Näin kunto nousee – kunnonkohotus alkaa arkiliikunnasta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kävely on hyvä lääke, jos mielessä on kunnonkohotus. © Colourbox
Huonokuntoisen kannattaa aloittaa kunnonkohotus kävelyn lisäämisestä, sanoo UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

Kunnonkohotus alkaa arkiliikunnasta

Totta. Jos lähtökunto on todella huono, arjen liikkuminen riittää kasvattamaan kuntoa. Paras tapa alkaa liikkua on esimerkiksi kauppa- ja työmatkojen kävely mahdollisuuksien mukaan.

Vähitellen matkoja kannattaa alkaa pidentää ja ottaa mukaan lisähaastetta. Esimerkiksi kerrostalossa asuville rappusten nouseminen on erinomaista haastavaa arkiliikuntaa. Jos on nivelongelmia ja ylipainoa eikä käveleminen tunnu hyvältä, kannattaa kokeilla pyöräilyä tai vesiliikuntaa.

 

Kunto nousee vain hengästymällä

Totta. Siinä vaiheessa, kun esimerkiksi vähän pidempien kauppareissujen kävely sujuu jo hyvin ja haluaa kohottaa kuntoa lisää, täytyy lisätä tehoa. Koiranpissattamislenkit eivät riitä kestävyyskunnon parantamiseen, vaan vauhdin täytyy kasvaa kunnon myötä. Kestävyyskunto nousee vain, jos hengästyy hieman ja tulee myös vähän hiki. Vanha hyvä perussääntö on PPP eli pitää pystyä puhumaan samalla kun liikkuu.

 

Lihaksia voi treenata vain salilla

Tarua. Lihaskuntoa voi hyvin treenata ilman mitään apuvälineitä käyttämällä vastuksena pelkästään oman kehon painoa. Kotona voi esimerkiksi tehdä punnerruksia, vatsalihasliikkeitä ja kyykkyjä.

Hyvä apuväline on vastuskuminauha. Käsilihaksia voi esimerkiksi treenata sitomalla vastuskuminauhan toisen pään vaikka ikkunan karmiin, ottamalla toisesta päästä kiinni ja tekemällä vastusta hyväksi käyttäen hauis- ja ojentajaliikkeitä. Kotikuntosaliin löytyy lisää ohjeita esimerkiksi UKK-instituutin sivuilta.

Lue myös:

Kunto ei nouse, väsyttää ja hengästyttää – kärsitkö tietämättäsi anemiasta?

Kunto voi kohota vielä kuusikymppisenäkin – näin se onnistuu

Nyt tutkittua: Jo muutama minuutti riittää – kovatehoinen intervalliharjoittelu kohottaa kuntoa

 

 

X