Teksti:
Seuran toimitus

Parasta ikinä – lastenohjelmat 50 v, ma 14.4. klo 18.00 TV2

NOSTALGIAOHJELMA Televisiossa on esitetty lastenohjelmia viisikymmentä vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nähdään tällä viikolla julkisuudesta tuttujen ihmisten ohjelmasuosikkeja vuosien varrelta.

Toimittaja Anna Cadian suosikki on viehättävä paperianimaatio Käytöskukka. Siinä pikkuporsaat Hinku ja Vinku opettelevat elämänarvoja ja kohtaavat hirmuisen suursyömärin. Torstaina nähdään toinen näyte mainiosta suomalaisesta paperianimaa­tios­ta, kun Palefacen suosikki Kössi Kenguru astuu estradille.

Maanantain muina ohjelmina nähdään Aapelin lastenkirjaan perustuva tv-elokuva Koko kaupungin Vinski, sekä Jukka Virtasen kertojanäänellä varustettu Rosvo Rudolf. Se lienee Nalle Luppakorvan ja Nukkumatin ohella mieleenpainuvimpia Suomessa esitettyjä itäeurooppalaisia animaatioita. 

Edellä mainittujen lisäksi aikuisten nostalgiatarvetta lämmittävät esimerkiksi Pelle Hermanni, Kylli-täti, Hapsiainen ja Histamiini. Sosiaalisena kokeena kannattaa testata, pystyykö nopeatempoiseen kerrontaan tottunut nykylapsi omaksumaan leppoisan ja valistavan kekkosslovakialaisen kerrontatyylin.

Onnimanni Liukkonen

 

Vankilavuosi, ma 14.4. klo 21.30 TV1

DOKUMENTTI Dokumenttiprojekti esittää Simo Sipolan dokkarin Vankilavuosi, joka seuraa perhettä isälle langetetun kolmen vuoden vankilatuomion aikana. Lapset eivät silti kerro tuntojaan suoraan kameralle. Vanhemmat Miika ja Anett Pettersson kertovat.

Koetaan hieno dokumenttihetki, kun kamera seuraa kummassakin päässä iltasadun lukemista kännykän välityksellä. Toinen kamera kuvaa vankilassa, kun raavas mies lukee. Toinen kuvaa tyttöä muumilakanoissaan. Tilanne on niin herkkä, ettei se juurikaan vaikuta suunnitellulta.

Rakennusalalla toimineen Miika Petterssonin tuomio tuli talousrikoksista. Ne juontuvat Petterssonien elämässä periodille, jota Sipola on seurannut aiemmassa dokumentissa Lamavuosi (2012). Lamavuosi on juuri uusittu TV1:ssä 12.4.

Koskettavan Vankilavuoden tekijäryhmä pysyttelee näkymättömissä. Ennen kaikkea dokkarissa on inhimillinen ote. Se on rehtiä totuuselokuvaa, ei tosi-tv:tä. On perhe tosin päästänyt Duudsonitkin kotiinsa tekemään ohjelman.

Miikan yhtenä henkireikänä on harjaantua harrastamassaan stand up -komiikassa. Isokokoinen mies ins­piroi lavalla läppää habituksestaan – mutta eivätkö lusiminen ja perheestä erossa oleminen tarjoaisi teemoja stand upiin? Ehkä aihe on liian kipeä siihen asti, kunnes vapaus koittaa. 

Ohjelman värikylläisimmät ilmaisut kuullaankin Anettilta, jonka kontolle jää kuuden lapsen uusperhe. Ympäristö suhtautuu heihin kuin spitaalisiin.

Jussi Karjalainen

Latela, ke 16.4. klo 19.30 TV2

TOSI-TV-SARJA Tampereen seudulta kotoisin olevat verstashemmot rakentavat Latelan toisella kaudella lava-auton Justin Bieber -fanien pehmoleluille.

Tampereen Kalkussa sijaitsevan Latelan verstaan kundit eivät kaunistelleet menoaan televisiosarjan ensimmäisellä kaudella. Kalja maistui ja muijista puhuttiin vähintäänkin rouheaan sävyyn.

Sarjan toisen kauden ensimmäisissä jaksoissa naureskellaankin Me Naiset -lehden kirjoitukselle, jossa miesten asenteita on paheksuttu.

Lauri ”Late” Huttusella ei ole käsijarru päällä toisellakaan kaudella. Elämänmuutoksestaan hän kertoo seuraavasti: ”Nyt ollaan kihloissa ja pipariakin siinä tuli jossain vaiheessa, ja tuli sen verran tuima luoti, että mamma on nyt sitten paksuna.” Mamma hymyilee vieressä.

Sarjan pääpaino on kuitenkin autoissa ja niiden tuunaamisessa. Enää kundeja ei jaeta tiimeihin, vaan uuteen projektiin lähdetään yhtenä rintamana. 

YleX:n järjestämiin Justin Bieber -ennakkobileisiin tilattua lava-autoa kootaan jälleen haastavalla pikkubudjetilla ja tiukalla aikataululla. Aloitus ei ole täydellinen, kun projektia varten ostettu auto osoittautuu Huttusen sanoin ”ihan paskaksi”.

Pikkutyttöjen suosikin Bieberin jälkeen Latelan raavaat miehet kohtaavat todellisen taiteilijan. Anssi Kasitonnin kanssa tehdään autoaiheinen tilataideteos.

Sarjan meno on rehellisen konstailematonta, rälläkkä laulaa, kundit kiroilevat, autot valmistuvat ja aina välillä herätään juopottelun aiheuttamaan päänsärkyyn.

Onnimanni Liukkonen

Jerusalem, ke 16.4. klo 21.00 Fem

SARJA Lars von Trier ja Bille August lienevät tämänhetkisen tanskalaiselokuvan kuuluisimmat miesohjaajat. Mutta siinä missä Trier on koko uransa ajan noudatellut omaa tinkimätöntä linjaansa, August on puolestaan liikkunut lähellä valtavirtaa uppoamatta kuitenkaan täydellisesti sen aaltoihin. Erityisesti historiallisten suurelokuvien tekijänä hän on aina ollut taitava.

Sellainen on myös Jerusalem, joka on sovitus Selma Lagerlöfin samannimisestä romaanista. Vuonna 1996 valmistunut elokuva nähdään Femillä neliosaiseksi sarjaksi pilkottuna. Ratkaisu on onnistunut, sillä televisiossa teos pääsee paremmin oikeuksiinsa kuin kankaalla. Jaksotuksen an­siosta raskassoutuinen tarina saa sisäänsä tarvittavaa ilmaa.

Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alun pieneen ruotsalaiseen kylään. Ingmar (Ulf Friberg) ja Gertrud (Maria Bonnevie) ovat nuoria rakastavaisia, joiden suhteeseen tulee särö, kun paikkakunnalle saapuu kansan villitsevä lahkolaissaarnaaja (Sven-Bertil Taube). Jerusalemista kasvaa vahva kuvaus kiihkouskovaisuuden vaarallisesta voimasta.

Henri Waltter Rehnström

Tricked, to 17.4. klo 20.00 Nelonen

TAIKURISARJA Taikuus saa haukottelemaan. Keppostelijat vetävät kyyhkyjä piiloista, ennustelevat numeroita ja olettavat katsojan hämmästelevän kuluneita temppujaan. Menestyäkseen taikaohjelman pitää viedä silmänkäännöt uusiin ympäristöihin, mahdollisimman kauas sirkuksesta. Kun suomalainen mentalisti Noora Karma tavoittelee väkinäisesti yliluonnollisuuden illuusiota, brittitaikuri Ben Hanlin tyytyy vain naurattamaan arkisissa tilanteissa.

Tricked on velkaa Ashton Kutcherin Punk’d-piilokamerasarjalle, jossa julkkikset joutuivat kepposten kohteeksi. Viime syksynä kotimaassaan alkanut brittisarja on Hanlinin (s. 1988) ensimmäinen iso projekti, joten julkkikset ja piilokameraosuuksien kaduntallaajat eivät tunnista heitä huijaavaa päätähteä. Moppitukkainen miekkonen sulautuu luontevasti kaupan kioskin kassalle, jossa alkavat popkornipussit aukeilla itsekseen. Äijäilevä ja flirttaileva Hanlin saa tatuoida exän nimen viattoman miehen pohkeeseen ja huijata naisia paljastamaan puhelinnumeronsa.

Turha näytellä magiaa, kun räkänaurut riittävät.

Tero Kartastenpää

 

 

X