Elokuva-arvio: Kristiina Halkola tekee karismaattisen kovan gimman roolin aikoinaan pahennusta herättäneessä Punahilkka-elokuvassa
Timo Bergholmin elokuva sai vanhoilliset hiiltymään.
Punahilkan jälkeen Kristiina Halkola piti vuosikymmenten tauon elokuvista.
Karismaräjähdys Kristiina Halkola häippäsi Punahilkka-elokuvan myötä valkokankailta 20 vuodeksi. Ei olisi kannattanut, sillä Halkolan kamerakontakti oli jotain, mihin tiivistyi 1960-luvun nuorena olemisen levottomuus.
Toki Halkola jatkoi suomalaisten säväyttämistä tämän koulukotitytön etsikkoturneen jälkeenkin tv-teatterissa, jonka kiistellyn johtajan Timo Bergholmin ainoa teatterileffa Punahilkka on.
Provokaattori Bergholm sai vanhoilliset hiiltymään. Kovien ja kovetettujen gimmojen tarina näyttäytyy kiehtovana avauksena henkilökuvauksessa, joka ei pysy kaavojen sisällä. Halkolan Anja laskee palturia törkeämmin kuin Aki Kaurismäki Valehtelijassa.
Hannu Kahakorpi näyttelee vain autoilun päälle tajuavaa poikakaveria ja Lasse Pöysti todella reilua aikuista lentokapteenia.
FJ-Filmin ja Jörn Donnerin firman 1960-luvun lopun yhteistuotannoissa oli järkyttävän hieno uusi musiikki, tässäkin Otto Donnerin kynästä tuosta vaan lähtevä kappale Kuka kertoisi minulle.
***
Punahilkka, tiistai 20.2. klo. 21.55, Teema & Fem