”­Havahtuminen ei ollut ­merkki lähestyvästä kuolemasta” – Tutkimus antaa dementikkojen väliaikaisesta havahtumisesta uutta tietoa

Dementikoiden havahtuminen on ollut tutkimuksen kohteena. Tuore kyselyyn perustuva yhdysvaltalaistutkimus tuo ilmiöön kaivattua lisävaloa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Dementikoiden havahtuminen on ollut tutkimuksen kohteena. Tuore kyselyyn perustuva yhdysvaltalaistutkimus tuo ilmiöön kaivattua lisävaloa.
Teksti:
Jani Kaaro

Sanomalehti The Guardian kertoi muutama vuosi sitten erikoisen tarinan muistisairaasta miehestä, joka sai muistinsa takaisin.

Ward Porterfield oli tuolloin ollut 83-vuotias ja asui palvelutalossa. Hän oli sairastanut pitkään Alzheimerin tautia eikä ollut tunnistanut läheisiään vuosiin.

Eräänä päivänä, kun tytär oli vierailulla, vanhus olikin yhtäkkiä oma entinen itsensä. Hän tunnisti tyttärensä, ­kysyi sukulaisten kuulumisia ja muisti vanhoja asioita kuin ei olisi koskaan muistisairas ollutkaan.

Kahden päivän päästä hän kuoli.

Tapahtuuko aivotoiminnassa muutoksia kuoleman lähestyessä?

Porterfieldin tarina ei ole ­ainoa. Lääketieteellinen ­kirjallisuus tuntee hyvin ilmiön, ­jossa dementoitunut ihminen havahtuu väliaikaisesti ”hereille”.

Siitä käytetään lääketie­teellisessä ­kirjallisuudessa ­nimitystä paradoksaalinen havahtuminen tai terminaalinen ­havahtuminen. Jälkim­mäinen nimi viittaa siihen, että eräiden havaintojen ­mukaan ­havahtumisia koetaan nimenomaisesti lähellä ­kuolemaa.

On spekuloitu, että kuo­leman lähellä aivotoiminnassa tapahtuisi ­muutoksia, jotka havahduttaisivat ­dementikon.

Havahtuminen ei ole kuoleman merkki

Tuore yhdysvaltalaistutkimus dementikoiden havah­tumisesta tuo ilmiöön kaivattua ­lisävaloa.

Se perustuu kyselyyn, joka lähetettiin yli kolmelle tuhan­nelle dementiaa sairastavan ­läheiselle. Lähes kuusi­sataa ­läheistä vastasi kyselyyn, ja heistä jopa 61 prosenttia ­raportoi todistaneensa ainakin yhden havahtumisen.

Tutkimus osoitti, että ­havahtuminen on yleisintä Alzheimerin taudissa mutta paljon harvinaisempaa muissa dementian muodoissa.

Suurin osa havahtumisista oli lyhyt­aikaisia, korkeintaan puoli­tuntisia, mutta pienen osan kohdalla havahtuminen ­kesti vuorokauden tai kauemmin. Puolet läheisistä ilmoitti, että havahtumisen hetkellä kommunikaatio oli selvää ja ongelmatonta.

Kenties mielenkiintoisin ­tulos oli kuitenkin se, että ­havahtuminen ei ollut ­merkki lähestyvästä kuolemasta. ­Suurin osa havahtuneista eli vielä puoli vuotta tai kauemmin.

Lue myös: Tuijasta tuli Alzheimeriin sairastuneen miehensä omaishoitaja – ”Vaikka yhteiset muistot Askolta häviävät, uskon, että tunteet yhä pysyvät”

X