Uinnin EM-kisat alkavat – suurimmat odotukset kohdistuvat Jenna Laukkaseen ja Ari-Pekka Liukkoseen

Jaa kaverilleTilaa Seura
© lehtikuva

Kööpenhaminan Royal Arenalle rakennetussa tilapäisaltaassa ratkotaan uinnin lyhyen radan Euroopan mestaruudet. Keskiviikkona alkavat kilpailut jatkuvat sunnuntaihin 17.12. asti. Suomesta kisoihin osallistuu 20 uimarin joukkue. Suurimmat odotukset kohdistuvat edellisissä lyhyen radan EM-kisoissa kaksi kultaa voittaneeseen rintauimariin Jenna Laukkaseen ja kesällä MM-kisoissa 50 metrin vapaauinnissa kuudenneksi sijoittuneeseen Ari-Pekka Liukkoseen.

Myös Mimosa Jallow osoitti marraskuun SM-kisoissa ennätyskuntoa. Selkäuintispesialisti alitti 50 metrin vapaauinnissa Hanna-Maria Seppälän yhdeksän vuotta vanhan Suomen ennätyksen. Kesän MM-kisoissa Jallow rikkoi ensimmäisenä suomalaisena 28 sekunnin rajan päämatkallaan 50 metrin selkäuinnissa. Tulos riitti tuolloin välierien 13. tilaan. Syksyn aikana Jallow on kohentanut lyhyenradan Suomen ennätyksiä sekä 50 että 100 metrin selkäuinnissa, joten Kööpenhamissa tavoitteet ovat korkealla. Hän itse uskoo finaalipaikan olevan mahdollinen.

Muista suomalaisista kannattaa mainita 18-vuotias Ida Hulkko, joka SM-kisojen voittotuloksellaan 29.92 nousi 50 metrin rintauinnin maailmantilastossa peräti neljännelle tilalle. Hulkko jätti lajin hallitsevan lyhen radan Euroopan mestarin Jenna Laukkasen hopealle. Hulkko on varsinainen monilahjakkuus, joka on uinnin ohella voittanut Suomen mestaruuksia myös melonnassa.

Selostajana toimii vielä kerran Hannu-Pekka Hänninen ja asiantuntijana jatkaa Vesa Hanski.

Uinnin EM-kisat, ke 13.12. klo 18.30 TV2

X