Jalkapallon MM-kisoja seuraa Yle ja MTV – Qatarin ihmisoikeudet mietityttävät selostajiakin: ”En ole koskaan odottanut arvokisoja näin vähän”

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat käynnistyvät sunnuntaina 20. marraskuuta. Ensimmäistä kertaa Suomessa televisiointi on jaettu kahden toimijan kesken.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© Adidas

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat käynnistyvät sunnuntaina 20. marraskuuta. Ensimmäistä kertaa Suomessa televisiointi on jaettu kahden toimijan kesken.
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Kaikki ottelut näkyvät kotikatsomoissa maksuttomilta kanavilta. Yle näyttää 42 peliä ja MTV3 22.

22. jalkapallon miesten maailmanmestaruuskisat pelataan nyt poikkeuksellisesti alku­talvesta, sillä isäntämaa Qataria on pidetty kesäaikaan liian kuuma pelaajien hyvinvoinnin kannalta. Finaali pelataan juuri joulun alla sunnuntaina 18. joulukuuta. Eikä ajankohta ole edes ongelmista suurin.

Jopa jalkapalloromantikkojen, kisoja selostavien Matti Härkösen ja Tuomas Virkkusen on vaikea päästä kunnon kisahuumaan. Syynä ovat Qatarin ihmisoikeusrikkomukset ja kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa kohtaan osoitetut korruptiosyytteet.

Moni futisfani onkin pohtinut, voiko otte­luita lainkaan katsoa vai pitäisikö koko touhua boikotoida. Yle Areenasta löytyvässä Urheilu­hullut-keskusteluohjelmassa Amnestyn ­Suomen toiminnanjohtaja Frank Johansson antaa faneille synninpäästön. Hänkin aikoo katsoa otteluita, vaikka arvosteleekin luonnollisesti ihmisoikeuksien kurjaa tasoa Qatarissa.

Kuvassa Matti Härkönen.

Matti Härkönen selostaa kisoja Ylellä. © Yle

Kisaohjelma

Su 20.11.

18.00 Qatar–Ecuador, Yle & Areena

Ma 21.11.

15.00 Englanti–Iran, Yle & Areena

18.00 Senegal–Hollanti, Yle & Areena

21.00 USA–Wales, MTV3 & Cmore

Ti 22.11.

12.00 Argentiina–Saudi-Arabia, Yle & Areena

21.00 Ranska–Australia, Yle & Areena

15.00 Tanska–Tunisia, Mtv3 & Cmore

18.00 Meksiko–Puola, Mtv3 & Cmore

Ke 23.11.

12.00 Marokko–Kroatia, Yle & Areena

18.00 Espanja–Costa Rica, Yle & Areena

15.00 Saksa–Japani, Mtv3 & Cmore

21.00 Belgia–Kanada, Mtv3 & Cmore

To 24.11.

12.00 Sveitsi–Kamerun, Yle & Areena

21.00 Brasilia–Serbia, Yle & Areena

15.00 Uruguay–Etelä-Korea, Mtv3 & Cmore

18.00 Portugali–Ghana, Mtv3 & Cmore

Pe 25.11.

12.00 Wales–Iran, Yle & Areena

15.00 Qatar–Senegal, Yle & Areena

21.00 Englanti–USA, Yle & Areena

18.00 Hollanti–Ecuador, Mtv3 & Cmore

La 26.11.

12.00 Tunisia–Australia, Yle & Areena

15.00 Puola–Saudi-Arabia, Yle & Areena

21.00 Argentiina–Meksiko, Yle & Areena

18.00 Ranska–Tanska, Mtv3 & Cmore

Su 27.11.

21.00 Espanja–Saksa, Yle & Areena

12.00 Japani–Costa Rica, Mtv3 & Cmore

15.00 Belgia–Marokko, Mtv3 & Cmore

18.00 Kroatia–Kanada, Mtv3 & Cmore

Ma 28.11.

12.00 Kamerun–Serbia, Yle & Areena

15.00 Etelä-Korea–Ghana, Yle & Areena

18.00 Brasilia–Sveitsi, Yle & Areena

21.00 Portugali–Uruguay, Mtv3 & Cmore

Ti 29.11.

17.00 Ecuador–Senegal, Yle & Areena

17.00 Hollanti–Qatar, Yle & Areena

21.00 Englanti–Wales, Mtv3 & Cmore

21.00 Iran–USA, Sub & Cmore

Ke 30.11.

17.00 Tunisia–Ranska, Yle & Areena

17.00 Australia–Tanska, Yle & Areena

21.00 Puola–Argentiina, Yle & Areena

21.00 Saudi-Arabia–Meksiko, Yle & Areena

To 1.12.

17.00 Kroatia–Belgia, Yle & Areena

17.00 Kanada–Marokko, Yle & Areena

21.00 Japani–Espanja, Yle & Areena

21.00 Costa Rica–Saksa, Yle & Areena

Pe 2.12.

17.00 Korea–Portugali, Yle & Areena

17.00 Ghana–Uruguay, Yle & Areena

21.00 Kamerun–Brasilia, Mtv3 & Cmore

21.00 Serbia–Sveitsi, Sub & Cmore

La 3.12.

21.00 Neljännesvälierät, Yle & Areena

17.00 Neljännesvälierät, Mtv3 & Areena

Su 4.12.

17.00 Neljännesvälierät, Yle & Areena

21.00 Neljännesvälierät, Yle & Areena

Ma 5.12.

17.00 Neljännesvälierät, Yle & Areena

21.00 Neljännesvälierät, Mtv3 & Cmore

Ti 6.12.

17.00 Neljännesvälierät, Yle & Areena

21.00 Neljännesvälierät, Yle & Areena

Pe 9.12.

17.00 Puolivälierät, Yle & Areena

21.00 Puolivälierät, Mtv3 & Cmore

La 10.12.

17.00 Puolivälierät, Yle & Areena

21.00 Puolivälierät, Yle & Areena

Ti 13.12.

21.00 Välierä, Mtv3 & Cmore

Ke 14.12.

21.00 Välierä, Yle & Areena

La 17.12.

17.00 Pronssiottelu, Mtv3 & Cmore

Su 18.12.

17.00 Finaali, Yle & Areena

X