Lasketteluonnettomuus sai Jennin sairastumaan syömishäiriöihin – Aivovamman myötä paino putosi puoleen normaalipainosta
Jenni Holopainen sairasti anoreksiaa, bulimiaa ja liikuntariippuvuutta vuosia ilman, että kukaan pystyi auttamaan häntä.
Syömishäiriövuosien aikana Jenni rääkkäsi kehoaan monella tavalla. Nykyään hän nauttii naisellisen pyöreästä kehostaan ja haluaa hoitaa itseään lempeästi ilman ylilyöntejä.
Jenni Holopaisella, 41, on lasketteluonnettomuudesta vain hämäriä muistikuvia. Yläasteella hän oli koulun järjestämällä liikuntareissulla, kun hän kaatui ja löi päänsä. Ambulanssi vei hänet pikavauhtia sairaalaan, jossa hän oli viikon koomassa. Sen jälkeen paluu normaaliin elämään ei enää täysin onnistunut.
”Syömättömyydellä hallitsin elämääni”
”Sairaalassa kuulin, että olin saanut aivovamman. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tarkkaan tietävän sen hoidosta. Kotona yritin unohtaa koko asian. Huomasin kuitenkin nopeasti, ettei se onnistunut.
Koulunkäyntini vaikeutui huomattavasti. Vaikka yritin parhaani, en enää pärjännyt yhtä hyvin kuin ennen ja sain huonoja numeroita. Opettajat alkoivat pitää minua laiskana.
Ainoa tapa, jolla tunsin hallitsevani elämääni oli syömättömyys. Aloin jättää kouluruokailut väliin, ja kotona söin niin vähän kuin mahdollista. Alimmillaan painoni putosi puoleen normaalipainostani.”
Matkalla alkoi ahmimiskierre
”Jossakin vaiheessa huolestuin itse syömättömyydestäni ja päätin mennä lääkäriin. Sain ohjeeksi pitää ruokapäiväkirjaa. Siitä ei ollut mitään hyötyä, koska minulta puuttui täysin kyky hillitä itseäni.
Olin äärimmäisen laiha, kun lukioaikana matkustin kaverini kanssa Tallinnaan lomalle. Siellä oli tarjolla kaikenlaisia herkkuja. Päätin kokeeksi ottaa yhden, minkä jälkeen en enää pystynyt lopettamaan. Ahmin koko reissun ajan.
Kotona en pystynyt katkaisemaan herkuttelukierrettä. Syömättömyys vaihtui hetkessä sairaalloiseksi syömiseksi. Ratkaisin asian niin, että aloin oksentaa lähes kaiken, mitä söin. Se sai minut tuntemaan itseni likaiseksi ja rumaksi.
Lukion jälkeen muutin Joensuuhun. Jatkoin sielläkin oksentamista, mutta sen lisäksi minuun iski liikuntahulluus. Lenkkeilin, pyöräilin, rullaluistelin ja harrastin aikidoa monta tuntia päivässä.
Olin tietoinen, että tein ylilyöntejä elämässäni, mutten ymmärtänyt miksi. Etsin apua monelta eri lääkäriltä ja terapeutilta. He sanoivat, että oireeni viittasivat epävakaaseen persoonallisuuteen tai Aspergerin syndroomaan. Kukaan ei ollut kiinnostunut aivovammastani.”
Apu löytyi neuropsykologilta – elämänhalu palasi
”Muutaman vuoden päästä muutin Turkuun. Siellä fyysinen kuntoni romahti täysin, enkä pystynyt enää elämään normaalia arkea. Hakeuduin yksityiselle neuropsykologille, mikä oli elämäni paras ratkaisu.
Psykologi oli ensimmäinen koskaan tapaamani ihminen, joka tuntui heti ymmärtävän oireitani. Jo se sai elämänhaluni palaamaan. Tapaamisen lopuksi hän totesi, että luultavasti ongelmani johtuivat vakavasta aivovammasta.
Tieto sai minut hakeutumaan neurologille, joka kirjoitti minulle lähetteen aivotutkimuksiin. Niissä kävi ilmi, että olin lasketteluonnettomuudessa saanut erittäin vakavan aivovamman, joka oli aiheuttanut syömiseen liittyvät ylilyönnit.
Diagnoosin jälkeen elämänlaatuni koheni nopeasti. Pääsin sairauseläkkeelle, mikä auttoi minua rauhoittamaan elämääni.”
Esikuva omalle lapselle
”Syömishäiriö pysyy elämässäni taka-alalla pienenä peikkona. Minun tekisi edelleen mieli joskus oksentaa. Viisivuotias tyttäreni motivoi minua kuitenkin pitämään elämäni kunnossa. Pidän huolta itsestäni, jotta voin olla hänelle hyvä esikuva. Yhteisille aterioille valitsen hyviä raaka-aineita, kuten kasviksia, nyhtökauraa ja lähellä tuotettua lihaa.
Kun tytär on isällään, pidän itselleni herkuttelujuhlat kotona. Kokkaan jotain tulista, ja katson illalla jännärin. Kaikkia sitä stressaavampia tilanteita vältän elämässäni. Pyrin elämään tasaista ja rauhallista elämää, jotten sortuisi taas ylilyönteihin.”
Aivovamma saattaa aiheuttaa ylilyöntejä
1. Aivovamma aiheuttaa usein kontrollivaikeuksia, minkä takia ihminen voi tahtomattaan tehdä erilaisia ylilyöntejä. Vamma saattaa vaikeuttaa myös monen asian samanaikaista käsittelyä.
2. On myös tavallista, että vamman saaneilla on poikkeavia ja haitallisia ruokailutottumuksia. Niitä on yleensä vahvasta halusta huolimatta hyvin vaikea korjata.
3. ”Kuntoutuminen alkaa oman elämän hallinnan harjoittelusta. Tuen ja ohjauksen avulla vamman saanut oppii vähitellen tunnistamaan haitallisen toiminnan ja sen jälkeen muuttamaan sitä. Prosessi voi kuitenkin viedä vuosia”, kertoo kliininen neuropsykologi Tarja Ketola Mehiläisestä.