Tv-viikko 15: Kukkoilijat, Mildred Pierce ja Aurelio Zen

Kukkoilijat la 14.4. klo 22.05 TV2 ****

JÄNNITYSELOKUVA Ray (Colin Farrell) ja Ken (Brendan Cleeson) ovat kaksi palkkamurhaajaa, joilla menee keikka poskelleen. Pomo Harry (Ralph Fiennes) lähettää heidät Bruggen pikkukaupunkiin Belgiaan odottamaan uusia ohjeita. Miehet yrittävät tutustua kaupunkiin, mutta viimeisen keikan rankat muistot pyörivät kaiken aikaa erityisesti Rayn mielessä. Edes viehättävän Chloen (Clémence Poésy) kohtaaminen ei tunnu auttavan miehen ahdinkoa.

Martin McDonaghin esikoisohjaus on Harold Pinterin Ruokahissin hengessä tehty tarina turhautuneista ammattitappajista. Vaikutteita on haettu myös Quentin Tarantinon kerrontatyylistä. Tuloksena on kuitenkin varsin persoonallinen musta komedia, joka toimii niin olemassaolon ahdistuksen kuin tappamisen moraalin jäntevänä kuvauksena.

Tapansa mukaan Cleeson vetää jälleen kerran elokuvan hienoimman roolin. Farrell ja Fiennes tulevat perässä tasaväkisenä kakkosena. Ohjaaja liikuttelee kolmikkoa taitavasti keskiaikaisen asunsa säilyttäneen Bruggen sokkeloissa.

Henri Waltter Rehnström

(In Bruges, Iso-Britannia 2007) 107 min. O: Martin McDonagh. N: Colin Farrell, Brendan Cleeson, Ralph Fiennes.

Aurelio Zenin tutkimuksia alk. su 15.4. klo klo 21.55 TV1

Aurelio Zen hyppää vaikka kallioluolaan, että murhaajat saadaan kiinni. Esteitä on riittämiin. Moottoripyöräilevät tappajat ovat kintereillä, mykkä metsätyttö pakenee piiloihinsa ja naiskollega soittelee rakkauden perään.

BBC:n viime vuonna valmistuneessa kolmiosaisessa dekkarisarjassa Aurelio Zenin tutkimuksia on kaikki perinteiset dekkaripalikat aseteltu kohdilleen. On perusrehti etsivä, ärisevä pomo ja salaperäinen nainen. Välillä nautitaan hyvää viiniä.

Brittiläinen Michael Dibdin (1947–2007) kirjoitti kaikkiaan 11 Italiaan sijoittuvaa Aurelio Zen -dekkaria. Ensimmäinen puolitoistatuntinen televisioelokuva perustuu kirjaan Vendetta (1990), joka ilmestyi suomeksi nimellä Verikosto (1997).

Dibdin perehtyi italialaiseen kulttuuriin opettaessaan maassa englantia neljän vuoden ajan. Hänen päähenkilönsä Zen yrittää pysytellä lain puolella, kun mafia ja virkamiehet käyvät valtapeliä. Kovin moneen mieheen ei voi luottaa, kun ryvettyneet tuomarit ottavat lahjuksia ja keski-ikäiset liikemiehet porsastelevat nuorten naisten kanssa kartanoissaan.

Ennen kuolemaansa Dibdin joutui myöntämään, etteivät italialaiset juuri välittäneet Zen-kirjoista, vaikka muissa maissa ne otettiin hyvin vastaan.

Dekkarisarjan Italia on kellertävä ja hämyinen miesten hallitsema maa, jossa teräväpukuiset miehet tekevät töitä puukalusteissa renessanssimaalausten alla. Kaiken auringonpaisteen keskellä leijailee kalsea brittimäisyys. Joka toinen hahmo puhuu kylmäkkää brittienglantia ja joka toinen englantia italialaisittain murtaen.

BBC ei jatkanut sarjaa kolmen jakson jälkeen. Televisioyhtiön edustajan mukaan televisiossa on tarpeeksi jo rikoksenratkojamiehiä.
Brittilehdistössä harmiteltiin lopetusuutisen jälkeen, kuinka pääosaa esittänyt ja aiemmin monissa sivuosissa loistaneelle Rufus Sewellille, 44, ei annettu aikaa luoda Zenistä omaa tavaramerkkiään.

Nyt Sewellin täytyy luopua klassisesta italialaistyylistä ja jämäkästä rusketuksesta.  Mies näyttää hampaansa lakananvalkeana vampyyrina kesän fantasiaelokuvassa Abraham Lincoln: Vampire Hunter.

Tero Kartastenpää

Veit Harlan ja Jud Süssin varjo su 15.4. klo

Felix Moellerin dokumentti (Saksa 2008) käsittelee kiinnostavasti natsi-Saksan häijymaineisinta propagandaelokuvaa vuodelta 1940. Jud Süss oli näytelmäelokuvana raskaan manipuloiva juutalaisvastainen purkaus.

Jud Süssin 1700-luvulle sijoittuvassa kertomuksessa juutalainen rahanlainaaja Süss Oppenheimer (Ferdinand Marian) viekkailee itsensä juutalaisilta kiellettyyn Stuttgartiin ja kietoo ruhtinaskunnan herttuan täysin määräiltäväkseen. Juutalaisten taholta tulleiden karkeiden häväistysten ja ylilyöntien jälkeen saksalainen kansa kukistaa Süssin ja hirttää tämän julkisesti rituaalimaisin menoin.

On syytä ottaa kerrankin esiin myös kavahdetun Jud Süssin suomalainen esityshistoria. Ruotsissa vihafiktio ymmärrettiin kieltää, mutta meillä elokuva alkoi kiertää elokuvateattereita kaksi kuukautta ennen Suomen ryhtymistä jatkosotaan 1941. Vallanhimoksi nimetyn elokuvan ennakkomainonta lehdissä näytti demonisoidut juutalaiskasvot. Esimerkiksi Hufvudstadsbladetin sivu antaa rivon vaikutelman, sillä samalla sivulla julkaistiin kaksi Daavidin tähden koristamaa juutalaisen suomalaismiehen kuolinilmoitusta.

Joku ehkä puuttui asiaan – jatkossa Jud Süssin lehtimainonta tapahtui kuvitta tai Kristina Söderbaumin sievän kuvan kera. Jud Süss pyöri joka tapauksessa suurteatteri Bio Rexissä menestyksekkäät neljä viikkoa ja jatkoi vielä toisen kuukauden Helsingin pienemmissä saleissa.

Päivälehtiarvostelijat välttyivät jättämästä historiaan kauheaa ja epähumanitaarista munausta, sillä vain osa ensi-illoista käsiteltiin.

Elokuva-Aitassa arvostelu piti tehdä. Raoul af Hällström kirjoitti fiksusti ja näki, että Jud Süssissä ”lietsotaan vihaa tätä luihua tyyppiä vastaan aivan pirullisen tartuttavasti”.

Moellerin dokumentti keskittyy Jud Süssin ohjaajan Veit Harlanin jälkeläisten tuntoihin. Heille Jud Süss on ollut poikkeuksellisen raskas lasti. Harlan sai sodan päätyttyä syytteen elokuvallisista rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta pystyi silti jatkamaan uraansa. Avartamatta silti mieltään? Eräs Harlanin 1950-luvun elokuva oli homouden vastainen Kolmas sukupuoli.

Jussi Karjalainen 

Dokumenttiprojekti: Punaisen metsän hotelli ma 16.4. klo 21.30 TV1

”Aioin tehdä dokumentin vihertyvästä Kiinasta, mutta se kääntyikin toisin päin”, sanoo Mika Koskinen, joka on ohjannut kyseenalaistavan Punaisen metsän hotelli -dokumentin.

Kiinalaiset käyvät koululuokittain ja firmoittain istuttamassa tulevaisuuden eteen uusia puuntaimia, mutta toista on, kun puuta on alettu tuottaa plantaasityyliin Stora Enson käyttöön.

Yhtiön johtaja Jouko Karvinen teki maaliskuussa odotetun ilmoituksen Kiinaan rakennettavasta sellu- ja kartonkitehtaasta. Pakkauspaperia luotetaan uppoavan Kiinaan. Tulevaa tehdasta varten on jo joitakin vuosia kasvatettu eukalyptus-puita puupelloiksi varatuilla vuokra-alueilla, jotka ovat pääkaupunkiseudun kokoluokkaa.

Mika Koskinen on vaikuttanut Kiinassa viisitoista vuotta uutisfilmien tekijänä. Hän lähtee selvittämään väitettä, että kiinalaiset välikädet olisivat vieneet maita viljelijöiltä sanelupolitiikalla, jossa ihmisiä on pahimmillaan hakkautettu rautaputkilla.

Suomalais-ruotsalainen suurinvestoija Stora Enso ei dokumentissa ota laajemmin kantaa kiinalaisten toimiin.

Dokumentin nimi tulee hotellista, jonne paikallisviranomaiset melkein piirittävät uteliaan reportterin kuvaajineen. Ollaan Guangxin maakunnassa Kiinan eteläosassa. Koskinen haluaisi haastatella paikallisia, jotka ovat valittaneet pahoinpitelyistä ja siitä, että tiukoissa riveissä olevat puupellot imevät jopa pohjavedet liian kuiviin.

Pelkkä pääseminen ihmisten puheille vaikuttaa olevan ylittämättömän seinän takana – ainakin pitkässä teatteriversiossaan dokumentti junnaakin kauan liikkumisvapausbyrokratian harmitteluna. Televisiosta tuleva versio on vain muutamaa minuuttia sitä lyhyempi.

Eettisesti ensiarvoisen tärkeistä asioista kuitenkin on kyse. Myöhemmillä kuvausmatkoilla Koskisen annetaan jo mennä kyliin, ja asukkaat kertovat suorin sanoin kohtelustaan.

Dokumenttikin pääsee vauhtiin. Keskustelun on jatkuttava tämän tv-esityksen myötä.

”Stora Enso sanoo, että kiinalaisethan siellä tappelevat ja he hyppäävät katsomoon. Dokumentissa nähtävä suorapuheinen asianajaja Yang Zaixin on ollut vuoden pidätettynä, ja hänen tapauksensa saa vihdoin huhtikuussa oikeuskäsittelyn”, Koskinen kertoo.

Hän kiinnostui itse idästä hongkongilaisten taisteluelokuvien kautta. Sitten tuli kiinalaisuus syvällisemmin. Koskinen monipuolistaa Punaisen metsän hotelliakin kuuntelemalla myös Yunnanin maakunnan pumi-kansaan kuuluvan miehen ajatuksia luonnonyhteydestä puiden kanssa.

”Kun Suomessa kaatui joulun myrskyissä puita sähkölinjojen päälle, tuli mieleen, että varoittavatko puut nyt meitä?”, ohjaaja sanoo.

Jussi Karjalainen

Mildred Pierce alk. ti 17.4. klo 21.00 TV1

SARJA ALKAA James M. Cainin romaani sijoittuu vaikeaan aikaan Yhdysvaltain historiassa, 1930-luvun lamavuosiin. Keskiluokkainen Mildred Pierce (Kate Winslet) pistää pihalle petollisen aviomiehensä (Brían O’Byrne) ja joutuu ottamaan työn tarjoilijana.

Todd Haynesin upean minisarjan taustana on amerikkalainen unelma, Mildred Piercen nousu kovalla työllä ja tahdolla köyhenevästä keskiluokasta raharikkaaksi. Hänellä on osaava rakastaja (Guy Pearce) ja menestyvä yritys.

Naisen asema ja huolellinen ajankuva ovat kuitenkin vain mausteita – erittäin makoisia toki – äidin ja tyttären kivuliaan suhteen kuvauksessa. Veda (Evan Rachel Wood), Mildredin vanhin tytär, halveksuu äitinsä työssä käymistä mutta ei saa tarpeekseen hänen rahoistaan.

Kaikista viimeaikaisista historiaan kaivautuneista sarjoista (Mad Men, Boardwalk Empire) tämä klassinen melodraama on koukuttavin. Sarjasta eivät ensisijaisesti jää mieleen drinkkivinkit, puvut tai lavasteet vaan erinomainen näyttelijätyö sekä tunteet, jotka kaikessa raskaudessaankin pakottavat myötäelämään.

Kaisu Tervonen