Onko rakkaus todellakin sokea?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
© Colourbox
Moni sijoittaa tunteet sydämeen, mutta todellisuudessa aivot ovat rakastumisen tärkein elin. Sen sijaan rakkaus on sokea -sanonta saa vahvistusta lääketieteellisistä tutkimuksista.

1. Miksi kesää pidetään rakastumisen aikana?

Useimmilla ihmisillä mieliala paranee talvesta kesään siirryttäessä. Ihmisten toimintatarmo ja fyysinen aktiivisuus lisääntyvät ja toisiin ihmisiin otetaan entistä helpommin kontaktia. Taustalla saattaa olla aivojen tuottaman hermovälitteisen mieliala-aineen, serotoniinin, määrän lisääntyminen, kun aurinko alkaa paistaa. Serotoniini ikään kuin herättää valmiuden rakastumiselle. Tutkimusten mukaan serotoniinia käytetään aivojen aivosaaressa ja pihtipoimussa runsaasti ja sen seurauksena vieraat kasvot alkavat viehättää ja empatian tunteet heräävät aikaisempaa helpommin.

2. Miksi rakastuminen on stressin kaltainen tila?

Verikokeiden perusteella rakastuminen lisää noin 40 prosenttia stressihormoni kortisolin erittymistä lisämunuaisen kuorikerroksesta. Kortisolin ansiosta elimistö valpastuu seuraamaan, mitä ympärillä tapahtuu, auttaa suuntaamaan aikaisempaa paremmin huomiota tärkeäksi koettuun asiaan ja lisää valmiuksia toimia yllättävissä käänteissä. Stressi tekee rakastuneen myös aika ajoin unettomaksi. Myös rakastumisesta johtuva kortisolin erittyminen on elimistölle pitkään jatkuessaan rasittavaa.

3. Vaikuttaako rakastuminen eri tavalla naisen kuin miehen käyttäytymiseen?

Pikemminkin näyttäisi siltä, että naiset ja miehet käyttäytyvät melko samalla tavalla. Rakastuminen vaikuttaa testosteronin eli miessukuhormonin määrään verenkierrossa. Naisilla määrä kaksinkertaistuu ja miehillä vähenee 40 prosenttia. Sen ansiosta sukupuolet ikään kuin lähestyvät toisiaan psykologisella puolella, mutta hormonipitoisuuksissa siihen tarvitaan päinvastaiset muutokset. Lisääntynyt testosteroni tekee naisista aikaisempaa joustavampia, lempeämpiä ja vähemmän laskelmoivia. Miehistä tulee testosteronin vähenemisen ansiosta vähemmän ag-gressiivisia.

4. Mitä rakastuminen on eli mitä ihmisessä silloin tapahtuu?

Aivot on rakastumisessa tärkein elin ja niissä tapahtuu kemiallisia muutoksia. Esimerkiksi mantelitumakkeen, joka on tunteiden tulkki, serotoniinin käyttö hiipuu, ja siitä seuraa, että surun ja vihan tunteet hiipuvat myös. Samalla, kun negatiiviset tunteet häviävät, häviää myös tunnepohjainen oppiminen: huonot kokemukset eivät palaudu uudessa rakastumistilanteessa mieleen. Siksi ihminen ei opi aikaisemmista kokemuksista. Samalla liiallinen itsensä tarkkailu estyy, koska se voisi pilata rakastumisen tunteen ja estää tunteen syvenemisen.

Aivokuorukan ja häntätumakkeen dopamiinin käyttö lisääntyy. Aivokuorukka toimii vilkkaasti esimerkiksi silloin, kun pelataan peliä, jossa siirrytään tasolta toiselle. Häntätumakkeen ansiosta kiinnostus suuntautuu tunteiden kohteeseen.

5. Miksi rakastunut tuntee olevansa kaikkivoipainen?

Rakastumisen tunne on riemun tunne, ja siihen osallistuvat aivojen omat opioidit, morfiinin kaltaiset aineet. Opioidit voivat selittää kaikkivoipaisuutta: mielenkiinto ja keskittymiskyky on yhdessä asiassa, joka on kaikkein tärkeintä maailmassa. Kun siinä on itse mukana, tulee tunne, että pystyy mihin vain. Kun riemu hallitsee, suru ja masennus eivät pääse läpi.

6. Eroaako rakastuminen kemiallisesti muista tunteista?

Kyllä. Aivokuvantamistutkimuksissa on selvinnyt, että rakastuneella tietyt aivojen alueet sammuvat ja toiset voimistuvat. Siihen vaikuttavat esimerkiksi tunteen vaikutuksesta erittyvät hormonit. Juuri synnyttäneen, vauvaansa katsovan äidin aivokuva muistuttaa rakastuneen aivokuvaa. Sitä hallitsevat riemu ja hoivan tunne. Pelkästään seksuaalinen aktiivisuus ilman kiintymyssuhdetta näyttää aivokuvassa erilaiselta kuin rakastuminen, sillä rakastuminen ei ole pelkkää seksuaalista aktiivisuutta. Myös suru, masennus ja pelko tuottavat täysin erilaisia aivokuvia kuin rakastuminen.

7. Millaisia fyysisiä oireita rakastumiseen voi liittyä?

Koska rakastuminen lisää stressihormoni kortisolin, morfiinin kaltaisten opioidien ja kaipaushormoni noradrenaliinin erittymistä, niiden yhteisvaikutuksesta voi seurata useanlaisia fyysisiä oireita. Esimerkiksi vireystila voi kasvaa, voi seurata ruokahalun ja unentarpeen vähenemistä, seksuaalisen halukkuuden lisääntymistä sekä sydämentykyttelyä. Opioidien vaikutuksesta myös kivun tunne vähenee.

8. Aiheuttaako rakastuminen kaikissa yhtä voimakkaan tilan?

Rakastuminen on yleisinhimillinen piirre, mutta varmasti siinä on yksilöllistä vaihtelua. Joillakin rakastuminen syttyy vaimeana tai ei lainkaan. Siinä, miten voimakkaasti tunteet kokee, on eroja, samoin kuin siinä, montako kertaa elämänsä aikana rakastuu. Myös elämäntilanne velvoitteineen ja sidoksineen vaikuttaa, ja silloin ihminen voi esimerkiksi vältellä tilanteita, joissa voisi rakastua. Herkästi rakastuva voi sen sijaan rakastua yhtenään. Aivotutkimuksista tiedetään, että esimerkiksi vihan ja pelon tunteissa ihmisillä on selkeitä eroja, ja niin on varmasti myös rakastumisen tunteessa.

9. Kokevatko naiset ja miehet rakastumisen samalla tavalla?

Tunne on sama, mutta sen merkitys eroaa. Saman sukupuolen sisällä tosin voi olla suurempia eroja rakastumisen kokemisessa kuin keskimäärin miesten ja naisten välillä. Yksilöllisiin eroihin vaikuttaa myös esimerkiksi kulttuuritausta.

10. Miksi rakkaus loppuu?

Italialaisen tutkimuksen perusteella tiedetään, että veren hormonipitoisuudet palaavat ennalleen noin 1,5 vuodessa rakastumisesta ja riippumatta siitä, jatkuuko suhde vai onko se päättynyt. Sen sijaan yksilöllisiä eroja on siinä, miten pitkään tunne pitää vallassaan ja miten pitkään elimistö jaksaa pitää toimintaa yllä. Kemiallisten muutosten on välttämätöntä tasaantua, koska myös elimistön tavallista toimintaa pitää turvata. Jos rakastumisen kemialliset vaikutukset kestäisivät kovin pitkään, elimistö alkaisi uupua.

Jos suhde jatkuu, tunne lujittuu. Vaikka alkuvaiheessa tapahtuvia muutoksia aivokuvissa ei enää nähdäkään, psykologinen sitoutuminen olla paljon vahvempi kuin alun aivojen kemialliset muutokset – rakkaus muuttuu siis kemiasta psykologiaksi. Kehon kemian pitäisi muuttua myös henkilökemiaksi, mutta ellei niin käy, voi tulla ero.

 

Asiantuntijana Timo Partonen, tutkimus-professori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Seura 25/2013

X