Tv-viikko 13: Kuningas Litmanen ja Naisia kaupungilla

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kuningas Litmanen -dokumentti täyttää lajifanaatikon toiveet, vaikkei päästäkään lähelle yksityishenkilöä nimeltä Jari Litmanen.
Pääsiäisen elokuvahelmiin kuuluu yllätyshitti vuodelta 2011. Winter’s Bonen sankaritar on 17-vuotias köyhän perheen tyttö, joka yrittää pitää huolta pikkusisaristaan. 
Elävän arkiston nuorisopaketissa piilee todellinen erikoisuus: suomalainen Cannes-voittaja Hermoprässi.
Yle uusii ansiokkaan kotimaisen draamasarjan Naisia kaupungilla, joka jäi aikanaan aivan liian vähälle huomiolle.
Pedro Almodóvarin Korkeat korot sijoittuu espanjalaisen uralla välitilaan matkalla kohti yhä melodramaattisempia ratkaisuja.
 

Winter’s Bone la 30.3. klo 23.30 TV2

DRAAMAELOKUVA Winter’s Bone oli vuoden 2011 Oscar-yllättäjä. Missourin maaseudulle sijoittuva draama sai neljä ehdokkuutta. Se oli paljon, sillä elokuvan budjetti oli suomalaisen tuotannon luokkaa ja pääosan Jennifer Lawrence vielä aivan tuntematon. 

Nyt Lawrence on Hollywoodin kuumimpia tähtiä. Helmikuussa 2013 hän sai parhaan naispääosan Oscarin elokuvasta Unelmien pelikirja.

Debra Granikin ohjaamassa Winter’s Bonessa Lawrence näyttelee 17-vuotiasta Reetä, joka on käytännössä pikkusisartensa huoltaja. Äiti on sairas. Isä on kadonnut pantattuaan talon. Kodin pelastaminen jää Reen harteille.

Ozark-vuorilla eletään modernin ja entisen välissä. Työttömyys on korkea, eliniänodote ei.

”Tämä maailma oli minullekin vieras, kun ensimmäisen kerran matkustin perehtymään siihen”, ohjaaja Granik kertoi Suomen Kuvalehdelle ensi-illan aikaan.

”Siellä ajatellaan, että elämässä on muitakin päämääriä kuin omaisuuden kerääminen. Ei se henkistyneempää elämää ole, vaan johtuu olosuhteista. Mutta Ozarkeilla tärkeitä ovat ihan eri asiat kuin metropoleissa.”

Reen rinnalla toinen keskushahmo on hänen isänsä narkomaaniveli Teardrop. Myös häntä näyttelevä John Hawkes sai vauhtia uralleen. Hawkes on nyt mukana esimerkiksi Steven Spielbergin uudessa Lincolnissa.
Teardrop on pelottava, mutta surullinen hahmo.

”Huumeongelma kasvaa. Aikanaan oli pontikka, nyt metamfetamiini”, Granik sanoi.

Granikin mukaan elokuva ei ole poliittinen, mutta kyllä se myös siltä tuntuu.

”Jos sanomaa on, se on tämä: Amerikan sydänmaat kärsivät. Älkää antako Sarah Palinin ja kumppanien kaupata niistä romantisoitua visiotaan.”

Kalle Kinnunen

Kuningas Litmanen ma 1.4. klo 20.50 TV1

DOKUMENTTI Tunnelmapala helsinkiläisteatterista Arto Koskisen ohjaaman Kuningas Litmanen -elokuvan ensi-iltaviikonlopulta: Kun lopputekstit alkavat pyöriä valkokankaalla, lähes täysi salillinen katsojia innostuu spontaanisti taputtamaan. En muista kokeneeni vastaavaa elokuvateatterissa kuin ani harvoin.

Yleisö ei välttämättä osoittanut suosiota dokumentin elokuvallisille ansioille, vaan itse päähenkilölle, jalkapalloilija Jari Litmaselle. Lahden Reippaasta eurooppalaisiin huippuseuroihin noussut Litmanen on lajin suomalainen ikoni – jalkapallotaituri, jonka tarinan katsominen on tosifanille jo sinänsä mieluisaa puuhaa, joillekin suorastaan euforinen kokemus.

Eikä itse elokuvaakaan voi huonoksi moittia, vaikka se kuvailee päähenkilöään yltiöpäisen myötäsukaisesti. Litmanen on ollut erittäin tarkka siitä, mitä hänestä kerrotaan ja miten, ja sen huomaa lopputuloksesta. Litmasen yksityiselämää ei tässä Mika Kaurismäen tuottamassa dokumentissa avata juuri mitenkään. Tarvitseeko avatakaan, voisi tietysti kysyä.

Elokuva on jaettu jalkapallo-ottelun mukaisesti kahteen puoliaikaan. Ensimmäisessä käydään läpi juniorivuodet ja nousu kansainvälisille areenoille, hollantilaisen Ajaxin tähtipelaajaksi ja Mestarien liigan voittajaksi. Toinen puoliaika keskittyy Litmasen loukkaantumisten sävyttämiin vaiheisiin muun muassa Liverpoolissa ja FC Barcelonassa ja huipentuu viimeiseen maajoukkuepeliin.

Kuningas Litmanen täyttää jalkapalloentusiastin toiveet ainakin kahdessa asiassa. Ensinnäkin siinä näytetään kiitettävästi tallenteita toinen toistaan upeammista maaleista. Heti alussa katsoja pääsee vertailemaan 17-vuotiaan Litmasen saksipotkumaalia loskaisella kentällä vuonna 1988 ja nelikymppisen Litmasen saksariosumaa Veikkausliigan pelissä 22 vuotta myöhemmin.

Mukana on myös maali, jota Edwin van der Sar, ex-joukkuekaveri Ajaxista, ei haluaisi enää muistella. Siinä Litti viimeistelee Liverpoolin paidassa osuman, jossa Fulhamin veräjänvartijana tuolloin toiminut van der Sar hassutetaan täysin pihalle.

Dokumentissa kuullaan mitä mieltä Litmasen taidoista ja persoonasta ovat sellaiset tähdet kuin esimerkiksi Ronald ja Frank de Boer, Danny Blind, Xavi, Steven Gerrard, Zlatan Ibrahimovic ja Carles Puyol. Kehuja sekä hauskoja muisteloita muun muassa suomalaispelaajan jatkuvasta venyttelystä riittää. Vain valmentaja Louis van Gaalilta irtoaa muutama kritiikin sananen Litmasen hitaudesta espanjalaisessa jalkapallossa sekä joidenkin loukkaantumisten muka perimmäisistä syistä.

Litmanen itse herkistyy elokuvassa varsinkin muistellessaan kahden hänelle läheisen ihmisen, isoveljen asemassa olleen serkkunsa ja pelaajasopimukset hoitaneen ”isähahmon” Heikki Marttisen yllättäviä poismenoja.

Lukuisiin loukkaantumisiinsa Litmanen osaa suhtautua jo huumorilla. ”Joka seurassa lähimpiin kavereihini kuuluivat fysioterapeutit ja lääkärit.”

Tuomo Kiisseli

Elävä arkisto: 1960-luvun nuoriso ti 2.4. klo 21.55 Teema

DOKUMENTTI Niin kuin latinanopettajallani oli tapana leikkisästi sanoa: ei saa painostaa, ”ettei oppilaille tule estoja, komplekseja, tunnepatoutumia ja traumoja”.

Juuri tästä on kyse Kaarlo Nuorvalan Hermoprässissä (1963), elokuvassa tenttisumaan ahdistetuista koululaisista. Se korjasi Grand Prix´n Cannesin filmijuhlien yhteydessä pidetyiltä tv-festivaaleilta. Se ei ole sentään Kultainen Palmu, mutta paras menestys, mikä Suomeen on tullut. Palkinto tiesi paikkansa. Parikymmenminuuttinen on voimaperäisesti dramatisoitu dokumentti.

Koululaisissa on kuulemma kansanluokka, jota työaikalainsäädäntö ei suojele. Läksyjen luku on täyttä film noiria. Junnut pänttäävät huoneissaan jyrkissä kohdevalaistuksissa kuin kuulusteluhuoneissa.

Itse asiassa Nuorvala oli itse tehtaillut kasvuikäisille 1930–50-luvuilla vapaa-ajan jännitystä lukuisilla poikaseikkailuilla ja dekkareilla. Juuri hetkeä aikaisemmin hän oli myös käsikirjoittanut elokuvan Kaasua, komisario Palmu!, jossa on efektinä samankaltainen synkeiden varjojen leikki. Fennadan lyhytkuvien tuotantopäällikkönä työskennellyt Nuorvala hyödynsi Hermoprässissä myös yhtiöön mainoksia varten perustettua animaatio-osastoa.

Nuorvala jatkoi nuorisoteemaa palkinnon ansiosta entistäkin vapaammin käsin. Nuorisomme-lyhäri (1965) esittää alkutekstit kaupungilla liikkuvan mielenosoituskulkueen kylteissä.

Kolmantena nähdään Marjo Eskolinin tv-reportaasi Eikan pumppu (1967). Eino Leinon patsaalle Espan puistoon oli alkanut kerääntyä nuorisoa vastakulttuurisin tunnuksin. Paketin filmeihin ei ole tarttunut tahatonta, lässyttävää koomisuutta.

Jussi Karjalainen

Naisia kaupungilla alk. ke 3.4. klo 21.00 TV2

SARJA ALKAA Venla Mäkelän käsikirjoittama ja Veikko Aaltosen ohjaama Naisia kaupungilla kuuluu niihin suht harvinaisiin kotimaisiin tv-draamoihin, joiden omalaatuisen tunnelman muistaa vielä vuosien jälkeen. Yle uusii neliosaisen sarjan nyt ensimmäistä kertaa. Ensiesityksensä sarja sai tammikuussa 2010.

Mäkelä kertoi Tv-maailman haastattelussa saaneensa idean sarjaansa katsellessaan kaupungilla kauppakasseja kotiin raahaavia naisia. Millaista elämää he elivät ilmeettömien, iloisten tai keskittyneiden katseidensa takana? Syntyi tarina neljästä naisesta, heidän ristiriitoja pursuavasta arjestaan ja yrityksistään löytää onnea elämäänsä.

Aloitusjakso esittelee tehokkaasti päähenkilöt, jotka ovat arkisia ja tunnistettavia, mutta uteliaisuutta herättäviä.

Kiukkuinen, ylityöllistetty Rebekka karjuu perheelleen ja päätyy vessaan itkemään. Ujo ja vetäytyvä Noora pitää haaveensa ominaan ja mukautuu dominoivan isosiskon tahtoon. Ikinuori Tanja lyöttäytyy teini-ikäisten tyttäriensä bailuseuraksi ja herää aamulla parikymppisen kundin opiskelijakämpästä. Pyörätuolissa istuvaa äitiään hoitava Minna – tai Hiirulainen, kuten despoottiäiti tytärtään kutsuu – etsii poikakaveria netistä.
Kaiken yllä leijuu hienoinen räjähdysvaara. Näin asiat eivät voi jatkua – eivätkä jatkukaan.

Roolitukselle iso käsi siitä, että pääosiin on valittu harvemmin ruudussa nähtyjä kasvoja. He kiittävät tulkitsemalla osansa ansiokkaasti käyttäen laajaa skaalaa herkkyydestä raivoon. Etenkin Rinna Paatso Rebekkana, Outi Kavén Hiirulaisena ja Kristiina Elstelä hirviöäitinä tekevät vakuuttavaa työtä.

Iina Alanko

Korkeat korot pe 5.4. klo 21.00 AVA   ***

DRAAMAELOKUVA Pedro Almodóvar aloitti pitkien elokuvien tekemisen 1980-luvulla. Ohjaajan ensimmäisiä elokuvia leimasi voimakas räävittömyys, jossa tuntui purkautuvan Francon aikakaudella koettu seksuaalinen turhautuminen. Vuosikymmenen loppuun mennessä Almodóvarin työt alkoivat saada yhä melodramaattisempia piirteitä. 1990-luvun aikana melodraamasta tulikin hänen vakiintunut lajityyppinsä.

Korkeat korot sijoittuu Almodóvarin uralla eräänlaiseen välitilaan. Elokuva on voimakkaan melodramaattinen, mutta siinä on myös irvailevan koomisia elementtejä.

Pääosassa on Victoria Abrilin esittämä Rebeca, joka tapaa ulkomailta palaavan kuuluisan näyttelijä-äitinsä (Marisa Paredes) vuosien jälkeen. Kohtaamista rasittaa erityisesti se, että Rebeca on nainut äidin entisen poikaystävän Manuelin (Féodor Atkine).

Almodóvarilainen ilmapiiri on Korkeissa koroissa vahvasti läsnä, vaikka filmi ei kuulukaan tekijänsä parhaimmistoon. Elokuvaa vaivaavat samat ongelmat, jotka yleensäkin hiertävät ohjaajan epäonnistuneimpia teoksia. Korkeat korot on elokuvana liian pitkä ja pitkitetty.

Alkupuoli sujuu hienosti, mutta loppua kohden kohtaukset alkavat venyä. Samat asiat selitetään dialogissa läpi yhä uudestaan ja uudestaan. Ingmar Bergmanin Syyssonaatti (1978) toimii Korkeiden korkojen jonkinlaisena henkisenä esikuvana. Mutta elokuvien välinen yhteys alleviivataan turhan voimakkaasti.

Näyttelijätyö ja henkilöohjaus on elokuvassa vahvaa. Erityisesti Abril osoittaa jälleen kerran olevansa yksi Almodóvarin kirkkaimmista naistähdistä.

Henri Waltter Rehnström

(Tacones lejanos, Espanja 1991) 110 min. O: Pedro Almodóvar. P: Victoria Abril, Marisa Paredes, Miguel Bosé.

X