Näin testosteronivaje ilmenee – Samin elämänhalu palasi oikean diagnoosin ja lääkityksen avulla
Sami Niemisen totaalista elämänvoiman katoamista hoidettiin pahimmillaan hengenvaarallisilla päiväannoksilla psyykenlääkkeitä. Kukaan lääkäreistä ei nähnyt todellista syytä: testosteroniarvot olivat lähellä nollaa.
Sami Niemisen voinnin romahdusta pidettiin pitkään burn outina. Lopulta oikea syy löytyi: testosteronivaje.
Testosteronivaje. ”Voi hyvinkin olla, että diagnoosi pelasti henkeni”, porilainen Sami Nieminen, 35, kertoo. Testosteronivaje vei hänet pohjakosketukseen, jonka muisteleminen tekee yhä kipeää: vielä neljä vuotta sitten Sami söi maksimiannoksen litiumia päivässä, ja päivät kuluivat kävelemällä olohuoneen mattoa ympäri.
Kiire piinasi – ”Halusin äkkiä takaisin kotiin peiton alle”
”Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoherralta tuli palautetta: soitin kuulemma virsiä niin nopeasti, että veisaajien oli vaikeaa pysyä perässä. Oliko minulla kiire jonnekin?
Kyllä, minulla oli kiire: halusin äkkiä takaisin kotiin peiton alle. Oli vuosi 2014, ja työskentelin kanttorina. Työnteko oli kuitenkin lakannut kiinnostamasta. Tunsin itseni lopen uupuneeksi; lähdin töihin viimeisillä voimillani, ja halusin sieltä mahdollisimman nopeasti pois.
Olen aina rakastanut uimista, mutta tuolloin parin kilometrin rintauintilenkit olivat historiaa, kilometrikin oli jo hurja saavutus. Golfkentällä raahustin pitkin greeniä muiden pelaajien perässä enkä jaksanut keskittyä lyönteihin. Vaikka halusin vain nukkua, niin ei siitä nukkumisestakaan mitään tullut. Uni oli huonoa, katkonaista ja painajaisvoittoista.
Lähdin selvittelemään asiaa työterveyteen. Ensimmäiset käynnit menivät samalla kaavalla: nyt vähän sairauslomaa, iloa ja aurinkoa. Puhuttiin burnoutista ja uupumuksesta. Ajattelin, että voihan se olla niinkin – minulla oli takanani monta kiireistä vuotta keikkailevana muusikkona. Bändi, jossa soitin, oli noussut nopeasti ja tullut sitten yhtä nopeasti alas.
Ensin oli ollut monen vuoden putki kiireitä ja epäsäännöllistä elämää, ja sen jälkeen konflikteja, stressiä, huolia ja murheita.”
Diagnoosilottoa ja parikymmentä eri lääkettä
”Lepo ei auttanut vointiini. Minut ohjattiin lääkärin vastaanotolta psykiatrille ja psykologille. Sain ensimmäiset mielialareseptit käteen. Lääkitystä täydennettiin rauhoittavilla ja nukahtamislääkkeillä, unen laadun parantamiseksi. Minusta tuntui edelleen siltä, kuin kaikki voima olisi valunut kehostani pois; olin alakuloinen ja apaattinen, ja mikään ei kiinnostanut, ei seksikään.
Jäin sairauslomakierteeseen. Yritin etsiä apua hyppäämällä lääkäriltä toiselle. Kouraani lyötiin yhä uusia mielialalääkereseptejä, ja diagnooseja arvuuteltiin.
Yksi lääkäri oli vakuuttunut siitä, että vaivani nimi oli kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Kun yritin viimeisillä voimillani tempoilla ja pysyä elämän normaalissa rytmissä kiinni, niin toisen lääkärin mielestä tilani taas viittasi ylivilkkaushäiriöön. Minut laitettiin ADHD-testeihin, joissa ADHD:sta ei saatu minkäänlaisia viitteitä, ja sitten yritettiin saada vahvistus kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosille – tuloksetta. Edelleenkin diagnoosini oli vain vaikeasti määriteltävä masennus. Siihen ei auttanut kuin määrätä lisää mömmöjä.
Olen katsonut myöhemmin omista potilastiedoistani, että minulle kokeiltiin puolentoista vuoden sisään parikymmentä erilaista aivotoimintaan, masennukseen, mielialaan tai uneen vaikuttavaa lääkettä.”
Litiumilla kyllästetty ja sekava
”Kerran, kun olin taas lääkärissä valittamassa oloani, minulle määrättiin litiumia – erittäin vaikeiden masennusoireiden ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon tarkoitettua lääkettä. Koska litiumilla on pitkä liuta sivuvaikutuksia, hoidossa käytetään aina pienintä mahdollista annosta, jolla on vaikutusta. Kun aloitusannos ei hetkauttanut oloani mihinkään päin, annosta alettiin nostaa asteittain.
Pääni alkoi olla aivan sekaisin, mutta takerruin kuin hukkuva siihen ajatukseen, että ehkä olo helpottuisi, kun annos olisi riittävän suuri. Lääkärikin uskoi, että litium olisi minulle hyvä lääke, ja määräsi sitä taas lisää. Lopulta oltiin maksimiannoksessa.
Litium ei vienyt masennusta eikä uupumusta, mutta sen sivuvaikutukset kyllä tuntuivat ja näkyivät. Olin lihonut yli kaksikymmentä kiloa, naamani näytti kumimaiselta, ja katseeni oli lasittunut. Jos katson taltiointeja Elviksen esiintymisistä vuonna 1977 juuri ennen kuolemaa, näen itseni vuonna 2015. Litium aiheutti tiheävirtsaisuutta, vartin välein oli käytävä vessassa. Oksensin joka ainoa aamu.
Ehkä pahinta oli sekavuus. Muistan, kun kerran litiumkuurin aikana lähdin veneilemään Porista Hankoon. Olen veneillyt koko ikäni ja osaan reitin vaikka unissani. Yhtäkkiä havahduin siihen, että en tiennyt, missä olin. Näin saaretkin kahtena. Onneksi silloinen avovaimo oli kokenut veneilijä ja käynyt saaristolaivurikurssin. Selvisimme.
Myöhemmin olen googletellut litiumia. Se voi aiheuttaa suurina annoksina vakavia myrkytyksiä. Jostain tuli eteen semmoinen teksti, että 1 500 tai 1 600 milligramman kerta-annos voi olla tappava. Meinasin tipahtaa tuolilta. Söin aika kauan yhteensä 1800 milligrammaa joka päivä, tosin kahdessa erässä.”
Soivat kädet. Musiikki on Samille työ ja identiteetti. Sairastuminen katkaisi yhteyden musiikkiin, mutta nyt sävel on taas löytynyt. Jussi Partanen
Heikkoa valoa ja testosteroniarvojen mittausta
”Vappuna 2015 alamäkeä oli jatkunut jo yli vuoden. Tuijotin olohuoneen ikkunasta Kirjurinluodon vapputivolin pyöriviä laitteita, mihinkään muuhun en kyennyt. Olin niin huonossa kunnossa, että ajattelin, että elämä ei jatkuisi tästä enää kauan.
Pian sen jälkeen lähdin kuitenkin käymään lääkärissä. En odottanut käynniltä suuria, enkä oikeastaan edes tiennyt, miksi vaivauduin. Yllättäen lääkäri kysyi, oliko minulta missään vaiheessa mitattu testosteroniarvoja. Kun vastasin kieltävästi, hän passitti minut verikokeisiin.
Vastaukset saapuivat. Kun normaali testosteroniarvo oli jossakin 12–35 välillä, minun arvoni oli lähempänä nollaa – kehossani ei ollut testosteronia juuri lainkaan. Lääkäri lähetti minut heti apteekkiin hakemaan ensimmäisen ampullin testosteronia. Se pistettiin saman tien. Hän määräsi minulle myös testosteronigeeliä, jota piti levittää käsivarsiin ja vatsaan.”
Lue myös: Miehen terveys – huollettu mies ei hyydy, Anna.fi
Testosteronivaje todetaan vihdoin
”Huomasin välittömästi, että testosteroni auttoi. Mutta pian tuli taas romahdus. Hakeuduin lääkärille, jonka erikoisala oli miesten testosteronivaje ja sen hoitaminen.
Se olikin aikamoinen tapaaminen. Minulla piti olla 30 minuutin aika, mutta istuin siellä toista tuntia ja sekoitin lääkärin koko loppupäivän kalenterin. Lääkäri ei ajanut minua pois. Hän haastatteli minua, katsoi lääkehistoriaani ja ihmetteli, miten vahva elimistö ja sydän minulla oli, kun olin kestänyt kaiken sen.
Myöhemmin lääkäri kertoi muistavansa hetken, kun saavuin häntä tapaamaan. Hän on hoitanut tuhansia miespotilaita, mutta minä menin saman tien vähintään kymmenen surkeimman tapauksen top10 -listalle.
Huonontuneen vointini syyksi paljastui se, että testosteronigeelin vaikutus oli lopettanut vähäisenkin oman testosteronintuotantoni. Hoitosuunnitelmani meni aivan uusiksi: minulle määrättiin testosteronipistos aluksi kymmenen päivän välein. Vastaanotolta lähtiessäni ajattelin, että tässä se oli – toinen mahdollisuuteni elämään. Tarttuisin siihen, ja menisin hyvällä tsempillä eteenpäin.
Ja siitä se toipuminen sitten lähti: testosteronivaje oli diagnosoitu.
Testosteronivaje – Viimein voiton puolella
”Oloni alkoi friskaantua nopeasti. Pistosten väliä harvennettiin kahteen viikkoon, ja pian pystyin jo palaamaan työelämään. Voimia alkoi riittää kuntoiluunkin. Kun paino lähti laskuun, verenpaine alkoi korjaantua. Mielialalääkkeet ja litium ajettiin alas vähitellen, ja lääkkeiden rajut sivuvaikutukset loppuivat.
Tapaninpäivänä 2015 jaksoin tehdä ensimmäisen keikan rumpalina pitkään aikaan. Se tuntui ihmeeltä.
Hoikistuin parissa vuodessa yli 20 kiloa ja sain jättää verenpainelääkkeet kokonaan.
Verikokeissa vuoden 2019 tammikuussa, selvisi, että testosteroniarvoni olivat yli viiterajojen. Pelästyin kauheasti, mutta lääkäri sanoikin, että oli syytä iloon – kehoni siellä käynnisteli omaa tuotantoa. Testosteronipistokset voitiin lopettaa. Olen ollut jo useita kuukausia ilman mitään lääkkeitä.
Tällä hetkellä keskityn elämään päivän kerrallaan. Pidän kiinni hyvästä ruokavaliosta, säännöllisestä liikunnasta ja riittävästä levosta. Välillä takaraivossa käy pelko, että entä jos tämä onkin vain väliaikaista. Mutta yritän karistaa sellaiset ajatukset ja tarrata hyvään.
Testosteronivaje on ollut Suomessa tutkimuksen, hoidon ja diagnosoinnin kohteena vasta 2000-luvun alusta lähtien. Se aiheuttaa minussa kylmiä väreitä.
Kuinka moni kaltaiseni on jäänyt ilman apua, kun testosteronivaje on jäänyt huomaamatta? Ja kuinka moni saa yhä väärän diagnoosin?
Siksi olen päättänyt, että en ole tästä hiljaa. Kerron kaikille, jotka haluavat kuulla. Kyseessä ei todellakaan ole mikään muskeli- ja libidojuttu. Uskon, että oikea diagnoosi voi pelastaa ihmishenkiä.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 2/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti