(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Vaihto-oppilasvuoden viettäminen Yhdysvalloissa alkoi yleistyä 1960-luvulla. Marja Pensalan isän Jouko Hautalan työ kansanrunouden tutkijana taisi antaa lisäpontta kokemuksen kattavalle taltioinnille, kun tytär elokuussa 1962 matkusti michiganilaiseen pikkukaupunkiin.

Suomalaistyttö piti kulttuurillisesta tarkkanäköisyydestä kielivää päiväkirjaa. Kun vanhojen kaitafilmien lisäksi hyödynnettiin myöhemmin luokkakokouksessa kuvattua materiaalia, pääsi Pensala, dokumentaristi ja elokuva-alan monitoiminainen, työstämään vaihto-oppilasvuodestaan oivan dokumentin (1998).

Valtava jääkaappi muttei kirjahyllyjä lain, rullaluistelu ei suju mutta cheerleaderiksi täytyy ryhtyä. Sikojen lahden kriisi mietityttää, amerikkalaisten tekopirteys alkaa harmittaa ja koti-ikävä kalvaa vaikka vuosi olikin ”nasta”.

Ääniraidalla soivat ajan pophitit mutteivät tunnetuimpina versioina. Viimeisen silauksen antaa Elsa Saision kertojanääni päiväkirjojen lukijana.

Teksti Arto Pajukallio

We love you – Michigan 1962–63 päiväkirja Yle Teema su 14.8.2016 klo 19.30

X