Zlatan Ibrahimovicin tuntevat kaikki. Syy on selvä – Zlatan on erilainen, ristiriitainen persoona, joka ei jätä kylmäksi. Dokumentissa kerrotaan kuinka ammattijalkapalloilijan ura lähti liikkeelle.
(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Urheilullinen ura on näyttävä; Zlatan Ibrahimovic on edustanut lukuisia Euroopan huippuseuroja, joissa on irronnut kansallinen mestaruus lähes joka kaudella. Ajax, Juventus, Inter, Barcelona, AC Milan, Paris Saint Germain ja Manchester United on kunnioitettava lista.

Tänä vuonna elokuvateattereissakin nähty Nuori Zlatan (Becoming Zlatan, Ruotsi 2016) on dokumenttielokuva, joka keskittyy Zlatanin ammattilaisuran alkutaipaleeseen. Tarina liikkuu kahdella rinnakkain esitetyllä aikatasolla. 17-vuotias Zlatan pääsee mukaan Malmö FF:n aikuisten joukkueeseen samalla, kun joukkue putoaa sarjaporrasta alaspäin. Toisessa tarinassa on siirrytty pari vuotta eteenpäin. Zlatan on myyty Amsterdamin Ajaxiin isolla siirtosummalla, jälleen ollaan alkupisteessä, jossa pitäisi murtautua uuteen joukkueeseen. Kummassakin tilanteessa odotukset ovat korkealla, mutta epäilijöitä riittää.

Käytöksen kaksi puolta

Dokumentissa kysymys on juuri Zlatanin persoonasta. Zlatanin tapoihin ei nuorenakaan kuulunut nöyryys, vaan paikka miesten joukkueessa otettiin asenteella, joka toisten mielestä oli suorastaan itsekäs ja ylimielinen. Jopa omat joukkuetoveri ihmettelivät Zlatanin omahyväistä käytöstä kentällä. Syöttöjen sijaan Zlatan keskittyi näyttäviin harhautuksiin.

Sittemmin Zlatanin omaperäinen suuruudenhulluus on jalostunut mediateatteriksi, jonka ilmeisin vertailukohta löytyy Muhammad Alin suunsoitosta. Alkuvaiheessa kyse näyttää kuitenkin olleen enemmänkin epävarmuuden peittelystä. Pienestä pitäen maahanmuuttaja ja lähiön kasvatti oli tottunut taistelemaan asemastaan. Hänen maailmassaan heikkoutta ei kannattanut näyttää. Myös urheilussa röyhkeys oli voimavara, jonka avulla pääsi eteenpäin.

Zlatanin ylimielisyys ei ole yksiselitteistä itsekkyyttä. Yksi dokumentissa esiteltävä tapaus kertoo paljon hänen luonteensa poikkeuksellisuudesta. Kun turhautunut joukkuetoveri Mido heitti pukuhuoneessa Zlatania saksilla, Mido erotettiin Ajaxista. Kukaan ei puolustanut Midoa, paitsi Zlatan, joka totesi kaikkien tekevän virheitä.

Litmanen auttoi eteenpäin

Suomalaisia kiinnostanee jakso, jossa Jari Litmasen paluu Ajaxiin yhdistetään voimakkaasti Zlatanin parantuneisiin suorituksiin. Kokenut Litmanen kertoo sanoneensa Zlatanille: ”Minä autan sinua, en ole vihollisesi.”

Dokumentti on koostettu pääosin pelikavereiden haastatteluista, Zlatanin vanhoista kotivideoista ja ottelupätkistä. Niille, jotka ovat lukeneet David Lagercrantzin kirjoittaman elämänkerran Minä, Zlatan Ibrahimovic, ei tarjolla ole juuri uutta. Järkevästi rajattu dokumentti maalaa kuitenkin kiinnostavan kuvan aikamme mielenkiintoisimman jalkapalloilijan uran alkutaipaleesta.

Teksti Onnimanni Liukkonen

Dok: Nuori Zlatan Yle Fem to 27.10.2016 klo 22.00

X