lukijoillasi on usein ollut vaikeuksia erottaa toisistaan Johtavan hahmo sekä Petteri Sihvosen henkilö. Onko hahmon ja henkilön erillään pitäminen ollut sinulle itsellesi aina helppoa?
”Kyllä se siviilielämässä on ollut tosi helppoa. Johtavahan on kaikkitietävä ja -osaava, kun taas Petteri Sihvonen ei tietenkään ole. En minä perheen tai kavereiden kanssa koskaan ajattele, että tässä Johtava tapaa ihmisiä tai ruokakaupassa, että tässä Johtava kerää tavaroita ruokakoriin. Mutta kun esimerkiksi aiemmin elämässä kävin vaikka baarissa, niin olisin toivonut, että minua kohdellaan Petterinä eikä jonakin hahmona. Siinä on monesti tullut se ristiriita, että vaikka itse ajattelen meneväni jossain Petterinä, niin toiset eivät sitten kuitenkaan ole ajatelleet. Varmasti olen Johtavan hahmon myötä menettänytkin jotain elämässä, Johtava on tietyiltä osin supistanut elämääni Petterinä.”
Mutta mitä ajattelet siitä, että yleisöstäsi monelle on vaikea erottaa toisistaan Petteri ja Johtava?
”Ymmärrän sen ja hyväksyn sen. Hyvin vähän sitä on ajateltu, että kyseessä voisi olla jonkinlainen rooli ja vähän leikkiä puolivakavalla asialla. Sitä se on minun puoleltani ollut. Silti varmaan ainakin yhdeksän kymmenestä ajattelee, että olen outo ihminen.”
Johtavasta Pohtivaksi ja takaisin Johtavaksi
Niin, kyllä. No tämä Johtavan hahmo sitten pitkällisen ajanjakson jälkeen jalostui Urheilulehden jälkeen Pohtivaksi, jota on saatu lukea ainakin Maikkarilta. Onko tämä Pohtiva hieman lähempänä Petteri Sihvosta?
”Onhan se huomattavasti. Pohtiva on sitä alkuperäistä ajatustani urheilukirjoittamisesta. Sitä kautta on parempi tavoitella lätkän totuutta ja monisärmäisyyttä. Mutta on sanottava, että Pohtiva ei ole niin suosittu kuin mitä Johtava parhaimmillaan oli. Vasta kun viime vuosina olen vienyt Pohtivan kynää lähemmäksi Johtavaa, jutut ovat ruvenneet vetämään paremmin. Ehkä minuun oli liitetty tiukat ja kovat mielipiteet niin vahvasti, että kun niitä ei tullutkaan, lukijat joutuivat sekaannuksen tilaan.”
Pohtiva on liukunut jälleen lähemmäksi Johtavaa.
”Kyllä. Luulen, että se on katsottu Maikkarillakin aivan hyväksi, sillä ne jutut vain ovat luetumpia sillä tavalla.”
No Johtava-kirjassa minua viihdytti tämmöinen yksityiskohta, kun sanot siinä, että kaikki erimielisyydet mitä esimerkiksi lätkästä työkseen kirjoittavilla ja puhuvilla on, pitäisi nimenomaan käydä läpi julkisesti. Että eihän siitä ole kenellekään mitään hyötyä, jos kahden kesken jutellaan suljetun oven takana tai puhelimessa.
”Olen tästä Johtavan eli itseni kanssa sataprosenttisesti samaa mieltä. Eihän julkisuudessa oleva ristiriita poistu sillä, että joku soittaa toiselle ja haukkuu sen pystyyn. Ristiriidat pitää selvittää julkisuudessa, sillä minun ajattelussani asiat riitelevät, eivät ihmiset. Jos ihmiset alkavat riidellä, ollaan epäonnistuttu.”
Missä Esko Seppänen?
Tässä kirjassa muuten yksi asia, mitä odotin koko ajan, mutta sitä ei sitten kuitenkaan tullut, oli enemmän stooria Esko Seppäsestä. Tehän olitte pitkään aikaan työkavereita Urheilulehdessä, mutta kirjassasi vain muutamaan kertaan ohimennen toteat asian. Etkö jossain vaiheessa työskennellyt aika vahvastikin hänen kanssaan?
”Työskentelin kyllä. On mahdollisuuksien rajoissa, että vielä joskus tulee kirja Johtava 2. Sen tekstiä on olemassa noin 50 liuskaa. Teksti alkaa aika vahvasti Esko Seppänen -osuudella. Tuo mainitsemasi ensimmäisen Johtavan puute on tiedostamaton, sillä olen tosiaan kokenut, että aivan olennaisina työkavereina työskentelimme. Käytännössähän minä valitsin Eskon Urheilulehteen, en nyt muista, että kerronko sitä Johtavassa.”
Et kerro.
”No niin se meni. Vaikea sanoa täsmällisesti, että miksi Esko on jäänyt Johtavassa niin pieneen osaan, sillä kyllä hän oli merkittävä. Hän oli hyvä kollega ja meillä oli kummallakin tahoillamme kova vauhti päällä. Voisiko siinä pienessä osassa olla taholtani jotain sellaista ajattelua – nyt, kun oikein tarkkaan ajattelen – että saatoin silloin jotenkin ajatella, että Esko oli vain kisälli. Ja se ajatus sitten jotenkin heijastuu kirjassa. Jotain tämmöistä siinä voi olla. Nythän hän on omalla alallaan kisällin sijaan mestari. Mutta jos tuo Johtava 2 joskus julkaistaan, niin silloin Esko pääsee enemmän esille, sillä minulla on aivan valtava määrä Eskoa koskevia hyviä anekdootteja.”
En tunne Seppästä ihmisenä lainkaan, mutta Urheilucastin juttujen perusteella olen havaitsevinani hänen kasvaneen tässä vuosien varrella aika lailla ihan sekä ammattilaisena että ihmisenä ja persoonana.
”Esko oli Urheilulehden aikana vielä nulikka, mutta pikkuisen olin minäkin. Minun ei enää nelikymppisenä olisi pitänyt olla nulikka, mutta Eskohan oli Urheilulehdessä aloittaessaan vasta 22.”
22!
”Niin, ajattele. Olen aina pitänyt häntä suunnilleen kolmekymppisenä, mutta oli silloin 20 ja nyt 40. Nyt Urheilucastissa hän on selvästikin löytänyt oman juttunsa. Hän on auktoriteettikammoinen ihminen. Hänestä olisi aivan hyvin voinut tulla televisiossa ammattilainen, mutta kun siellä joutuu tekemään yhdessä muiden kanssa.”
Entäs romaanisi?
No toivottavasti tämä osa kaksi vielä joskus ilmestyy. Siitä pääsee jonkinlaisella aasinsillalla siihen, että sinultahan on tullut romaani nimeltä Kolkko. Sen ilmestyminenhän oli selvästi Petteri Sihvoselle tärkeä asia, niin miksi Johtavassa mainitaan koko asiaa hyvin vähän?
”No äänikirja Johtava käsitteli nimenomaan näitä Johtavana sanottuja, kirjoitettuja ja tehtyjä asioita, kun taas Kolkko on kirjoitettu Petteri Sihvosen ominaisuudessa. En ihan kunnolla osaa perustella, mutta haluan pitää nuo vähän erillään. Minullakin pitää olla jotain omaa, jota en liitä siihen tekaistuun Johtavan hahmoon. Olin aikoinaan Jere Karalahden Wicked Game podcastissa vieraana, ja hän kysyi elämäni suurimmista saavutuksista. Ajattelin heti, etten halua mainita elämäni suurinta saavutusta, joka on Kolkko. Olen todella ylpeä siitä, että jokaisessa suomalaisessa kirjastossa on Kolkko.”
Kyllä, ymmärrän. Johtavan aivan loppupuolella sanot Johtavana, että et oikein pidä faneista – tai kannattajista, kuten heitä tai meitä itse kutsun – mikä jäi mieleeni esiin pistävänä yksityiskohtana. Pelaajathan nimittäin sanovat, että ilman kannattajia ei oikein olisi oikein mitään, että sittenhän voisi yhtä hyvin pelata kavereiden kesken ulkojäillä.
”Pelaajathan ovat tuossa oikeassa. Se oli aika rumasti sanottu kannattajista, mutta Johtava ei kirjoita tavalliselle kannattajalle, vaan oppineille kannattajille. Ja olen kyllä sitä mieltä, ettei ihmisen kannattaisi liikaa uhrata vapaa-aikaansa urheilun seuraamiselle. Jääkiekkokannattajien pitäisi lisäksi käydä teatterissa ja taidenäyttelyissä, tai pelkästään niissä.”
Aivan, no siihen on hyvä päättää nyt tällä kertaa. Jääkiekkokannattajien pitäisi lopettaa kannattaminen ja käydä vain taidenäyttelyissä. En ehkä ole aivan samaa mieltä, mutta taidan tavoittaa tulokulmasi.