Möyri mullassa – vastustuskykysi iloitsee monipuolisista mikrobeista!

Jaa artikkeliTilaa Seura
Multaiset kädet
© iStockphoto
Kun kätemme ”likaantuvat” metsämaapohjaiseen ainekseen, sillä on positiivinen vaikutus mikrobeihimme ja vastustuskykyymme.

Parantavatko multaiset kädet vastustuskykyä?

Puutarhahanskoja ei välttämättä kannata käyttää eikä käsiä pestä saippualla porkkanan noston jälkeen, sillä maaperän monipuoliset mikrobit voivat olla yllättävän terveellisiä, sanoo Tampereen yliopiston virologian professori Heikki Hyöty.

Vähentävätkö multaiset kädet allergisuutta?

Tutkimuksessamme toimme metsämaan monipuoliset mikrobit kaupunkiympäristöön selvittääksemme, vähentääkö se allergiariskiä.

Kerrostaloissa asuvat kaupunkilaiset hieroivat metsämaa-sammalpohjaista pulveria käsiinsä kolme kertaa päivässä kahden viikon ajan. Tämä muuttaa ihon ja suoliston mikrobistoa ja erityisesti sen monimuotoisuutta. Uskomme, että sillä on terveysvaikutuksia.

Suojaavatko likaiset kädet siis sairauksilta?

Kun kätemme ”likaantuvat” metsämaapohjaiseen ainekseen, on sillä tuloksemme mukaan vaikutusta mikrobeihimme ja vastustuskykyymme. Jatkotutkimuksessa on tarkoitus selvittää, voitaisiinko tällaisella kokeella ehkäistä allergiaa, astmaa, keliakiaa ja Crohnin tautia.

Kannattaako kädet pestä saippualla?

Flunssakaudella ruuhkabussissa matkustettuaan kannattaa pestä kädet saippualla infektioiden estämiseksi. Mutta kun on ollut nostamassa porkkanoita maasta, käsien jynssääminen saippualla ei välttämättä ole järkevää, mikäli ihossa ei ole haavoja.

Metsänmikrobeista suurin osa on viruksia ja bakteereita, jotka eivät infektoi ihmistä, mutta antavat puolustuskyvylle harjoitusta. Ilman tätä harjoitusta keho voi alkaa hyökätä omia kudoksia tai esimerkiksi siitepölyä vastaan.

X