Tv-viikko 19: Uutuussarjoja ja Up - kohti korkeuksia -tv-ensi-ilta
Up – kohti korkeuksia la 12.5. klo 15.50 Nelonen ****
LASTENELOKUVA Pixar-studion animaatiossa ilmapallojen kannattelema talo lentää Etelä-Amerikkaan kohti luonnontieteellisiä seikkailuja. Vanha ja kärttyinen leskimies Fredrikson on lapsesta asti halunnut matkustaa Paratiisiputousten alueelle, johon hänen ihailemansa sankariseikkailija muinoin katosi etsimään jättiläislintua. Kun vanhainkoti kutsuu, Fredrikson lähtee viidakkoon lentävällä talollaan. Partiopoika Rasmus tuppautuu kyytiin.
Up – kohti korkeuksia on Pixarille tyypillinen laadukkaan käsikirjoituksen ja ulkoisesti hieman valjujen digihahmojen yhdistelmä. Seikkailuhenki on korkealla, mutta elokuva syvenee näyttämään, että löytöretkeilijöiden ja urhojen haaveet voivat vääristyä pakkomielteiksi.
Jännittävät miljööt ja täysiveriset luonteet tuovat mieleen Ankkalinnasta kaukomaille matkustavat Carl Barksin sarjakuvat, mutta esikuvana on toiminut Werner Herzogin mahdottomia yrittävä viidakkoseikkailu Fitzcarraldo.
Lauri Lehtinen
(Up, USA 2009) 97 min. O: Bob Peterson, Pete Dochter. Ä: Antti Litja, Ismo Kallio, Aarni Hyökki.
Valehtelevat viettelijät alk. ma 14.5. klo 19.00 Sub
Maanantai-iltaisin perheen teini-ikäiset saattavat varata television. Kello kahdeksalta tänään starttaa Gossip Girlin neljäs tuotantokausi, ja sitä ennen alkaa Valehtelevat viettelijät (Pretty Little Liars, USA 2010–), kotimaassaan suosiota niittänyt nuorisosarja.
Sarja sijoittuu kuvitteelliseen Rosewoodin pikkukaupunkiin. Siellä lukiota käy viisi parasta ystävää, jotka kokoontuvat säännöllisesti syrjäiselle mökille. Yksi mökkireissu päättyy kuitenkin kohtalokkaasti, kun ryhmän itseoikeutettu johtaja Alison (Sasha Pieterse) katoaa.
Martha Stewart Show alk. ma 14.5. klo 18.15 AVA
SARJA ALKAA Martha Stewart ihailee valuvaa hunajaa, kun hän kokkaa mysliä studiokeittiössään.
”Herranjestas kuinka kaunista”, pikkuaskareista suunnattomasti iloitseva nainen huokaa Martha Stewart Showssaan.
Amerikan tunnetuimman televisioemännän tyyli on sokerinen, jopa ällöttävän hunajainen. AVA alkaa esittää Stewartin nimikkosarjaa viidenneltä tuotantokaudelta. Kyseessä on verkkainen päivittäistelevisio-ohjelma, jossa puuhastellaan kodinaskareita ja annetaan marttamaisia niksejä.
Stewartissa tiivistyvät amerikkalaisten suurten ikäluokkien ihanteet: rouvamainen kauneus ja yrittäjähenkisyys. Mallin ja pörssimeklarin töitä tehnyt nainen on onnistunut rakentamaan ympärilleen media- ja tuoteimperiumin, josta Martha Stewart Show on vain pieni osanen.
Koko kodin voisi sisustaa ja täyttää Martha Stewart -tavaroilla, joita nainen muistaa tietysti mainostaa showssaan. Hän puhuu hehkuen uudesta ompelukirjastaan, joka on jo hänen yrityksensä 70. opus. Hän myös jututtaa ohjelmassa jatkuvasti työntekijöitään kuin perhettään, eikä peittele, ettei juurikaan ole osallistunut oman ompelukirjansa tekemiseen.
Amerikkalaiset järkyttyivät vuonna 2004, kun Stewart tuomittiin viideksi kuukaudeksi vankilaan osakekaupparikoksesta. Viime aikoina hänen julkikuvaansa on särkenyt tytär, joka kirjoitti paljastuskirjassaan esimerkiksi, ettei täydellisenä pidetyn perheen kotona ollut ikinä ruokaa.
Kohut eivät ole kaataneet rautarouvan liiketoimia, mutta entisestä ihanneäidistä on tullut ulkokultaisuuden symboli.
Stewartissa on toki jotain aitoakin. Heti ensimmäisessä lähetyksessä käy ilmi Stewartin puolalaisjuuret, kun hän valmistaa slaavilaisia keitinpiiraita pierogeja ja muistelee äitinsä reseptejä.
Kodinlaittaminen on suuri trendi, eikä Stewartilla ole aikomusta jäädä eläkkeelle. Seitsenkymppinen aloittaa näyttelijänuransa tänä keväänä Kova laki: Erikoisyksikkö -sarjassa ja käynnistää syksyllä uuden Cook School -kokkausohjelman.
Ammattihengettären hymy ja kassakone eivät todellakaan hyydy.
Tero Kartastenpää
Lain yläpuolella alk. ke 16.5. klo 22.00 TV1
SARJA ALKAA Lain yläpuolella -sarjan alussa brittidiplomaatti Ian Porter (Dougray Scott) jää kiinni huumeiden salakuljetuksesta. Miehen epäillään toimivan tadzhikistanilaisen rikollispomon Sergei Krousovin (Don Hany)kuriirina. Poliisin ohella myös brittien ulkomaantiedustelupalvelu näyttää olevan kiinnostunut Porterin tilanteesta. Alkujaan yksinkertaiselta huumerikokselta näyttävä juttu laajenee nopeasti vakoilumaailman mysteeriksi, jossa on paljon huumebisnestä suuremmat panokset.
Juonen solmut alkavat aueta, kun Porter kuljetetaan entisen vaimonsa kanssa Australiaan todistajansuojeluun. Pariskuntaa vaivaa lapsen tapaturmainen kuolema, josta Porter syyttää itseään. Tuska todella näkyy miehen kasvoilla. Paljon muuta kökön näyttelijän kasvoilla ei sitten näykään. Tarinan suurin ongelma onkin päähenkilön etäisyys ja kylmyys. Miehen pään sisälle ei oikein päästä missään vaiheessa.
Aussiohjaaja Peter Andrikidis tekee tasapaksua jälkeä. Juoni kulkee kohtuullisesti, mutta ei se ainakaan omaperäisyydellään häikäise. Varsinkin toisessa jaksossa tarina alkaa polkea paikallaan. Kolmen tunnin kestossa olisi ollut paljon tiivistämisen varaa. Muutenkin katsojalle paljastetaan juonesta liian vähän liian myöhään. Yllätykselliset juonenkäänteet jäävät motivoimattomiksi, kun katsoja joutuu ihmettelemään mistä oikein on kysymys.
Juonessa on myös kosolti epäloogisuuksia. Itse asiassa koko tarinan motivaattorina toimivan avaimen merkitys on suorastaan koominen. Sen enempää juonta paljastamatta voi kysyä, miksi ihmeessä vaikutusvaltainen rikollispomo on antanut niin tärkeän kapistuksen pois hallustaan.
Onnimanni Liukkonen
Sirppi ja kitara to 17.5. klo 21.55 Teema
DOKUMENTTI Neuvostojärjestelmä ei voinut pitää rockmusiikkia pimennossa loputtomasti. Aikamerkki oli Gorbatšovin kausi 1980-luvun lopussa. Silloin myös dokumentaristi Marjaana Mykkänen lähti ottamaan selvää, millaista jännittävää ja performanssihenkistä ilmaisua Moskovan Rockpanoraama-tapahtuma toisi esiin.
Villealfa-yhtiön tuottama pitkä dokumentti Sirppi ja kitara (1988) todisti siperialaisyhtye Nautilus Pompiliuksen läpimurtoa. Filmiryhmä jatkoi seurantaa festivaalin jälkeenkin.
Nautilus ja muut lupaavimmat bändit eivät edes tahtoneet virallistetuiksi ammattimuusikoiksi. Konserttien sanoitukset piti vielä hyväksyttää viranomaisilla, mikä on rockissa järjettömyys.
Mykkäsellä oli silmää paljon puhuville tilanteille, joissa vapauksia määriteltiin. Fanien haastatteluissa ei silti tahtonut vielä löytyä yhteistä kieltä. Katukuva ja takahuoneet olivat kelmeän hämäriä. Innostunut ohjaaja sanoi ensi-illassa neuvostorockin olevan ”skarppia, sarkastista, analyyttistä ja poeettista”.
Jussi Karjalainen