Teksti:
Seuran toimitus

Good Wife,  ma 12.5. klo 21.00 Liv

SARJA ”Anteeksi, jos toistan välillä itseäni, mutta täällä on todella aikaista. Edessäni on vasta ensimmäinen kupillinen teetä”, näyttelijä Josh Charles mumisee puhelimeen New Yorkissa. Kello on siellä kymmenen aamulla.

Vaikka aamuherääminen tuottaa vaikeuksia, ruudussa Charles on aina skarppi. Hän esittää Good Wife -sarjassa Will Gardneria, puolustusasianajajaa, joka ottaa riskejä oikeussalissa ja sen ulkopuolella. Yksi sarjan kestävimmistä juonilangoista on Willin ja hänen kollegansa Alician (Julianna Margulies)  riipaiseva ja ristiriitainen rakkaustarina. Willin ja Alician sukset menivät pahasti ristiin, kun Alicia lähti Willin lakifirmasta ja heistä tuli kilpailijoita. Lisää draamaa Willin osalta on luvassa ensi maanantaina 12.5. esitettävässä jaksossa, jonka nostattama kohu näkyi Yhdysvalloissa myös viidennen tuotantokauden kasvaneina katsojalukuina.

”Kaikki lähtee käsikirjoituksista”, Charles sanoo suosiosta.

”Sarjassa on monia sävyjä. Se on dramaattinen ja välillä satiirinen. Katsojia kiinnostavat myös Alician käänteet työ- ja yksityiselämässä.”

Vuonna 2009 alkanut Good Wife on yksi Josh Charlesin pitkäkestoisimmista töistä. Hän on ohjannutkin sarjan jaksoja.

”Se, että olen ohjannut niin itseäni kuin kunnioittamiani kollegoja, on opettanut  minulle paljon näyttelemisestä.”

Työ herättää myös ristiriitaisia tunteita.

”Sarja on ollut elämäni palkitsevimpia kokemuksia. Toisaalta neljä ja puoli vuotta on pitkä aika viettää samassa roolissa.”

Juha Heinisuo

Dokumenttiprojekti: Vapaa mieli, ma 12.5. klo 21.40 TV1

DOKUMENTTI Tanskalaisen Phie Ambon ohjaaman dokumenttielokuvan aihe on kiehtova; miten tietoisuus syntyy ja kuinka omaa mieltään voi hallita? Aivojen mekanismeissa tutkimatonta korpimaata riittää. Professori Richard Davidson myöntää, ettei syitä kaikkien hänen kehittelemiensä hoitomuotojen toimivuuteen tiedetä – tärkeintä on, että ne toimivat.

Dokumentissa rinnastetaan kiehtovasti oppimisvaikeuksia kokevat päiväkoti-ikäiset lapset ja posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivät yhdysvaltalaiset sotaveteraanit. Aivotutkija Davidson koki valaistumisen tavattuaan Dalai Laman 1990-luvun alussa. Hän soveltaa molempiin ryhmiin meditaatiota ja hengitysharjoituksia, joiden avulla pystytään parempaan mielenhallintaan.

Ambo onnistuu pääsemään lähelle kohteitaan. Veteraaneista kaksi kertoo avoimesti sodan jälkeisen elämän haasteista. Pienistä eleistä näkee, kuinka esimerkiksi ravintolassa istuminen tuottaa kohtuutonta tuskaa. Vielä lähemmäksi päästään Will-nimistä lasta, joka on joutunut vauvana kiertämään useassa sijaisperheessä. ADHD-diagnoosin saanutta poikaa hoidetaan ilman lääkkeitä rauhaa ja turvaa huokuvien hoitajien kanssa. 

Aivotoiminnan visuaalinen kuvaaminen on elokuvantekijälle aina haaste. Piirustusten avulla pystytään jonkin verran kuvaamaan mantelitumakkeiden ja hippokampusten toimintaa. Parasta on dokumentin elokuvallisesti toimiva visuaalinen tyyli, joka tuudittaa katsojankin sisälle hypnoottista tunnelmaa. 

Onnimanni Liukkonen

Mies varjossa, ti 13.5. klo 20.00 Teema

DOKUMENTTISARJA Otto Wille Kuusinen (1881–1964) oli kommunistipoliitikko, joka vuoden 1918 tapahtumien aikana loikkasi Neuvostoliittoon. Siellä hän suorittikin varsinaisen poliittisen elämäntyönsä lähellä valtion ylintä johtoa. Kuolemansa jälkeen hänet haudattiin Kremliin ainoana suomalaisena.

Ilkka Vehkalahden, Elina Kataisen ja Peter von Baghin massiivinen, kolmiosainen dokumentti Mies varjossa (1994) pyrkii kattamaan Kuusisen koko poliittisen uran ja elämän. Ja melko hyvin siinä onnistuukin, välillä ehkä turhan yksityiskohtaisesti. Lukuisat eri haastateltavien kommentit ja tarinat muodostavat tietotulvan, jonka alle katsoja helposti hukkuu.

Varsinkin ensimmäisessä osassa tekijät käyttävät taitavasti hyväkseen erityyppistä arkistomateriaalia. Vanha mustavalkofilmi ja nykyaikainen haastattelumateriaali lomittuvat hienosti keskenään. 

Toisessa osassa puhuvat päät saavat liikaa valtaa. Kerronta alkaa laahata, eikä katsoja jaksa keskittyä kuulemaansa puheeseen. Silmää alkaa kiinnostaa enemmänkin esimerkiksi se, miten haastateltavien kodit on sisustettu kuin varsinainen asia.

Joka tapauksessa Mies varjossa on kunnianhimoinen yritys raottaa Kuusisen ympärillä olevaa salaperäisyyden viittaa. Ihan kaikkea hänestä ei siltikään saada selville. Ristiriitaisuuden varjo jää leijumaan päähenkilön ylle. Saa nähdä, mitä kolmas osa miehestä vielä kertoo.

Henri Waltter Rehnström

Siivoojan raportti, ti 13.5. klo 21.55 Teema

TV-ELOKUVA Irma Seikkulan (1914–2001) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Teema juhlistaa tätä esittämällä pari televisioelokuvaa näyttelijän myöhemmältä uralta. Vuonna 1976 valmistunut Pullonpohja on Walentin Chorellin kirjoittama puolen tunnin televisiodraama yhteiskunnan osattomasta väestöstä.

Tätä ennen nähdään Kari Liilan Siivoojan raportti (1971), joka on Maja Ekelöfin romaanin pohjalta toteutettu dokumentaarissävyinen draama. Elokuvassa Seikkula esittää köyhää siivoojaa, joka yrittää taistella toimeentulostaan. Tilannetta vaikeuttaa se, että hänen viidestä lapsestaan lähes kaikki kärsivät työttömyydestä.

Siivoojan raportti on oivallinen esimerkki vanhan tv-teatterin edustamasta kahvikuppirealismista, jossa tunnelma on pyritty säilyttämään mahdollisimman arkisena. Päiväkirjamainen rakenne tekee kerronnasta kuitenkin turhan katkelmallista. Näin ollen kokonaisuus jää hieman vajaaksi. Tarinan tematiikkakin on hyppiä silmille kaikessa osoittelevuudessaan. Elokuvan suurimmat ansiot ovatkin Seikkulan hurjan hienossa roolityössä.

Henri Waltter Rehnström

Tiededokumentti: Todennäköisyydestä, to 15.5. klo 21.00 Teema

DOKUMENTTI Palkittu ja arvostettu tilastotieteilijä David Spiegelhalter (s. 1953) kertoo todennäköisyyksistä hössöttävällä ilolla. Hänen työnsä Cambridgen yliopistossa on saada ihmisiä ymmärtämään riskien todennäköisyyksiä. 

Saisipa Suomen kovan tieteen mestarit popularisoimaan samanlaisella innolla oman alansa perusteita. Harmaatukkainen tiedemies hyppää vaikka lentokoneesta osoittaakseen lukujen voiman.

BBC:n kevyt dokumentti on suunnattu tilastojen aloittelijoille, ja siinä edetään pienin askelin monimutkaiseen teoriaan. Tiededokumentti yrittää herättää katsojia ymmärtämään, ettei ole olemassa kohtaloa vaan suuria todennäköisyyksiä. Spiegelhalterista ihmisaivot hakevat väkisin oudoista tilanteista syytä ja seurausta, koska yllättävät satunnaisuudet hämmentävät meitä. Spiegelhalter muistuttaa, että kaikille kaoottisina pidetyille asioille kuten luonnonkatastrofeille voi laskea todennäköisyyden. 

Elinaikojen tilastoinnin ansiosta kuolemaan ei enää suhtauduta mystisenä tapahtumana. Tilasto tappoi viikatemiehen.

Tero Kartastenpää

 

X