Parkinsonin tauti vei Mikon työttömyyseläkkeelle: ”Masennukseen ei saa jäädä makaamaan”
Kun Mikko Kuitunen jäi Parkinsonin taudin vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle, hän tarvitsi mielekästä tekemistä. Pienen epäröinnin jälkeen hän uskalsi palata rakkaan teatteriharrastuksen pariin. Tunnin monologi oli rakas haave.
Mikko Kuitunen pitää puhekykyään yllä lukemalla ääneen vaimolleen Tuulalle.
Vaimo huomasi sen ensimmäisenä. Vuonna 2003 Mikko Kuitusen kädet eivät kävellessä heiluneet liikkeen tahdissa. Ne roikkuivat vartalon sivuilla. Kuitunen meni lääkäriin. Diagnoosiksi tuli Parkinsonin tauti.
Sähköasentajana pitkään töitä tehnyt Mikko oli tuolloin työnjohtaja. Hän jatkoi työelämässä vielä kolme vuotta.
”Sitten neurologi sanoi, että olisi viisainta jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle”, Kuitunen, 68, kertoo.
Mies ei asiasta innostunut. Hänhän oli vasta viisikymppinen.
Miten siinä iässä saisi päivänsä kulumaan ilman töitä?
Mielekäs teatteriharrastus
Työkyvyttömyyseläke oli lopulta ainoa vaihtoehto.
Mikko oli huomannut, että Parkinsonin tauti vaikutti työntekoon. Käsin kirjoittaessa kirjoitus alkoi normaalista, mutta teksti pieneni lopulta pelkäksi viivaksi, vaikka Kuitunen kuinka keskittyi.
Tietokoneella asian pystyi kiertämään. Sen käyttö ei kuitenkaan ollut aina mahdollista.
Kun työt sitten loppuivat, Kuitunen suuntasi energiansa teatteriin.
Teatteriharrastus oli alkanut nuorena kotikunnassa Laukaalla. Se oli jatkunut, kun Kuitunen vaimonsa Tuulan kanssa muutti Naantaliin 1980-luvun puolivälissä.
”Laukaalla vedin bingoa ja juonsin laulukilpailuja. Silloin tapasin Tuulan. Hän tuli yhteen kilpailuun laulamaan, voitti ja lumosi äänellään juontajan.”
Kuitusen esiintymisvietti oli nostanut päätään jo armeijassa. Hän toimi siellä pataljoonan radion toimittajana.
Naantalin teatterissa Kuitunen oli työn ohessa tehnyt kaikkea mahdollista teatteriin liittyvää: näytellyt, ohjannut ja lavastanut.
”Työkyvyttömyyseläkkeelle jäätyäni olen ollut toiminnassa mukana entistä enemmän. Parantumattoman sairauden kanssa masennukseen ei saa jäädä makaamaan. Pitää pyrkiä pysymään virkeänä ja tekemään jotain mikä on mielekästä.”
Itsensä haastamista
Teatteri tarjoaa sosiaalisen yhteisön ja monenlaista tekemistä. Pienessä teatterissa tehdään yhdessä ja kaikki tekevät kaikkea. Jos ei pääse lavalle, voi myydä lippuja tai keittää kahvia.
Kuitunen ei tosin ole tyytynyt pelkästään tähän. Sairaudesta huolimatta hän on valmis koviin haasteisiin.
Viime vuoden lopulla Kuitunen esitti Veteraani-nimistä monologia.
Tunnin kestävä esitys olisi valtava urakka kenelle tahansa. Jo pelkästään tekstin oppiminen vaati Kuituselta paljon töitä. Ja kun esityksessä oli yksin yleisön edessä, keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään.
”Monologi oli harrastajateatteriurani suurin haave. Olin täysin riippumaton kanssanäyttelijöistä. Kun vastaa roolista yksin, on hirveän haastavaa pitää yleisö kiinnostuneena.”
Kömmähdykset kuuluvat näytöksiin. Niihin Kuitunen suhtautui huumorilla. On tärkeää osata nauraa – myös itselleen.
”Ei haitannut, vaikka vähän vapisin tai puhe meni välillä sykeröiseksi. Vanhalle veteranille niin voi käydä. Voi olla jopa parempi, että olin lavalla hiukan häilyväinen kuin täysin skarppi”, Kuitunen sanoo.
Veteraani-esitys nimittäin kertoi muistiongelmista kärsivästä sotaveteraanista.
”Joskus pomppasin tekstissä jonkun kohdan yli. Kun muistin sen, palasin unohtamaani kohtaan. Sen saattoi tehdä, koska yleisö ei tiennyt miten teksti menee.”
Parkinsonin tauti muutti arjen. Mikon nielemisvaikeuksien vuoksi salaatit tehdään smootheiksi. Ne syntyvät kotikeittiössä yhteistyönä. Suvi Elo
Muuttuminen roolihenkilöksi
Koska Parkinsonin tauti vaikuttaa puheeseen, Kuitusen pitää kiinnittää siihen erityistä huomiota. Veteraania varten hän kävi puheterapiassa. Muuten Kuitunen pitää puhekykyä yllä lukemalla vaimolleen ääneen kirjoja.
”Vaimo kuuntelee, ja sitten keskustelemme lukemastani. Parhaillaan on menossa Thomas Eriksonin kirja Idiootit ympärilläni. Se kertoo erilaisista ihmistyypeistä.”
Kuitunen kiittää vaimoaan, joka on koko ajan ollut tukena. Positiivisella mielellä oleminen ja aktiivisena pysyminen eivät aina tapahdu itsestään.
”Se vaatii, että joku kannustaa ja paimentaa. Ilman vaimoa tuskin tekisin kaikkea sitä mitä tulee tehtyä.”
Teatterin hyviä puolia on kaiken muun ohella se, että esityksissä pitää asettautua eri ihmisten rooleihin. Samalla unohtaa hetkeksi itsensä.
”Kun puen roolivaatteita päälleni, muutun roolihenkilöksi. Kun otan vaatteet pois, palaudun takaisin itsekseni. Monologia harjoitellessani pidin kyllä kauheaa pulinaa kotonakin.”
Teatteriesitykset ovat iltaisin. Se tuo oman haasteensa, silla sairauden takia Kuitusen vireintä aikaa ovat päivät. Mutta kun tekemiseen on intohimo, voimia on aina löytynyt.
”Vaatii kovan ponnistuksen ja keskittymisen, että pärjää. Usein auttaa, että otan päivällä parin tunnin torkut.”
Kuitusen myönteiseen asenteeseen vaikuttaa myös hengellinen elämänkatsomus.
”Bahai-yhteisön positiivisuus on antanut minulle henkistä voimaa. Vaimoni oli yhteisön jäsen jo kun 1970-luvulla tapasimme. Näen sairaudessa positiivisiakin asioita. En tuijota pelkästään sen negatiivisiin puoliin.”
Säännöllinen elämänrytmi
Parkinsonin tauti esiintyy ihmisillä monenlaisena. Kuitusen sairastama etenee hitaasti.
Keskeistä taudin kanssa pärjäämisessä on oikea lääkitys. Sitä etsittiin Kuituselle toistakymmentä vuotta. Mikä on oikea lääke, mikä oikea annosmäärä. Vasta pari vuotta sitten lääkitys loksahti kohdilleen.
”Vapina on sen myötä vähentynyt. Otan lääkkeitä päivisin kolmen tunnin välein. Tunnen olevani todella hyväkuntoinen.”
Lääkkeet on otettava ajallaan, mikä tarkoittaa säännöllistä elämänrytmiä. Ruokailujen on osuttava lääkkeiden oton väleihin. Lääkkeiden vaikutus ei ruoan yhteydessä ole sama kuin ilman ruokaa otettaessa.
Ruokavaliollakin on iso merkitys. Kuitunen on lisännyt juuresten, vihannesten ja kalan käyttöä.
”Minulla on tiettyjä sairaudesta johtuvia nielemisvaikeuksia. Sen tähden teemme salaatit smootheiksi. Oli vaihe, että kaikki vaikeasti pureksittava jäi syömättä.”
Tietenkään päivät eivät ole veljiä keskenään. Toiset ovat parempia, toisina olo on kehnompi.
Kaksi kertaa vuodessa Kuitunen käy neorologilla kontrollissa. Siellä selvitetään lääkityksen vaikutukset ja potilaan tuntemukset sen suhteen.
”Jotkut lääkkeet aiheuttavat liian suurina annoksina pahoinvointia ja harhakuvia. Minulla oli yksi lääke, jonka otettuani näin kissoja, koiria ja ihmishahmoja. Kun annostusta vähennettiin, harhakuvat hävisivät.”
Parkinsonin tauti näkyy liikkeissä
Kävely muuttuu töpöttelyksi monen Parkinsonin tautia sairastavan elämässä. Kuitunen on välttänyt sen säännöllisellä liikunnalla ja venyttelyllä.
Koko kropan liikkeeseen pistävä sauvakävely on osoittautunut erityisen hyväksi liikuntamuodoksi.
Lenkin jälkeen Kuitunen venyttelee. Se rentouttaa lihaksia, joita tauti jäykistää.
”Minun erityispiirteeni taudin kanssa ovat stoptilat. Joskus kun pitäisi lähteä liikkeelle, jalat eivät automaattisesti tottele. Pitää keskittyä niiden liikuttamiseen. Stoptilan takia jouduin lopettamaan autolla ajamisen. Onneksi vaimolla on kortti.”
Näyttelemistä Kuitunen ei aio lopettaa.
”Jatkan, jos vain löytyy sopivia rooleja.”
Mikon ystävä Teija Söderholm. Suvi Elo
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 3/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti