Toivonetsintäreissun tilitys: Toivo on ihmisten välisissä suhteissa – Lopulta vain alkuperäiskansoilla on taidot elämään, joka mahdollistaa luonnon ja lajien välisen rinnakkaiselon jatkumisen
Nyt me ollaan kotona. Reissussa oltiin 39 päivää alunperäisen 32:n sijaan. Ihminen on sopeutuvainen. Täällä sitä vaan taas netin ääressä tehään töitä.
Me lenneltiin tosi pitkään Air Greenlandin koneilla ja totuttiin jo siihen, että meistä pidettiin hyvää huolta kaikissa tilanteissa. Viimeisenä niittinä oli varmaan jossain kolmentoista kilometrin korkeudessa paluumatkalla Kööpenhaminaan, kun Klaussi shoppaili katalogista tuliaisia.
Klaussi osti Grönlannin muotosia piparkakkumuotteja, myskihärän alusvillasta kudotun ranteenlämmittimen ja Air Greenland laukkuvyön.
Sitten kävi ilmi, että Visa Electron ei saa yhteyttä mihinkään. Rupesimme haalimaan porukalla käteistä kokoon, mutta kun maksun hetki koitti, puuttui kuitenkin vielä parikymmentä tanskan kruunua.
Air Greenlandin lentoemäntä otti Klaussin puhutteluun henkilökuntatilaan ja vaati saada maksaa sen omistaan.
Sivistys? Vitut!
Voisi luulla että Pohjois-Grönlannin metsästäjäkylästä palaava palaa takaisin sivistyksen pariin. Näinhän se ei tosiaankaan ole. Saimme tästä brutaalista kilpailuyhteiskunnasta karvaan muistutuksen heti nimeltämainitsemattoman Norjalaisen halpalentoyhtiön seuraavalla lennolla Köpenhaminasta Helsinkiin.
Sieltä tulivat taas lentoemännät kärryinensä, mutta sen sijaan että kahvia olisi ollut tarjolla kaikille, sitä tarjoiltiinkin vain asiakkaille, joilla oli luottokortti. Myöskään käteinen ei kelvannut. Grönlannissa pidetään aivan järkyttävänä tilannetta, missä joku jätetään ilman kahvia.
Nimeltämainitsemattoman valtakunnan päälehden kriitikko ja Pyhä Dramaturgi. © Klaus Klemola
Lentoemännän inhottava työ
Tuntuu inhottavalta ajatella sitä lentoemäntä ressukkaa, joka yhä uudelleen joutuu pölähtämään asiakkaiden katseen eteen lupaavine kärryinensä, jotka paljastuvatkin maailmanlopun lottokoneeksi, joka jakaa ihmisiä surutta kahteen ryhmään; niihin jotka saavat ostaa kahvia ja niihin jotka eivät saa.
Kysymys ei ole siitä, etteikö Kööpenhaminasta Helsinkiin selviäisi ilman kahvia. Kysymys on siitä, että jätetään porukan ulkopuolelle.
Mitä mahtaakaan tehdä lentoemon psyykkeelle tällainen työ? Kuinka hän ratkaisee tämän fasistisen tilanteen, johon hänellä itsellään ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia menettämättä työtään.
Vastaus tähän kompakysymykseen kareili jo ilmeisenä lentoemäntien naamoilla; he yksinkertaisesti halveksivat ilman luottokorttia lenteleviä matkustajia. Tämä on varmasti helpoin keino oman mielenterveyden säilyttämiseksi.
Ilmastonlämpeneminen
Me lähdettiin Pohjois-Grönlantiin toivonetsintäreissulle ilmastoltaan lämpenevässä maailmassa. Lähdettiin sinne, missä luultiin toivoa vähiten olevan; missä koko kulttuuri perustuu kylmän kanssa puljaamiseen ja saattaa täten siis jäitten myötä sulaa käsiin koko roska.
Ilmaston lämpenemisen unohti Grönlannissa. Siihen on kaksi syytä: siellä oli kylmä ja siellä oli tekemisissä ihmisten kanssa eikä lööppien kanssa. Ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö ilmastonlämpeneminen tietenkin olis täysin kiistatta totta.
Arktisesta ilmastosta kuitenkin sen verran, että se on ylipäätään täysin ennalta-arvaamaton. Mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa. Se on koko arktisen luonne.
Siksi siellä on erittäin haastavaa elää. Siellä voi oikeasti kuolla. Mitä tahansa saattaa tapahtua millon tahansa. Siksi me ihailemme Klaussin kanssa eskimoita; he elävät harmoniassa ympäristön kanssa jossa normaalitaitoselta ihmiseltä lähtee henki että heilahtaa.
Siellä on vain muutama laji, mitä metsästää. Jotkut niistä lajeista hortoilee satoja kilometrejä ympäri Grönlantia, jotkut elää jään alla, jotkut lentävät. Arktisen ekosysteemi on nuorin ekosysteemi maailmassa.
Se on vasta joku aika sitten vapautunut jääkauden alta. Se ei vielä ole päässyt siihen tasapainoon missä maailman vanhin ekosysteemi eli tropiikki on; suureen lajien monimuotoisuuteen. Suuressa monimuotoisuudessa on se etu, että kenenkään lajin elämä ei ole yhden kortin varassa.
Jos jonain vuonna joku syömäherkku loppuu voi syödä jotain toista.
Arktisessa lajeja on vähän, koska sen kehitys kohti suurta monimuotoisuutta, mitä kaikki elämä aina tavoittelee, on vasta aluillaan. Siksi arktsisessa voi juuri käydä niin, että 75 prosenttia kaikista Pohjois-Kanadan myskihäristä kuolee eräänä talvena, koska maa on sattunut jäätymään sillä tavalla hassusti, että myskihärät eivät saa rikottua jääpeitettä koivillansa ja syötyä sen alle jäänyttä ruohoa.
Tämmöisessä maailmassa kuulkaa eskimot elää.
Ilmastonlämpeneminen tapahtuu arktisella alueella pitkissä sykleissä, paikalliset asukkaat on tarkkoja siitä, että erottavat ilmaston säästä. Vasta kun verrataan jäitä ja säitä 1980-lukuun aletaan nähdä ilmastonlämpenemisen selviä vaikutuksia.
Paikallista huumoria. © Klaus Klemola
Se toinen asia
Elikkä ihmiset.
Toivonetsintäreissu Grönlantiin muistutti siitä, että kaikki toivo on ihmisten välisissä suhteissa. Siorapalukissa tuli oltua erityisen paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Tämä johtui siitä, että se oli semmoinen yhteiskunta, jossa kaikessa kanssakäymisessä tuntemattomien kanssa ei ollut jotain vehjettä tai rahaa välissä. Se ei kuulkaa ole ollenkaan hassumpaa eikä edes hirveän pelottavaa seistä viimeisellä rannalla, kun siellä rannalla on muutakin porukkaa.
Pohjois-Grönlannin ihmisten suhde luontoon on ollut niin likeinen, että he mieltävät itsensäkkin osaksi sitä. Totuus on kuitenkin, että polar-eskimoiden kulttuuri on häviämässä paljon paljon nopeammin, kuin mitä ilmasto sitä lämmittää.
Peter Hoeg sanoo kirjassaan Lumen Taju, että arktisen kulttuurin tuhoamiseen ei vaadita kovin paljoa; ei tarvitse muutakuin istuttaa pieni markkinatalouden siemen niin loppu hoituu itsestään.
Näinhän se on.
On kuitenkin niin, että koska alkuperäiskansat elävät osana luontoa, vain heillä lopulta on tarvittavat tiedot ja taidot sellaiseen elämään, joka mahdollistaa luonnon ja lajien välisen rinnakkaiselon jatkumisen täällä maapallolla.
Terveisin,
Leea ja Klaus