Virpiä kehotettiin suhtautumaan tinnitukseensa taustameluna: ”Kun asiat innostavat, oma äänimaailma häviää taustalle”
Uudenvuoden tapaturma kymmenen vuotta sitten laukaisi Virpi Mussalon korvien tinnituksen. Hiljaisuuden menettäminen ja pään sisäinen äänimaailma sysäsivät Virpin kohti valtavaa ahdistusta.
Virpi Mussalo on tinnituksen vuoksi opetellut elämään tässä ja nyt. ”Euforinen olo voi tulla hetkeksi, ja voin silloin kylpeä siinä tunteessa. Helppoa hetkessä eläminen ei aina ole.”
Korkeataajuista sirinää, samanlaista kuin jokin sähkölaite tai akku joskus pitää. Näin kotkalainen Virpi Mussalo, 50, kuvaa tinnitustaan, joka kuuluu hänen molemmissa korvissaan jatkuvasti. Ja se on se paras ääni. Nimittäin tinnitus elää omaa elämäänsä.
”Minulla on myös vierailevia ääniä, jotka tulevat ihan puun takaa ja niihin kiinnittää joka kerran huomion. Perustinnituksen vielä siedän, mutta näihin piikkeihin ei vain totu. Pelkään niitä. Toistaiseksi äänet ovat ymmärtäneet aina lähteä.”
Virpin tinnitus on hyvin vaikea.
”On valtavasti ihmisiä, jotka voivat puhua tinnituksesta sivulauseessa, kun minä puhun siitä päälauseessa”, Virpi kuvailee.
Välillä tulee onneksi helpompia jaksoja. Vaihteluväli voi olla pitkäkin.
”Monissa lauluissa puhutaan hiljaisuudesta, mutta minulla ei ole sitä. Äänet voivat ajaa hulluuden partaalle. Ne tuovat levottomuutta, stressiä ja unettomuutta.”
On kuitenkin yksi paikka, jossa Virpi ei kuule tinnitusta: suihkun ropina.
”Minun pitäisi olla vedenneito.”
Kymmenen vuotta sitten Virpi eli hyvin touhukasta elämää. Hänen kolme lastaan olivat alakouluikäisiä, ja hän oli hurahtanut juoksemiseen.
”Juoksin joka päivä viiden kilometrin lenkkejä, ja kuuntelin korvanapeilla hyvää musaa. Aina kun tuli hyvä biisi, lisäsin hieman volyymia. Luurien äänitasot nousivat salakavalasti.”
Virpi työskenteli ohjaajana peruskoulussa, ja työ oli meluisaa. Kuuloliiton mukaan päiväkodeissa ja kouluissa kahdeksan tunnin äänialtistustaso on keskimäärin 70–80 desibeliä, mikä vaatisi jo kuulosuojaimia. Virpi tunsi, että korvat olivat tukkoiset, mutta mikään hälytyskello ei soinut.
Kohtalokas raketti
Sitten uutenavuotena vuonna 2012 se tapahtui. Virpi oli perheensä ja lasten kavereiden kanssa ampumassa raketteja kotinsa pihalla. Joku lähetti raketin, joka ei lähtenytkään ilmaan vaan räjähti metrin päässä Virpin selän takana, välissä onneksi autotallin ovi.
”Korvani rupesivat välittömästi huutamaan. Koko pää huusi. Minusta tuntui, kuin olisin juossut suoraan päin seinää. Se oli kuin avaruuskohinaa, josta mikään ei tule läpi.”
Kun äänimaailma muuttui ykskaks ja Virpi menetti hiljaisuuden, hän syöksyi valtavaan ahdistukseen. Hän ei saanut nukuttua, menetti ruokahalunsa eikä tahtonut päästä sängystä aamulla ylös. Muutaman viikon verran hän sinnitteli töissä.
”Yksi aamu sanoin miehelleni, että mie en jaksa.”
Miehen patistamana Virpi hakeutui psykiatrin vastaanotolle. Mies lähti mukaan, koska Virpillä on tapana vähätellä asioita.
”Minua hävetti, että olin niin huonossa kunnossa. Psykiatri totesi minulle, että jos kaikki ajattelisivat noin, hän olisi työtön. Se sulatti jään.”
Virpi koki valtavia itsesyytöksiä, sillä hän tiesi, että korvien soiminen oli meluvaurion aiheuttama. Tinnitukseen on olemassa verenkiertoa lisäävä lääkitys, mutta siitä ei ole hyötyä meluvaurion aiheuttamaan tinnitukseen.
”Mietin, miten voin olla näin tyhmä. Minulla oli lasikorvat, jotka eivät kestäneet.”
Taistele-pakene-reaktio otti vallan
Vaikka tinnitus ei näy päällepäin, sen vaikutukset näkyvät. Virpillä todettiin keskivaikea masennus. Hän sai masennuslääkityksen ja pitkävaikutteista rauhoittavaa lääkettä, joihin hän turvautui puolen vuoden ajan. Hän oli kaksi kuukautta sairauslomalla.
Ensimmäinen kuukausi oli Virpille kaikista pahin. Lääkitys oli kuitenkin kuin kävelykeppi, joka auttoi eteenpäin ja helpotti tinnituksen aiheuttamaa ahdistusta ja masennusta.
Virpi hakeutui Tinnitusklinikalle Helsinkiin, jossa tutkittiin kuulo. Kuulovaurio voi syntyä, jos vuosien myötä yli 85 desibeliä ylittyy jatkuvasti. Jo 130 desibelin kertaylitys voi aiheuttaa kuulovaurion ja tinnituksen.
Siinä missä työterveyden kuulotaulukon mukaan Virpin kuulokäyrä on normaali, Tinnitusklinikalla Virpin kuulosta löydettiin reilu alenema ja tinnitusvoimakkuudeksi saatiin noin 60 desibeliä.
Klinikalla Virpi oppi ymmärtämään, miksi hän on reagoinut niin voimakkaasti äänimaailman muuttumiseen.
”Kuulo on suojeluaisti. Sen aleneminen tai menettäminen aiheuttaa taistele-pakene -reaktion.”
Ajan myötä aivot tottuvat tinnitukseen, mutta Virpin kohdalla tottuminen on ollut äärimmäisen hidasta. Menetettyä kuuloa ei kuitenkaan saa takaisin.
”Meni kaksi vuotta, että en välillä kuullut tinnitusta. Sitä tapahtuu välillä edelleen, vaikka siellä se on koko ajan.”
Kuulosuojaimet päässä töihin
Nyt, kymmenen vuotta tapahtuneesta, Virpi on oppinut elämään tinnituksen kanssa, paitsi niiden vierailevien äänten, jotka välillä tulevat käymään.
Tällä hetkellä Virpi työskentelee erityisryhmän ohjaajana, ja hänellä on kuusi kehitysvammaista oppilasta. Töissä Virpillä on käytössään kuulosuojaimet.
”Lapset eivät juurikaan puhu, mutta tarvittaessa he voivat huutaa kovaa. Silloin laitan peltarit korville. Ääni on vihollinen.”
Juoksuharrastukseen Virpi ei ole palannut. Keho huutaa lenkille, mutta juoksu ei enää tunnu samalta kuin ennen tapaturmaa.
”Hiekka rahisee ja tulee kaikenlaista pauketta, vaikka ne ovatkin ihan turvallisia ääniä. Enkä pysty enää laittamaan musiikkia korvilleni.”
Mutta kun jotain menettää, jotain muuta tulee tilalle. Vaikka Virpin korvissa ei enää soi musiikki, hän on löytänyt äänikirjat, joihin uppoutuu touhutessaan kotona.
”Minulla on hyvät vastamelukuulokkeet, jolloin äänenvoimakkuuden saa hyvin pienelle. Hyvä ihmisääni ja pohjoismainen dekkari ovat niin terapeuttisia. Huomaan usein illalla nukahtaneeni äänikirjan pariin.”
Virpillä on myös yksilölliset, korviin valetut tulpat, jotka päästävät puhetaajuuden läpi mutta suojaavat kuuloa.
”Kun asiat innostavat, oma äänimaailma häviää taustalle”
Viime syksynä Virpi osallistui Kuulonhuoltoliiton kahden päivän mittaiselle tinnituskurssille. Ääniterapiassa aivoja opetettiin pitämään tinnitusta taustameluna. Asiantuntijaluennot toivat vahvistusta sille, että Virpi on tehnyt oikeita asioita esimerkiksi äänikirjojen ja rentoutuksen avulla.
”Vaikka vaikeaan tinnitukseen ei ole toistaiseksi hoitoa, on lohdullista tietää, että sitä tutkitaan koko ajan. Kun asiat innostavat, oma äänimaailma häviää taustalle. Olen ollut onnekas, sillä olen saanut valtavasti ymmärrystä ja hyväksyntää.”
Virpi Mussalo on tinnituksen vuoksi opetellut elämään tässä ja nyt. ”Euforinen olo voi tulla hetkeksi, ja voin silloin kylpeä siinä tunteessa. Helppoa hetkessä eläminen ei aina ole.”
Virpin arjen pelastusrenkaat:
© Linda Varoma
Saan hyvää mieltä Instagramista, ja olen alkanut tallentaa sinne omia luontokuvia.
Oma mies
© Linda Varoma
Minulla on maailman paras mies. Jouni on tukeni ja turvani, peruskallio.
Meri ja veneily
© Kristiina Kurronen/Skoy
© Linda Varoma
Kun määränpäänä on ihana saari, jonka silokallioiden ääreen pääsen nauttimaan linnuista ja kimaltavasta merestä, kestän matkan aiheuttaman melun ja stressin kuulosuojien kanssa.
Sekarotuinen koiramme Isla
© Linda Varoma
Teen Islan kanssa metsälenkkejä. Metsä ja ihanat luontopolut ovat voimauttavia. Kun en voi nauttia korvillani, nautin silmilläni.
Juttu julkaistu Vivan numerossa 2/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti