Teksti:
Seuran toimitus

Piaf, intiimisti la 19.4. klo 20.50 Teema

DOKUMENTTI Teeman Edith Piaf -ilta liikuttaa suuria tunteita. Edith Piafin parhaat vyöryttää ruutuun toinen toistaan muistettavimpia konserttiesityksiä. Elämäkertafilmatisointi Pariisin varpunen – Edith Piaf herättää legendan henkiin kaunistelemattomana ja osin kiistanalaisenakin henkilöhahmona.

Niiden välissä nähdään yllättäen uutta kuvamateriaalia sisältävä dokumentti. Valérie Expositon tuore ohjaus Piaf, intiimisti  (Piaf intime, Ranska 2013) tuo ruutuun Piafin haitarinsoittajana 18 vuoden ajan työskennelleen Marc Bonelin (1911–2002) 8-millisiä kaitafilmiotoksia. Ystävysten ja läheisten vapaa-aikaa todistaneet tallenteet unohtuivat pian Piafin vuonna 1963 tapahtuneen kuoleman jälkeen, ja ne löydettiin vasta paljon paljon myöhemmin.

Ilman ääntä kuvatut katkelmat ovat usein värillisiä, mikä saattaa tuntua oudolta, niin tarkkaan olemme tottuneet näkemään suuren laulajattaren vain mustavalkokuvissa ja -filmeissä. Yhdistettyinä muihin katkelmiin ohjelmasta muodostuu kelpo henkilökuva, joka ei tyydy toisintamaan laulajan uran kuuluja vaiheita, vaan saa kerrontaansa myös koskettavia henkilökohtaisia äänenpainoja. 

Arto Pajukallio 

Kuolema –  tarinoita elämästä, su 20.4. klo 20.00 Fem

 

DOKUMENTTI Vaikka dokumentti kuolemasta kuulostaa ajatuksena hyvin synkältä, viisiosainen norjalaissarja ei kuitenkaan ole sitä. Kuolema – tarina elämästä on riemastuttavan kepeällä otteella aiheeseensa tarttuva ohjelma. Sen tarkoituksena on esittää, mitä kuolemasta ajatellaan ja miten se näkyy ja kuinka se koetaan eri yhteiskunnissa, eri elämänaloilla.

Ykkösosan aiheena on fyysinen kuolema. Jakso lähestyy teemaansa hyvin monesta näkökulmasta. Ääneen pääsevät tutkijat ympäri maailmaa. Yksi haluaa pidentää ihmiselämän pituutta, toinen miettii tapoja, miten kuolleet ruumiit voisi hyötykäyttää uudestaan. Kolmas esittelee syväjäädytyssäiliöitä, joissa kuolleet ruumiit odottelevat mahdollisuutta herätä henkiin.

Informaatiotulva on valtava, mutta hyvin jäsennellyn esitystavan vuoksi katsojan on helppo ottaa pienimmätkin tiedonmuruset vastaan. Dokumentin voima ja kiinnostavuus piilee siinä, että se esittää kuoleman hyvin luonnollisena asiana, ilman surua tai suuria tunteita. Haastateltavat puhuvat ihmisen maallisen vaelluksen loppumisesta yhtä luontevasti kuin syömisestä tai hampaiden pesusta. 

Hyvänä esimerkkinä toimii ranskalainen krematorion työntekijä, joka kohteliaasti hymyillen selittää katsojille, miten ihmisen tuhkaaminen tapahtuu. Hänen kertomanaan kuolema muuttuu hyvin arkiseksi tapahtumaksi, eli juuri sellaiseksi, millaiseksi se pitäisikin ajatella. Kuolema ei loppujen lopuksi ole kovin vakava asia, ohjelma tuntuu viestittävän. Korjaahan kalma lopulta meidät jokaisen.

Henri Waltter Rehnström

Le Havre, su 20.4. klo 22.05 TV1 *****

ELOKUVA Teoksensa kokonaisvaltaisesti luova Aki Kaurismäki luottaa yhteistyöhön muun muassa vakikuvaaja Timo Salmisen kanssa. Taiteellinen sommittelu upeine väreineen ja valoineen saa monen yksittäisen kohtauksen näyttämään kuin huolella viimeistellyltä maalaukselta tai valokuvalta. Kuvauksen kauneus tukee sisältöä oleellisesti.

Le Havren satamakaupunkiin sijoittuva ranskankielinen teos (2011) kertoo kengänkiillottajasta (André Wilms), tämän vaimosta (Kati Outinen) ja afrikkalaisesta pakolaispojasta (Blondin Miguel), jota viranomaiset etsivät. Tarina muistuttaa Philippe Lioret’n ranskalaiselokuvaa Welcome (1999). Ainekset ovat monin osin tuttuja, mutta elokuva alati ajankohtaisen tuore – ja mestariteos yhtä kaikki. 

Arto Pajukallio 

Pukumiehet ti 22.4. klo 22.35 MTV3

SARJA Newyorkilaisen asian­aja­ja­toimiston värikkäistä hahmoista kertova Pukumiehet jatkuu toisen kauden jaksoilla. Harvey Specterin sihteeriä Donnaa näyttelevä Sarah Rafferty vakuuttaa haastattelussa, että tulossa on dramaattisia käänteitä.

”Yllätyksiä on luvassa. Katsojille alkaa olla selvää, että Donna ei ole koskaan väärässä missään asiassa. Toisella kaudella Donna tekee kuitenkin massiivisen virheen, joka uhkaa hänen asemaansa firmassa.”

Internetistä löytyy useita omaperäistä sihteeriä palvovia fanisivuja. Jotkut ovat nähneet Donnan eräänlaisena Mad Menin itsevarman kurvikuningattaren Joan Hollowayn nykyaikaan sijoitettuna sisarena. Raffertyn mukaan hahmon kiehtovuus syntyy tämän poikkeuksellisesta kyvystä hallita tietoa.

”Donnalla on jonkinlaisia henkisiä supervoimia, joiden avulla hän on saanut epätavallista valtaa lakifirmassa. Donna tietää firmassa kaiken henkilökohtaisista ja ammatillisista asioista. Hänellä on hyvä käsitys kaikista sarjan muista hahmoista ja erityisesti hän nauttii Louis Littin kiusaamisesta.”

Toisella kaudella sarjan oikeustapaukset kestävät useamman jakson verran ja niiden kautta hahmoihin syvennytään yhä enemmän. Rafferty uskookin, että persoonalliset hahmot erottavat Pukumiehet lakisarjojen massasta.

”Sarjan hahmot ovat kiehtovia. Toisinaan jopa kiinnostavampia kuin itse juoni.”

Donnan logiikka ei aina avaudu kaikille. Hän juo kahvinsa rasvattomalla maidolla voidakseen laittaa sen päälle kermavaahtoa ja sokeria.  Naisten logiikkaako?

Onnimanni Liukkonen

Abba, ke 30.4. klo 20.00 MTV3

DOKUMENTTISARJA Koristeellisia esiintymisasuja, lähes 400 miljoonaa myytyä levyä, oheistuotteita ja teemamuseo. Abba on yksi kaikkien aikojen rakastetuimpia pop-yhtyeitä. MTV3 aloittaa vappuaattona kolmen dokumentin sarjan Abbasta ilmiönä ja bändin vaiheista musiikkimaailman huipulle.

Lukuisten hittien ja lähes vuosikymmenen taipaleen jälkeen Abba ilmoitti jäävänsä tauolle, jolta se ei koskaan palannut. Osaltaan yhtyeen hajoamiseen liittyivät yhtyeen sisäiset ihmissuhteet. Agnethan ja Björnin sekä Fridan ja Bennyn parisuhteet olivat päättyneet.

Björn ja Benny ovat jatkaneet yhtyeen hajoamisesta huolimatta yhteistyötään tähän päivään asti. Mamma Mia! -musikaalin luomisen ohessa he ovat sävel­täneet kansanmusiikkia ja vir-
siä. Heidän sävellyksensä kuultiin prinsessa Victorian ja Danielin häissä Tukholman Suurkirkossa.

Agnetha ja Frida ovat jatkaneet musiikin tekoa harvakseltaan Abban jälkeen. Frida on pitänyt hiljaiseloa levyttämisestä jo parikymmentä vuotta, mutta Agnethan viimeisin levy A julkaistiin viime vuonna.

Bändiä on suostuteltu palaamaan yhteen useasti, mutta tuloksetta. Viime vuosina julkisuudessa on väläytelty yksittäisen julkisen esiintymisen mahdollisuutta hyväntekeväisyyden nimissä.
Yksi asia on kuitenkin varma. Lauluista tuli The Beatlesin kappaleiden veroisia pophittejä.

Heini Kilpamäki

X